chai, chai, chai, chai

Ihmisyyteni on palasta ehjempi. Kävin ostamassa kaappiin oman chai-teen lopettaakseni kavereiden kaappien kaluamisen ja kaiken rahan sijoittamisen Lasipalatsin kahvilaan. Voin nyt pakata omat chai lattet salapulloon ja mennä kahvilaan, jossa kaikesta muusta saa tarra-alennusta. Kävin siellä tänäänkin olemassa tehokas. Peliaikani kanssa. Mulla ja mun peliajalla on aika usein pieniä ideologisia erimielisyyksiä... Paikka olisi muuten hyvä kolo tehdä, elleivät kappaleiden feidaukset (taas huomaan etsiväni epätoivoisesti synonyymiä) olisi niin huonot, että päähän sattuu jokaisessa välissä.

Toki siis. Mun chai-tee on sellaista silmään viilaavaa instantia, mutta purkin kauneus sokaisi mutkin niin, etten oikeastaan punninnut muita vaihtoehtoja rationaalisesti, en edes mainittavasti. On oltava joku veruke käydä Lasipalatsilla (ja kavereiden luona) jatkossakin. Se sellainen chai latten kokoinen tauko suorittamisesta on mahdollinen vain korkean pöydän ääressä tietä katsellen. Elämänvilinä edessä ja takana pakottaa ujuttautumaan pikkuhetkiksi ohikulkijoiden tiloihin. On hyvä rentoutua, kun kaikilla muilla suhisee kiire tilassa.

Se joka väittää, etteivät pienet yksityiskohdat vaikuta suuriin kokonaisuuksiin, ei ole olemassa.

poetry jam, miksi kukat häviävät?

Vihreän teen vesi on valmista, kun ei enää kärsi koskea keittimen metalliosia. Ei ole vieläkään varaa vedenkeittimeen, joka säätäisi lämpötilan itse.

Eilen illalla erääseen kellariin kerääntyi sanataiteen ystäviä. Suurimman osan hipsteruskottavuus oli korkealla tasolla. Myös minä ja toimitustoverit olimme siellä. Häkellyin monta kertaa. Häkellyin esityksistä, joiden aikana ei voinut muuta kuin olla häkeltynyt. Häkellyin (uudelleen) edullisesta talon punaviinistä. Häkellyin vaivattomuudesta, jolla tapahtuma kulki eteenpäin ja jota ei olisi välttämättä tavattavissa maantieteellisesti missä tahansa. Olisin ostanut levyn, jos mulla olisi ollut kymmenen euroa.

Kovaäänisten iltojen jälkeen hiljaiset aamut tuntuvat hyvältä. Vanha resepti, tee ja kynttilät, toimii ihan hyvin. Usein harmittelen, että kissa on niin iso, ettei se mahdu kissankokoisiin kasseihin eikä sitä jaksa kantaa. Iso kissa lämmittää enemmän syliä, kun kotona ei vielä toimi patterit.

Tänään lähden saunomaan. Saunakin lämmittää, vaikka uusien ihmisten saunatottumuksiin mukautuminen onkin lähtökohdiltaan jännittävää. Ei se olisi jännittävää, ellei olisi menneitä kolmea vuotta saunonut vanhojen ihmisten kanssa. Tuttuuteen turtuu, eikä sitä osaa arvostaa oikein enää kohta. Haluaisin lähettää maailman suurimman henkisen rakkausterveisen tutuille saunaihmisilleni.

Oikeastaan syksyhöyryissäni haluaisin lähettää henkisiä rakkausterveisiä vähän kaikille. Yritin etsiä nostalgista syyshypetystä vanhasta blogista ihan vain kokonaisilmettä muuttavaksi yksityiskohdaksi, mutta jäinkin taas suu auki miettimään eksistetiaalisia kysymyksiä. Kuka mä olen, mitä mä haluan kirjoittaa ja ennen kaikkea missä?

sateinen ja oleileva kalsaripäivä

(Jylhäkallion ylpeys)

Päivä on hyvä, harmaa, meitsin syysantureita kutkuttaa. Niiden kutkuuntuessa olen viettänyt etätyöpäivää. Työn alla ovat olleet rajaamattomat kuvat tunnistelemattomat umpitavut ja olemattomat palindromikuvat.

Vuoden kuluessa muodostuu aina harhakuva tasaisen varmasta teen kulutuksesta, joka ei riipu merkityksellisesti hetkistä tai ajankohdista. Syksyisellä teenjuonnilla on vain vähän korkeampi statusarvo (kuten suklaalla sydänsuruisin). Jostain syystä päivät, joina tee tuntuu maailman vastustamattomimmalta jutulta ja joina vastustuskyky on samassa suhteessa heikko, sattuvat silti aikaan elokuun jälkeen.

Rankan työnteon taustalla aivossa hyrrää voimakas lifestyle-boogie. Mummu ja täti kävi pullakahveilla, takakontista löytyi kaikki mun Oikeat Astiat (ne, joiden lukumäärä kasvaa vuosien karttuessa ja henkilökohtaisen juhlahistorian pidentyessä). Haluaisin sellaisen keittiön, joka kävisi yksiin Oikeiden Astioiden kanssa. Viime yön googlasin sopivia keittiöitä tuloksetta.

Onneksi sukulaiset ja pulla lämmittävät mieltä. Uusi keittiö ei sovi budjettiin juuri nyt muutenkaan. Saatiin kutsu hiihtelemään tulevana talvena.

Lähestyn vakavaa aikuisuutta, koska haluaisin kirjavien keittiöpyyhkeiden ystäviksi ihan tavallisia valkoisia tai harmaita tai pellavia keittiöpyyhkeitä. Heitin myös puoli vuosikymmentä palvelleet tennarit roskiin. En aikuisuuttani, vaan syvässä surussa ja tunnontuskissa, koska ne olivat rikki jokaisesta kuviteltavasta kohdasta.

Loppukevennyksenä kissa ja sen ruokkiva käsi opettelemassa ruoka-aikaa kellosta.

hailakas

Siemailen vähän teetä ja unelmoin sisustushommista. Yleensä unelmoin sisustushommista pahimman kaaoksen keskellä. Asioihin vaikuttaminen tuntuu mahdollisemmalta.

enskariviikon maanantai

Enskariviikko on aina sen verran totinen asia, että otsikot kannattaa valita tilanteen vaatimalla tavalla.

Viikko vaihtui keskikokoisen lihansyöjäkasvin parissa. Opettelin vuoripistoja kiinnitellessäni ikeniä huuleen. Vuoripistoni ovat vielä esteettisesti ja ehkä hieman toiminnallisestikin kehitysvaiheessa, mutta yrittämättä ei kai opi. Pitäisi ymmärtää se. Asennussiiderin ja koirankarvojen pöllytessä pitkin lattiaa pistot muuttuivat pikkuhiljaa osaksi kangasläjää ja edelleen kurkkuavokaadoa muistuttavaa valaslaitetta.

Ladolla makoilin lattialla ja esitin juurta, jotta pomohenkilöni saisi leikattua juurelle kivan pussukan. En ehtinyt jäädä katsomaan kaikkien teatterihekilöiden tämänkertaista tuotosta ensimmäiseen ennakkoon. Kävin treeneissä toteamassa, ettei mun käsivarsissa ole luultavasti ollenkaan lihaksia.

Illalla kävi teevieraita. Ihan hyvä maanantai. Nyt unettaa ja on oikeasti jo tiistai. Pää on juuri näin sanaton.

teen teen

Terhi Kokkonen laulaa juovansa kahvinsa miten sattuu. Sillai mä juon teen. Huomenna juon teetä Manen kanssa. Voisin kirjoittaa miljoona teen olemukseen syventynyttä artikkelia, koska tee on hyvää ja sen juominen kivaa. Myös kahvista ja kaakaosta mulla on paljon sanottavaa, mutta niitä ei raaski juoda kovin montaa kuppia päivässä, koska ne ovat teehen nähden kalliita juotavia. Hyviä silti. Lämpimiä. Teen kaltaisiin aineisiin on miellyttävä addiktoitua. Koska mun mahalla on ongelma joka toisen ruoka-aineen kanssa, oon ajan kanssa alkanu käytännön syistä addiktoitumaan niihin, mitkä ei saa vatsaa heittämään voltteja pelkästä ajatuksesta.

Se mun ja Terki Kokkosen mahoista tällä kertaa. Tässä pari tuoreehkoa näpsyä kisusta!

Ei, niillä ei ole mitään taiteellista tai sisällöllistä arvoa. Mutta kaikistahan on kivaa, että tekstin seassa on kuvia. No, minusta ainakin on. Avauduin aiheesta joskus, kun täytin merkinnät kuvilla pilvistä, loskasta ja meitsin varpaista.

Pirina kävi luonani teellä ja HC-valokuvaussessiossa. Otin siitä taidekuvia. Otin taidekuvia myös kissasta, koska innostuin oikean kameran luomasta mahdollisuudesta näyttää valokuvassa muutakin kuin musta möykky, jolla on korvat. Voisin hankkia vaikka pupun, jotta voisin kertoa muitakin kuin kissatarinoita. Mun elämässä ei nyt tapahdu muuta.

arki

On kiire taas. Kaikki tietävät sen jo, koska kaikilla on kiire. Kaikista parhaiten mä tiedän sen itse, sillä olen elänyt viime vuodet luoden itselleni koko ajan tuoreita kiireitä. Lupaan tehdä sitä, lupaan tehdä tätä, jätän tuon tekemättä. Uni on lasten elämässä aliarvostettua. Mediasta saa sellaisen käsityksen, että on okei ja cool olla nukkumatta öisin, mikä johtaa pidemmällä aikavälillä henkisiin sairauksiin. Syömishäiriöt saavat liikaa huomiota unihäiriöiden mellastaessa rauhassa.

Mun päässä asuu kielioppi-intoilija. Se on asunut siellä kauan, mutta sen vahvempi veli (Ponteva) tahto venyttää sääntöjä oman mielen mukaan on vaientanut sen huutoja. Nyt se pieni intoilija on onnensa kukkuloilla, kun yli Oppilas-kirjoitukset tarvitsevat sen supervoimia enemmän kuin mikään muu ikinä. Ystävien ja tuttujen aloittaessa kolmatta vuosikymmentään huomaan itse eläneeni lähes kaksi. Näiden kahden vuosikymmenen aikana ei ole ollut mitään vastaavaa voimainkoetusta ja Suurta Tärkeää Etappia kuin kirjoitukset. Ainakin kysyttäessä äitiltä, opettajilta, kielioppi-intoilijalta tai korkeakoulujen pääsyvaatimuksilta.

Historian kertauskurssin huojentavin huomio liittyy kieleen, ei historiallisiin faktoihin. Vaikken tietäisi kysytystä asiasta mitään, voin tehdä varmat kaksi pistettä kertomalla kauniisti sen, mitä tehtävänannossa sanotaan.

Yritin kuitenkin sanoa, että kiinnitän entistä enemmän huomiota tahallisiin kielivirheisiin blogitekstissäkin. Mikä näkyy muualle vain tämän tekstin ansiosta. Erilaisten ratkaisujen ilolaatikossa oli metatekstiä. Rakastin sitä. Rakastan lähes kaikkea, missä on etuliite meta-. Vaikka ymmärrän hyvin vain osaa niistä, jotka tiedän. Metafysiikka on paljon metafilosofiaa yksinkertaisempaa. Sikäli mikäli uskon vuoden takaisia esseetuloksia.

Ajatukseni pursuilevat.

Opettelen käyttämään vihreää teetä oikein. Olen aina tykännyt siitä, vaikka valmistustapa onkin hifistelijöiden mielestä täysin väärä. Google on saanut kyytiä, kun olen haeskellut sellaista lämpömittaria, joka kertoisi tarpeeksi nopeasti veden lämpötilan. Ellen olisi syvästi rakastunut punaiseen vedenkeittimeeni, harkitsisin lämpämittarillista keitinlaitetta. Näin ylös kirjoitettuna olen selvästikin oppinut valtavasti uusia asioita kuluneiden viikkojen aikana. Valitettavasti ne ovat melko kaukana lukion ranskan kieliopista tai lomasanastosta. Haaveilen myös kauniista uudesta kahvinkeittimestä, johon en olisi laittanut keitinvettä sen omalla kannulla. Koska vanhat rasvat joutuvat kannusta keittimen vastuksiin ja härskiintyvät sinne. Tieto on ihmeellistä.

Näin pursuilun lopuksi voisin asiaan kuuluvalla tavalla julkaista muutaman herkullisen ruokakuvan, joita puhelimilla otetaan!

Tämä on pakastimessa jäädytetty ja sitten jääkaapissa sulatettu edesmenneestä lähiulkomaalaisruokakaupasta hankittu jelly. Oli ihan hyvää.

Tämä on alennusherkkusieniä ja Koskenlaskijaa. Sienet Lidlistä ja juusto Herkusta.

Mulla on oikeastaan vain yksi lautanen käytössä. Tässä: pillikaakao, lohi ja couscous -salaatti ja. Lusikka.