vapautuneisuus

Ihmeellistä, kuinka pelkkä muutaman sanan laittaminen ylös aiheuttaa erheellisen tunteen henkisestä vapautuneisuudesta. Kuin olisi laittanut kaiken kolmen kuukauden aikana koetun vihdoin järjestykseen.

Oikeasti en taida puhua lainkaan enempää tänään. Hyvää uutta vuotta.

raato

Salaisissa haaveissani olen halunnut olla se, joka istuskelee maailma sylissään pehmoisissa lakanoissa. Lakanat kiertävät patjoja parketin päällä ja parketti alkaa siitä, mihin ikkunalaudan alla puksuttava retropatteri päättyy. Sekaisin kanssani kiertävät valot ja lämpö. Aamuyöstä kommuuni alkaa hiljetä.

En oikeastaan ole varma, löytyikö salaisistakaan haaveista näin hienoa kotia.

Kaikki on hieman hassua. Pienessä ajassa pakkasin kamat, vaihdoin metron sporaan, idän länteen. Sisällä vallitsee outo rauha. Rauhantuntu muuttuu vähän liikuteltaessa. Idässä käydessä velloo eri rauha kuin täällä uudessa maassa. Täällä lauantai on edelleen viikon päivistä potentiaalisesti ilakoitavin ja aamuisin ihailen ikkunasta oravien kaltaisia metsänolentoja. Keittiön välitilassa vieraita odottaa keksipurkki. Keksipurkkien kulttuuri on suomalaisessa keittiössä hieman marginaalissa, mutta niin olemme mekin. Byrokratia on näyttänyt itsestään paljon sellaista, jonka olisin jättänyt näkemättä. Meidän marginaalimme on ihan turvallinen vielä, silti marginaalin ovien raottuessa alkaa heikomman polvia tutisuttaa.

Jossain kohtaa aikaa aloin kirjoittaa irrallisesta olosta. Nyt en rikastuisi juurikaan niistä konkreettisista tunneista. En olisi rikastunut varmaan vuosiin. Silti hyllyni kaipaa pientä lasipurnukkaa, jonka kyljessä lukisi "penni konkreettisesta hetkestä". Eikä mulla edes ole enää yhtään pennejä. Vähävaraisena on raskaudestaan huolimatta antoisa matkustaa.

Kävin valloittamassa Joensuun. Istuin yksin brunssilla nimi toista päivää poissa asunnottomien kirjoista. Kaikki oli hyvin eikä mikään lumimaisemaista ikkunaa vasten höyryävää kahvia kauniimpaa.

todellinen elämä todellisuudeton henkilö jonkinlainen todellisuus

"Eilen vietin niin tiiviin kahdenkeskeisen päivän kielitieteen kanssa, etten ehtinyt riisua yökkäriä tai käydä kauppaa edempänä kalassa. Vähän ehdin vilauttaa pikkusormea eräälle sivuaineelle ja elämäni mielitiloja internetille. Muutoin pysyin visusti vaativan rakastajani seurassa. Koska kaikki tavarani ovat muuttaneet erinäisiin asemiin ympäri muuta Helsinkiä, en voinut nousta patjalta sorvin ääreen, vaan jouduin luomaan sorvimaiset olosuhteet patjalle. Aamiainen ei ollut kuin Tiffanylla. Eikä ollut lounaskaan."

En pidä dikotomioista. Harvoja maailman asioita on mahdollista sijoittaa kiistatta kahteen erilaiseen laatikkoon. Eron muutos käy vähintään lineaarisesti ja linjat päällekäin. Perustavanlaatuisuuteen pureutuminen on hieman mielenkiintoisempaa. Mukavampi sukeltaa, hivelee mieltä pehmeämmin.

Maailma myös näyttää suuremmalta auringonpaisteessa. Ahdistuneessa mielentilassa suuruus pelottaa. Ilmiöillä lienee yhteys, vaikka syissä seurauksineen onkin epäselvyyksiä. Kerääkö masentuneisuus harmautta ympärilleen magneetin lailla, vai kulkevatko ihmiset masentuneina aina silmät kiinni. Alakuloiset silmät ovat kuitenkin vähän hauraat ja kirkkaus julmaa. Mitä ei näe, ei osaa todellisuudeksi panna, siksi aurinkoiset päivät eivät esiinny mielialaltaan harmaissa kertomuksissa. Aion uskoa huteraan teoriaan, sillä kieli muokkaa todellisuutta. Ja toisin päin, oli alun jäljille pääsy kuinka hankalaa tahansa.

Ihan ok -mielentilassa maailman suuruus on tyydyttävää.

Johonkin takataskuun jäi konkreettiset kertomukset isänpäivästä, mutta oikeasti päivien koostumuksesta kertoo se, että selkein juttu luennolla on kirjan metafysiikka. Senkin selkeys piilee siinä, että selkeyttämättömässä tilassa tunnistaa maailmakseen vain tavallisesta selkeydestä poikkeavan

Muutan joskus.

Sanat ovat valtavia. Sanat voivat tehdä kenestä tahansa hetkessä sankarin tai tekopyhän mulkun. Myös sanomattomat ja sanotuiksi kuvitellut sanat pystyvät samaan. En voi kuin toivoa sanovani ja jättäväni sanomatta elämässä oikein, koska aina puolueettomuuteen ei riitä hiljaisuus tai kauniit sanat.

Jaa.

mutta kuka on martti

Haluni laittaa hiljaisuus kesän piikkiin on ääretön tällä hetkellä. En laita sitä kesän piikkiin, se on varmasti jo tarpeeksi syntinen kasa piikitettyjä asioita. Samoin en laittanut kaatunutta punaviinia kissan piikkiin. Molemmissa tapauksissa syy sijaitsee osittain myös kyseisissä osapuolissa, mutta olen saanut tehdä ja nähdä niin paljon hienoja asioita tänä nimenomaisena kesänä, että otan muutamat negatiivissävyiset tarinat mielelläni omalle vastuulleni. Todellisuudessa sosiaalisehkon median jutut ovat jääneet kirjoittamatta ja kuvat lisäämättä, koska olen halunnut viettää yllättävän harvinaiset kotitunnit ajattelematta mitään (hankittiin siis netflix ja videotykki). Seuraavana hetkenä saattaa olla jo kiire uuteen seikkailuun miettimään uusia juttuja ja etsimään uusia kuvia.

Todellisuudessa kissa oli mun sylissä ja kaipasi kovakouraisesti rakkautta. Mikäli onnettomuus olisi sattunut kenelle tahansa muulle kuin mulle, jonka vastuuntunto ystäviltä lainatusta omaisuudesta lähes riipii sisältä päin ja jonka äiti on opettanut, kuinka punaviinitahrat saadaan katoamaan, syyttäisinkin ehkä kissaa. Mikäli kissa olisi hieman vähemmän rakastettava.

Jälleen tapahtumia on ollut välissä lukuisia. Kävin taas Turussa olemassa hetken aikaa vilpittömän huoleton ja onnellinen. Ensimmäistä kertaa jouduin matkaamaan pitkiä matkoja yksin. Kävelin kenkäni ja varpaani pilalle. Helsinki on ainoa kaupunki, jossa osaan sijoittaa joitain paikkoja myös kartalle, Turussa osaan sijoittaa paikkoja joen ja kävelymatkan määräämään koordinaatistoon. Olin rakentamassa festivaalia telakalle, ajelin förillä ja etsin mukavan näköisiä taloja, joihin muuttaa, jos joskus olisin valmis muuttamaan Turkuun. Pohdin fiilistelymielessä, kuka on se Martti, jolla on kirkko, kaupunginosa, silta ja snägäri (toim. huom. vastaus on todellisuudessa tylsästi Luther). Mitä pienempi mies, sitä kiehtovampi tarina. Historiassa on aloitettu sota ranskalaisten leivosten tähden, uskon maailmassa olevan järjettömiä syy-seuraussuhteita.

Suodatin tuntuu olevan edelleen epäkunnossa.

Kävellessäni festivaaleilta pois perjantaina joskus Absoluuttisen Nollapisteen jälkeen maailma tuntui syleilevältä ja minä nuorelta. Ilmassa oli loppukesä ja mielessä menneisyys. Kaikki elämän positiiviset asiat yhdistyivät hetkessä vähemmän imelästi kuin miltä se kirjoittaessa tuntuu. Tuuli liikkui hitaasti, aurinko oli lähtemäisillään, nöyhtäkukat tunkivat hengitysteihin ja Turku esitteli takapuoltaan. Taempaa raikasivat juhlat, joissa miljöö koristeineen sai haaveilemaan tulevaisuudesta ja valoissa leijuva musiikki pysähtymään hetkeen. Sit mä hymyilin keskel sitä kaikkee.

Huomasin löytyväni festivaalin internetistä vähemmän edustavana mutta kaiketi aivan onnellisena kohtalosta. Näin tytön pyöräilevän ojaan yöllä, kun sen kaveri huristeli ohitse. Kysyin avuntarpeesta, koska aikaisemmin samana päivänä mietin, olenko tavallinen toisen pulaan jättävä itsekäs häiriövihaaja. Turku puhututtaa sisäisesti. Viimeisenä yönä juoksentelin alasti metsässä uusien ystävien kanssa, kun kilju oli lopussa. Vihaan liian kylmää punaviiniä.

Olen aina pienesti ihmetellyt sellaisia henkilöitä, jotka virallisessa Aikuisten Iässä™ ymmärtävät, ettei lapsen aivoilla kuviteltu aikuisuus tulekaan annettuna yhdessä yössä. Tietoisuuteni tosiasiasta on ollut hyvin selkeä pitkään. Viime aikoina olen jostain syystä yllättänyt itseni miettimästä, miten turhauttavaa onkaan, ettei annettua ole olemassa. Oikeassa maailmassa joutuu olemaan lapsi vielä todella kauan.

Parvekkeelle on kynitty (tai kyniytynyt) lokki. Menen tänään sitsailemaan lokkipuvussa.

elinvoimaton haasteehko 1/5

Naiivi ajatukseni oli, että lauantai-iltapäivähän on mitä idyllisin ajankohta tuottaa kirjoitelmia. Unohdin asuvani opiskelija-asunnossa. Naapureiden mielestä lauantai-iltapäivä on mitä idyllisin ajankohta tuottaa kohtuuttomasti meteliä. Onneksi kipaleet ovat hyviä.

Asia ovat hienoisessa epätasapainossa. Ei ole mitään sellaista sanottavaa, minkä sanottuaan ei olisi tarpeellista sanoa kaikkea. Kaiken sanominen olisi ikävää eikä saavuttaisi koskaan loppuaan. En halua istua loppuelämääni ikuisuudessa, jossa luettelen tunnollisesti kaikkia asioita, jotka mutkien kautta liittyvät nyt lausumattomiin.

Sen sijaan otan Naamassa jylläävään arkisen kuvahaasteen vastaan täällä, koska jo niin moni suhatutuu siihen alkuperäisessä ympäristössään vihamielisesti. Oheen liitetty kuva on sen osa 1/5 Metsiemme kissapedot arjen elämässä. Haasteessa kuuluisi haastaa muita ihmisiä haasteen elinvoimaisuuden säilyttämiseksi, joten kutsun tätä vain elinvoimattomaksi haasteehkoksi.

Onko liian myöhäistä ryhtyä kissapetojen suojelijaksi?

kunnon ansioita – välitarina

[jutun kuvat eivät liity tapaukseen]

Toisinaan oma kunnollisuus yllättää.

Herättää ihan virkeänä aamuun, vaikka pitää mennä siivoamaan kovempikuntoisten kanssajuhlijoiden viimeöiset jäljet.
Antaa voimaa palauttaa monen kymmenen euron edestä limaisia tölkkejä ja vielä jutella kiltisti vuoroaan odottaville ihmisille.
Kiidättää yhteistoiminnalliselle luennolle pikkutunneilla erinomaisesti haltuunotettu artikkeli mekon taskussa.
Laittaa paljon oikeita sanoja suuhun, jostain syystä saa aivon käymään hyvällä akateemisella vaihteella.
Herättää sisäisen kahvinarkkarin vasta iltapäivällä.
Täyttää kalenterin mustat aukot järkevällä puuhailulla ja jäsentää elämää.
Istuttaa auringonpaisteeseen huomaamaan kaupungin sekä kauneuden.
Kuljettaa ajoissa kotiin.
Syöttää oikeaa ruokaa ensimmäistä kertaa toviin.
Raivaa tilaa aikaan runoillakseen luentopäiväkirjan suurella sydämellä.
Solmii kiinni tossujen nauhat, ettei öisille metsäpoluille tulisi ikävä mua eikä mulle niitä.

Myös toisten kunnollisuus yllättää. Yhtäkkiä se antaa luvan ilakoida omastakin asiallisuudesta.

Aikaisella kotimatkalla tajusin asuvani oikeassa paikassa ja eläväni oikeaa elämää. Tajusin niin kovaa, että sisällä laajeni pakahdukseen asti. Se oli hieman noloa. On edelleen. On ällöttävää, kun mikään ei ole koskaan täydellistä, mutta nauttii siitä silti laajentunein rinnoin. Ahtaammissa mekoissa ahdistaa.

Kissa täytti neljä vuotta toissapäivänä.

nugetit pimeydessä

[muutama kuva puhelinikuisuudesta, jonka siirsin koneelle, koska se ei mahtunut enää synnyinsijoilleen. niissä asuu viime kesä ja päiväkohtainen innostus ysäriin väriboogieen.]

Maailma ei kuulemma ole koskaan valmis, mutta eräs puute pitäisi korjata äärimmäisen pian. Sydämeni halajaa kansallista Nugettien Ystävät -yhdistystä ja sille sähköpostilistaa. Listalla tiedotettaisiin kaikkien nugettien koostumusta kauhistelevien uutisten lisäksi aina, kun jossain päin yliopiston kampustoa olisi tarjolla nugetteja. Ettei ainoankaan Nugettien Ystävän tarvitsisi herätä päivään, jona saa tietää nugettien olleen ruokalistalla eilen.

Empiiriseen tiedonhankintaan perustuvan näennäistieteellisen tutkimukseni mukaan nugetit ovat nuggetteja, jos ne on halpiksen sijaan laadullisen merkin tuottamia (lisäksi pakasteissa esiintyy hieman eineksiä enemmän yhden g:n varianttia, sillä pakastenugettimarkkinoita hallitsee halpismerkit). Kielitoimiston sanakirja esittää yhden g:n kirjoitusasua, sen sijaan Wikipedian artikkeli on nimetty kahden g:n kirjoitusasulla. Toisaalta on hyvä huomata, että kahden g:n variantti esiintyy useimmiten vain edusosana määriteosan kana kanssa. Google antaa joka tapauksessa enemmän osumia yhden g:n vahtoehdolle kuin kahden g:n, määriteosan kanssa tai ilman. Ilmeisesti myös kastike vaikuttaa kirjoitusasuun, sillä Valion reseptiarkistossa limedipin kanssa tarjoiltavat leivitetyt kanapalat ovat nuggetteja, mutta majoneesin kera syötävät leivitetyt kanapalat ovat nugetteja.

Henkilökohtaisessa elämässäni olen päättänyt käyttää kirjoitusasuna varianttia nugetti. Puheessa lausun geminaatan vain erityisissä kiireettömissä tilanteissa, joissa haluan osoittaa arvostusta yöruokalajien kuninkaalle. Yksikään rationaalinen väite ei viene pois emotionaalista ja kulinaristista kiintymystäni nugetteihin.

[lähteet: Kielitoimiston sanakirja, http://www.valio.fi/reseptit, http://fi.wikipedia.org, http://www.google.fi]

Liittymättä sen kummemmin nugetteihin. Makasin keittiöni lattialla laulaen lähes unessa tärkeiden ihmisten välissä Valssia tanssitaidottomille. Nukahdin niin onnellisena, että melkein sattuu. Tänään seurasin ravintolan ikkunasta, kuinka hinausautot siirtelivät kalliita mersuja lakaisulakaisukoneen tieltä ja kuinka painepesurin vesi kimalteli auringossa.
Osuimme katutyyliblogistin kameraan.
Suomen kieli alkaa siitä mihin avaruus päättyy.

Joskus järjestötoiminta on sitä, että keräilee kiviä radan varresta ja kimpullisen pajunkissoja koirankakan seasta. Pimeässä. Pimeässä epäilee helposti katuvalojen olleen joskus kadunmiehiä. Niillä on niin miesmäinen olemus. Pimeässä.

kaipuun kissaspesiaali

Olen mekkofilosofisesti erittäin hukassa. Narut eivät ole omissa käsissäni, en edes tiedä onko ne naruja vai nyörejä.

Lisäksi olen henkisesti erittäin hukassa. Paatuneenkin hellevihaajan mielen horisontissa siintää onnelan kesävihannot. Juuri näillä sanoilla. Kesä kurkkii helmikuun lopussa, ja olen siitä ihastuksissani, vaikka pitäisi ajatella jääkarhuja.

Sydänjuureni ovat pitkästä aikaa repeämäisillään halusta haistattaa edelliselle ajalle ja siirtää elämä vähäksi aikaa vaikkapa Pariisin pikkukaduille. Antaisin vallan mekkofilosofiselle pohdinnalle halvoissa hörhelöhelmoissa ja nauttisin jäätelöstä. "Yksi pallo suklaajäätelöä" on ainoa järkevä lause, jonka osaan ranskaksi tuottaa (lisäksi osaan kertoa, että oikeastaan lehmät ovat hienoja).

Yöradio käänsi veistä haavassa joinain menneinä pikkutunteina. Irina Björklund on ranskantanut levyllisen suomalaisia hittejä. Teen vielä kolme päivää myöhemminkin mielikuolemaa Pour Lauralle ja La vie est une fêtelle. Le rêve bleu on muuten ihana, mutta kun huomaan tavailevani ranskan päälle sinisten unien sijaan ginisiä unia, tulee kuolleen ohella vähän paha mieli.

Uusi polku hakkaili niveliä surutta. Influenssa hiipii raoista sisään salakavalasti. Koko päivän olen syönyt mustaherukoita mustikoina ja ruho lämpeni metromatkassa yli kolmenkymmenenseitsemän. Yhdessä maanantaissa meni kokonainen viikko, mutta on aika monta syytä hymyillä räkäsilmistä ja -korvista ja -aivosta huolimatta.

Kirjoitin pitkästä aikaa akustiseen päiväkirjaan huomatakseni, että elämässä on kolo. Kolo ei ole pahanlaatuinen, mutta saattaa aiheuttaa pito-ongelmia hurjastellessa. Maailmalla on runollinen meininki.

kun elämä on juhla

1. En osaa sanoa, koska maito on pilalla, ellei se vyöry kökkäreinä lasiin. Aamulattea nauttiessani saatan tietämättäni pedata mukavaa paikkaa iltaiselle pahalle ololle. Elän sillei vähän reunalla.

2. Jääkaapissa seisoskelee sitsailun jälkeisessä melankoliassa syntynyt jämäkakku, jota varten piti kuitenkin käydä kaksi kertaa kaupassa hakemassa kermaa.

3. Kissa yrjösi erittäin täsmällisesti maton valkoiselle raidalle.

4. Koska valkoisen huonekalumaalin tulee kuivua kuusitoista tuntia, ehdimme ylläpitää kiihkeää kisakatsomoa. Kissan kanssa kahdestaan.

solmuilla

Toiset henkilöt ymmärtävät olla hiljaa, jos sisällä ei lymyä ainuttakaan sanaa. Eräs pitkäikäisimmistä harrastuksistani on keksiä sanoja sanattomuuden ympärille, jolloin sanojen sisällöllinen arvo jää pieneksi, mutta onpahan yksi likainen voitto lisää.

Henkilökohtaiset voitot ovat muuten vähissä. Saavutan systemaattisesti vain puolet saavutettavasta ja murto-osan kaikesta saavutettavilla olevasta. Helmikuun saavutusmateriaali saa onneksi ollakin vielä vähäinen.

Aamumaidossa on häivähdys appelsiinimehua.

Tunnen musertavaa keskinkertaisuutta ihmissuhteiden kerän vieriessä ja parhaimmillanikin olen erittäin hidas. En ehdi tutustua kaikkiin, en ehdi keskustella kaikkien kanssa, en oikeastaan edes tiedä, mistä keskustella, kun samassa tilanteessa kohtaan kaksi toveria aivan eri maailmoista ja lisäksi yhden, jonka kanssa olen aikaisemmin vaihtanut kaksi sanaa. Jotta viettäisin tulevat kolme päivää täydellisesti henkisessä lukossa, suon ajatuksia myös kaikille niille tovereille, joita en ollut muistanut ollenkaan murehtia.

Kodin ilmassa puolestaan häivähtää vähän kissanpissa, koska kukaan ei ole vienyt pussia eteisestä haisemasta. Ehkä kaksi viikkoa mun on tehnyt mieli vain jutella mekoista ja tukkaruseteista, vaikka mekko- ja tukkarusettivarastoni kumisevatkin tyhjyyttään. Aikojen saatossa tapahtuu materian hiljaista häviämistä. Onnekseni voin kompensoida katoa, kun eräs pikayökylässä pistäytynyt ystävä oli ostanut kauniin sipsutusmekon. On edes jotain sanottavaa.

Lopulta. Pakkaan negatiiviset solmut taskuun ja menen etsimään onnellisia pakokauhuttomia ilmiöitä maailmasta, kunhan osaan valita yhden niistä kahdesta mahdollisesta maailman kohtaamiseen tarkoitetusta mekosta.

vaaroja, tunturreja ja jokke

On tulossa tyylikäs kuvayrjösetti Turusta. Tässä kuitenkin oon jo turvallisesti kotona.

Ainä välillä pitää kirjottaa sellanen juttu, missä kertoo sisällään vellovasta räjähdysvaarasta, kun on niin paljon sanottavaa ja niin vähän aikaa muotoilla se.

Oon lukenu kyyhkyskirjaa viimein. On kaksi päivää aikaa palauttaa siihen liityvä kymmenen sivun essee. Kaunokirjalliset vireet kiemurtelee ympärillä. Ne yhdistyy menneen viikonlopun Turku-vireisiin, eikä jätä mua rauhaan. Kaikki on a) kaunista, b) raskasta, c) jollain lailla jännittävää, d) kytköksissä kaikkeen muuhun. Suklaa maistuu paremmalta kuin aikoihin. Kaikki maistuu. Mä en tiedä missä sijaitsen, kun junahan saattaa viedä hetkessä maailman ääreen! Selaimella on auki ukrainalaisen mallin joogakuvia, nekään ei oo kauheen todellisia.

Keho on mustelmilla taas ja aivossa muutaman kurtun välissä uusia tarinoita. Kissa on nauttinut tarpeestani makoilla tunteja viltin alla kirja kourassa. Maaten röyhkeästi päällä. En vielä ihan häpäise omaa ilmaisuani, jos lopetan nyt.(..) Toivoin kovasti pääseväni lempijyväskyläläisteni luokse itsenäisyyspäivien, Martikais-keikkojen, kissasynttäreiden ja jou-juhlien viettoon. Valitettavasti yksikään planeetta tai raitiotievaunu ei ole otollisella kohdalla karttaansa. Yhdessä viikonlopussa on kaikki ainekset menettää monta tilaisuutta, mutta myös valtavasti uusia mahdollisuuksia. Olen siirtynyt toivomaan yhteistä pullahetkeä lempimatemaatikkoni kanssa(!).

Voi olla alistumatta yhteiskunnan paineisiin kulkemalla samalla tukalla vaikka viikon. Oon puhunu höpöjä päähäni tosi paljon kaiken tän irrallisuuden nimissä. Toivon, etten hukkaa kaikkia ihmiskontaktejani niihin höpöjuttuihin, vaan muistaisin välillä olla edes keskinkertaisen korrekti.

Onko pakko tehdä koko ajan jotain? Ylioppilasaukiolle ilmaantunut Jeesus-talli on ilostuttava kaikessa heinässään. Huomenna tulee opintotuki ja veronpalautukset. Meen lukemaan kyyhkyskirjan loppuun ja sätkimään sen jälkeen sentimentaalilätäkössä suoden systemaattisesti ajatuksen jokaiselle kivalle ihmiselle.

Turusta löytyi samat miehet ku muutama vuosi sitten. Ovat kärsivällisiä.

Junassa Turkuun askarrellaan! Sensuroin kuvasta silmät pois pupulla, jotta halukkaat pysyisivät anonyymeinä. En todellisuudessa kysellyt kenenkään halukkuutta, mutta kuvan pupu ei liity tapaukseen.

Matkan päätteeksi mä ja mun kanssa päärautatieasemalle asti päässyt toveri (osa tipahti kyydistä aiemmin, sillee voi käydä jos kaikki on liian hysteerisiä pitääkseen toisistaan huolta!) käytiin hankkimassa nää tuikitärkeät tarvikkeet joulunodotukseen.

Turku on sitä, että käy kolme kertaa heseilee yhden yön aikana. Terveisiä erittäin söpölle kassatytölle. Oli niin söpö,  etten oo enää paljon yhtään rikki siitä, et PEHMYTPYÖRRE ei ollu nykyään järin pyörre.

Todistetusti ainoa univormukuva itsestäni.

Univormukuva muista.

toistan: tenhoavaa

Koska en koskaan puhu elämästä täällä, voisin tehdä sen nyt. Elän jännittäviä aikoja. Teen järjettömällä syötöllä noloja asioita. Sellaisia, mitä käy kun on pieni ja varomaton elämäänsä kuljettavien virtojen kanssa. Jotka luuli jättäneensä jonnekin menneisyyteen, missä kaikki meni pienuuden ja varomattomuuden varjolla läpi. Nyt olen vastuullinen aikuinen ja oon huomannu, että vastuullinen aikuisuus tuo mukanaan uudestaan nuo samat virtaukset.

Hävettäisi, ellei mun elämä olis samalla myös korkealentoisempaa ja pöhisevämpää kuin aikoihin. Osittain nää kaksi laitaa on täysin toisistaan riippumattomia, mutta luultavasti nolous luo kontrastia korkealentoisuudelle tehden elämästä mukaansatempaavampaa (mukaansatempaavalle esitetään sellaista synonyymia kuin tenhoava! ♥!). Suotta huolestua kuitenkaan. Mulle korkealentoisuuteen riittää esimerkiksi maailma, kahvitärinät ja yllätykselliset jalat. Viime yönä jalat tanssitti mua strobovaloista vilkkuvissa lasinsirpaleissa. Vesi maksoi melkein kolme euroa, enkä ehtinyt väritystyöpajaan. Tänään jalat kieritti kahville ja teelle. Maidolla ja ilman. Kotiin kiinalaisen ravintolan kautta taas, koska vanha ruoka haisi jo pahalta.

Herkistyin Kampin kitschystä joulumeiningistä niin paljon, että aloin yhtäkkiä odottaa joulua enemmän kuin marraskuussa varmaan kuuluisi. Haluan koristella pipareita. Vaikka väkisin.

Blogikaapin ovi pusertuu lähemmäs ja lähemmäs. Kohta oon varmaan ulkona. Joilleki oon jo vilkutellu raosta. Toisaalta kaapissa on lämmin, hyvä ja turvallinen vain ovet kiinni.