Mitä oikein?
Taannoin eräällä (jos on hidas, tapahtuu kaikki taannoin) menomatkalla kohtasin nopeasti kiven vieressä onnellisia luonnonlapsia. Jos olisin havainnut ne vähän aikaisemmin, olisin vastannut kutsuihin ja pysähtynyt ihmettelemään. Luulen, että niillä oli retkipöydällä tarjolla teetä. On aina sääli pyyhältää ohi teekutsuilta.
Valkovuokkojen äitienpäiväominaisuus valkenee aivan uudella tavalla ensimmäisen etelän rannoilla tanssitun kevään jälkeen. Epäilen, että kouluaikojen tunnistustehtävät suosivat hieman etelän kollegoita. Pidempään paikalliset eivät innostu joka kerta mustarastaan nähdessään.
Laatikollinen vaatteita lähti luotani pois, vaikka osassa paidoista tuoksui vahva menneisyys. Suunnaton nostalgia valahti päälle ja ympäröi tiiviisti. Sen takia ei kuitenkaan voi säilöä paitoja, vaikka kuinka tekisi mieli.
Ystävä kysyi, olenko onnellinen. Sanoin olevani, koska onnellisuuden ei tarvitse olla lähelläkään täydellistä ollakseen olemassa. Olen tosi onnellinen. Sanoin paljon muutakin, luultavasti ohi suuni aamuyön rannalla.
Muutenkin alkanut kesä on suosinut aamuöitä ja rantoja. Lähes jokaisena aamuyönä olen ihmetellyt käsissä pyörivää maisemaa. Aamuöillä on tapana saapua vaivihkaa ja vilahtaa sitten ohi ennen kuin huomaakaan. Rantojen kokeilun ohella olen pohtinut seurassa sen semantiikkaa.
Jääkiekkotilanteen muuttumisen saattoi kuulla kadulle asti (tai painaa korvan simpukkaan). Joka paikassa kulki ambulanssi. Joen varrelta saattoi löytää ihailijoita tahtomattaan. Kilpparilta roikkui pyllystä kakkaa, koska sen elämänfilosofia on huoleton. Yöllä kioskimamma möi herkullisen purilaisen kahdelle nälkäiselle yökyöpelille. Muutaman korttelin päästä löytyi aarre, aarteelle piti juosta, ettei se katoa.
Toivoisin elämääni enemmän kahden ylläolevan kuvan näköisiä aamuja, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Kissa ei ole oma, vaikka helppo on erehtyä.
Turku on ihana.
En ole aivan varma, onko lähtökohtaisesti olemassa kahdenlaisia ihmisiä (niitä, jotka innostuvat museoista, linnoituksista, paikoista, rakennelmista sekä tarinankertojista ja niitä, jotka eivät) vai tuleeko kaikista ihmisistä vartuttuaan innostuvia. Joko kyseinen innostuvaisuus on ominaisuutena hypännyt rakkaiden sisarusten yli tai sitten olen saavuttanut innostuvaisuusiän huomattavasti heitä nopeammin.
Kunnes maailma pääsee tutkimuksessaan vastaukseen asti, kierrän ihan tyytyväisenä äitin kanssa ahkerasti kaikki ihmeteltävyydet samalla kun sisarusto innostuu aivan muunlaisista asioista.
Matkallani osuin yhteen onnelliseen asuntoon. Siellä oli ikkuna auki ja tieltä raikasi autojen ja ihmisten ääniä. Muutamat niistä opettivat toisilleen suomen kielen tärkeimpiä fraaseja, kuten olet kaunis.
Sekasorrossa elää kissoja.
Viimeisimmät juhlat olivat aivan violetit. Niissä juhli vanhoja ja uusia ystäviä ja ne jatkuivat ihan aamuun asti. Viimeisimpien juhlien viimeiset näkemiit kerrottiin vasta aamulla, kun aurinko oli jo vanhasti läsnä. Violettiuus oli jo kadonnut, mutta rakkautta oli vielä paljon jäljellä. Vähän liikaakin, istun kotona ja mietin edelleen, mitä tehdä tällä kaikella ylimääräisellä.
Useampia juttuja en saanut enää sanoiksi, joten yritän ryhdistäytyä heti, kun seuraava juttu tulee mieleen, ettei kaikkea tarvitse korvata kuvilla.
Kissa jäi reissun päälle. Ikävissäni olen kasvattanut korvaavaa lemmikkiä auringonkukanaluista.
