viimeinen

Ei vitsit! Ymmärsin juuri, että helmikuu vaihtuu pian maaliskuuksi. Sen kunniaksi haluan vielä näyttää, kuinka nättiä oli Harjulla pari päivää sitten helmikuun aikana.

Hirrrvveennnättiä! Hyvää pian alkavaa maaliskuuta ♥

teen teen

Terhi Kokkonen laulaa juovansa kahvinsa miten sattuu. Sillai mä juon teen. Huomenna juon teetä Manen kanssa. Voisin kirjoittaa miljoona teen olemukseen syventynyttä artikkelia, koska tee on hyvää ja sen juominen kivaa. Myös kahvista ja kaakaosta mulla on paljon sanottavaa, mutta niitä ei raaski juoda kovin montaa kuppia päivässä, koska ne ovat teehen nähden kalliita juotavia. Hyviä silti. Lämpimiä. Teen kaltaisiin aineisiin on miellyttävä addiktoitua. Koska mun mahalla on ongelma joka toisen ruoka-aineen kanssa, oon ajan kanssa alkanu käytännön syistä addiktoitumaan niihin, mitkä ei saa vatsaa heittämään voltteja pelkästä ajatuksesta.

Se mun ja Terki Kokkosen mahoista tällä kertaa. Tässä pari tuoreehkoa näpsyä kisusta!

Ei, niillä ei ole mitään taiteellista tai sisällöllistä arvoa. Mutta kaikistahan on kivaa, että tekstin seassa on kuvia. No, minusta ainakin on. Avauduin aiheesta joskus, kun täytin merkinnät kuvilla pilvistä, loskasta ja meitsin varpaista.

Pirina kävi luonani teellä ja HC-valokuvaussessiossa. Otin siitä taidekuvia. Otin taidekuvia myös kissasta, koska innostuin oikean kameran luomasta mahdollisuudesta näyttää valokuvassa muutakin kuin musta möykky, jolla on korvat. Voisin hankkia vaikka pupun, jotta voisin kertoa muitakin kuin kissatarinoita. Mun elämässä ei nyt tapahdu muuta.

vuosi 2013

Ei ole enää erityisen alkuvuosi. Kuudesosa 2013:sta on jo kulutettu jonnekin. Inspiroiduin kaikkien blogien uuden vuoden aikaisista "tämmöne vuosi mulla oli :):)" -kertomuksista siis jo kaksi kuukautta sitten. Enkä siis ajatellut tehdä kollaasia kaikista viime vuonna otetuista kuvista, niitä ei edes olisi montaa. Havahduin jo hyvissä ajoin siihen tosiasiaan, että tämä kuluva 2013 tulee pitämään sisällään enemmän muutoksia kuin muutama edeltänyt vuosi yhteensä.

Ekakski mä aloitin sotaleskeyden tammikuussa. Se ei ole mulle luultavasti yhtä suuri asia kuin se on residenssin housulle. Mä saan nöpöttää tyytyväisenä kotona, se se joutuu matkustamaan joka viikko Kajaaniin. Mutta tämä on silti pelottavan suurten massojen mielestä suunnilleen tärkeintä mitä suomalainen ikinä elämässään tekee. Että kerta.

Tokakski mulla on meneillään pitkä ja monivaiheinen operaatio ValmistuLukiosta. Tänä keväänä saan sen lopullisesti purkkiin, mikäli mitään odottamatonta ei satu. Tämän kevään terminaalivaiheet ovat (/ olleet):

1) pakollisten kurssien loppuun harominen

2) penkkarirekkailu

3) kaksi viimeistä pakollista kirjoitettavaa (ja lisähaasteena pari ylimääräistä)

4) juhlien kokoon askartelu

Kaksi kolmesta on hoidettu, joten ollaan niukasti voiton puolella.

OVL:n lisäksi kunnon kansalainen anoo ja hakee paikkaa valitsemistaan jatkokoulutuspaikoista. Itse olen valinnut itselleni pari korkeakoulua ja yhden ammattikorkeakoulun. Niitä varten pitää käydä läpi opiskelu-/oppimis-/pääsykoe-/ennakkotehtävärumba, jonka tiedän jo valmiiksi erittäin helvetilliseksi. Tämän vaiheen lopuksi minulla joko on jatko-opintopaikka tai sitten ei ole. Kummin käykään, on se valtava muutos tähän hetkeen.

Niin, ja mun sotaleskeys ehtii myös loppua tämän vuoden aikana. Sittemmin sitä ei toivottavasti tarvitse kokea enää koskaan. Sota ei ole iloinen asia.

Viimesekski. Kaupunkia vaihdan hyvin suurella todennäköisyydellä. Karistan tämän lähes kaksikymmentä vuotta kestäneen kotiseuturakkauden pölyt lahkeista ja paarustan innolla kohti uutta maailmaa. Niin mä kuvittelen, ja siinä kuvitelmassa on hyvä elää vielä hetki. Oikeasti olen kiintyvää sorttia, eikä kotiseuturakkaus häviä mihinkään.

Ei saisi unohtua muihin aiheisiin kolmeksi tunniksi kirjoittelun lomassa. Nyt mun päässä pyörii vain eurot ja kamerat niihin suhteutettuna. Siksi annan teille loppuun hyvän tässä välissä bongatun filmivinkin (, jonka olen linkittänyt jo melkein kaikille)!

nukkuva kissa ja muita kaskuja

Olen hienoisesti tyytymätön itseeni. Kello on joitain minuutteja yli 01. En ole nukkumassa, vaikka väsymys painaa silmään. Löydän itseni ihmettelemästä itseäni ja muita. Kävin ensimmäistä kertaa Iholla-sarjan infffosivulla. Siellä oli paljon hieman kurjia nimettömiä kommentteja sarjan Hahmoista. Mulle tuli paha mieli, koska tänään tuli jakso, jossa Hahmot näkivät itsensä telkkarista ja selasivat niitä sivuja. Kyllä munkin mielestä sarjassa on paljon omituisia asioita presented by Hahmot, mutta mä en kyllä tiedä Hahmojen koko elämästä niin paljon, että uskaltaisin mennä julistamaan mitään. Paitsi sen, että olen totaalisen koukuttunut stalkkerointisarjaan. Mikä olisikaan parempi tapa viettää aikaa kuin tutustua tuntemattomien ihmisten elämiin?

Haha, hauska siirre seuraavaan aiheeseen!

Parempi tapa viettää aikaa on tutustua tuttujen ihmisten (ystävyystovereiden) elämiin! Tapasin tänään molemmat blogin viralliset lukijat yhdellä kertaa ja olin onneni nyppylöillä. On raikasta tavata joskus muitakin kuin a) päivittäisnaamat (jotka ovat kyllä myös erittäin rakkaita, ei saa lukea väärin, aina joku kuitenkin lukee väärin, sadan vuoden päästä joku lukee tämän ja kuvittelee jotain aivan absurdia minusta, ellei internet tuhoudu kirjastopalossa) b) kissa. Oli raikas melkein kevätilma, joten Saara oli tullut pyörällä. Mandi ei, koska sillä on vähän pidempi matka. Mulla oli paras mieli pitkään aikaan.

Kaikki tuntuu aika pehmeältä. Ei pumpuliselta, vaan lutviutuvalta. Kirjat eivät lue itsejään puolestani, mutteivät kirjat ole aikaisemminkaan tehneet mitään sellaista. Vaikka olen edelleen huolissani jääkarhuista, olen myös innoissani keväästä. Teatterissa teatterin perään on pieni hengähdystauko. Jääkaapissa on ruokaa:

PANAANIKANELIKAAKAOHUNAJAJUGURTTIA! Vielä musta ruokablogisti tulee.

Ja nukkuessaan kissani on mitä hellyyttävin pieni nisäkäs.

Mä en voi lopettaa tälle kuvalle nauramista. Oma vitsi, paras vitsi.

Niin että mun elämähän on oikeastaan ollut koko tän viikon ihan reilassa. Miksi murehtia lyhyistä yöunista, kun saan herätä juuri silloin kuin itse haluan.

starprincesses are meant to fly

Sinne menivät päivät, vaikken niistä erityisen kiinnostunut olekaan. Pidän niitä kyllä kuin kukia kämmenilläni, mutta juuri nyt kannattaa murehtia tulevista päivistä. Vaikkapa juuri alkaneesta! Pai tulee luokseni teelle. Seuraavalla kerralla luemme yhdessä filosofiaa, vaikka minä en uusikaan sitä. Pirina ehdotti, että vastaisin jokaiseen filosofiseen kysymykseen historiallisella faktalla, niin tulisimme sujuiksi. Se on mielenkiintoinen ja erittäin varteenotettava ehdotus.

Oli potkijaiset ja oli penkkarit. Ensimmäisissä olin Young Adult Not-So Mutant Almost Turtle DonatElla ja söin pizzaa juhlassa, koska YANSMAT:t tekevät niin. Minulla oli myös loistava partneri. Etsin meistä mitä selvimmin Pirinan ottaman kuvan Vasebookista ja laitan sen hyvin muokattuna tähän, koska mielestäni koko pieni maailma ansaitsee nähdä tämän cosplayn riemuvoiton.

Turvaliivit sponsored by Isi & Co.

Jostain syystä kuvakulma on hämmentävä.

Penkkaripäivänä olin sitten vaatimattomasti prinsessa Leia. Vaatimattomasti siksi, että vanhemman puheenvuorossa kerrottiin, että penkkaripukumme kertovat jotain tulevaisuuksistamme. Oli lystikästä, toivotin monta kertaa hyvää ystävänpäivää. Rekat olivat miellyttäviä kulkuvälineitä. Jämähdin kuitenkin niihin päiviin. Hm. En mennyt vankileiriristeilylle, vaan olin teatterilla kääntelemässä lamppuja.

Eilentänään tulin reenistä kotiin ja oveni takana seisoi nainen. Hän kertoi tekevänsä kyselyjä satunnaisotannalla, ja olin arpoutunut onnekkaaksi. Päästin hänet sisään ja tein vain itselleni kaakaota, mikä röyhkimys. Se piti kissasta ja kyseli juttuja, kuten saanko itse vaatteet päälleni ja koenko bussien kulkevan tarpeeksi läheltä. Loppuillan olen etsinyt kuuntelulaitetta, videokameraa tai jotain muuta jäljitintä, jonka avulla salajärjetö hankkii tietoa liikkeistäni ja murtautuu sitten tänne. No, ei voi mitään. Toivon, ettei kukaan vie kustomoitua pääkallotietokonetta.

Hyvän boogien preliessee meni arvellenkin omia alarajoja hipoen. Syytän pizzan loppumista ja kirjoitussalin huonoa ilmastoa. Sain röörit ja pään tukkoon. YleX:llä oli eilentänään "mikä ei ainakaan ollut oma syyni" -päivä. Ajattelin, tottelisinko suunnitelmiani paremmin, jos kirjoittaisin ne tänne. Luultavasti en. Olen lukulomani muutamana päivänä ehtinyt koukuttua pariin uuteen YouTube-julkaisijaan. Hyvä minä.

pizzasta

Tuli oikein hyvää pizzaa jääkaapin jämäaineista. Prelissä olisi pitänyt olla vähän useampi pala mukana, jotta olisin jaksanut keskittyä paria virkettä pidemmälle, mutta ihan hauskaa näinkin oli. Oli hyvä boogie. Ei se hyvin mennyt, muttei sellaiset asiat vaikuta boogieen. Boogie on hyvä. Pirina kävi jakamassa sitä odotellessaan kiinalaista.

En ole ikinä ennen ollut huonolla omatunnolla, jos tekee mieli lenkille. Nyt on paha mieli. Olen jo tutkijoilta salaa käynyt lenkillä. Kielletyn hedelmän houkutus on käsittämättömän suuri. Koittakaa karkkilakon sijaan olla vaikka parsakaalilakossa. Koska minä olen oppinut syömään parsakaalia.

Tulin lähinnä puhumaan pizzasta. Siihen ei tullut hiivaa, koska mulla ei ole sitä kotona. Leivinjauheella ja huonolla uunilla tuli ihan hyvä lopputulos. Saan syödä sitä huomennakin.

Tässä taistelevat inuiitit diateoksestani Inuiittien kulttuuri.

pienet hetket

Radiosta kaikaa vanha iskelmä. Kello on pikkutunti ja mä teen pizzaa huomiseen äikän preliin evääksi.

painan, painan...

Muutama vuosi sitten kirjoittelin nyttemmin muulta maailmalta edesmenneessä blogissani kuntosalin kauheuksista. Syksyltä alkanut tutkimuksellinen treenaamiseni sytytti halun löytää kyseinen teksti. Kahlasin vanhoja arkistoja hetkisen ja löysin sen. Kiteytettynä sisältö:

MITÄ SANOIN

-kuntosalit haisevat pahalle

-kuntosalit maksavat todella paljon liikaa

-kuntosaleilla joutuu tekemisiin muiden ihmisten kanssa ja valitettavan usein he ovat tuttuja

-kuntosali aiheuttaa naisille miesten kädet

-kuntosaleilla joutuu kilpailutilanteeseen tahtomattaan

-on kivempi mennä kävelylle koiran kanssa

Nyt muutaman kuukauden kokeilun jälkeen korjasin väittämäni.

Kuntosalit haisevat edelleen pahalle. Pahinta on oma hiki ja pistävä limaisen raudan haju.

Kuntosalit maksavat edelleen todella paljon liikaa. Siksi olen kiitollinen, että saan kokeilla sitä käytännössä ilmaiseksi.

Kuntosaleilla käy edelleen muita ihmisiä. Siksi olen kiitollinen, että saan kokeilla sitä pienen lähtötasoltaan samanlaisen ryhmän kanssa.

Mulla ei ole ainakaan vielä miesten käsiä, vaikka olenkin nostanut mielestäni utopistisia määriä rautaa. Pelkään miesten käsiä edelleen joka tapauksessa.

Kuntosalien kilpailutilannekin on edelleen olemassa (ps. kai jokainen on lukenut uutisen huomautuksen saaneesta ähkijähenkilöstä... kuolettavaa), mutta edelleen olen kiitollinen salaisesta etumatkasta, jota saan hankkia.

Koiraa ei ole enää lähistöllä, enkä ole tykännyt käydä sen kanssa kävelyllä moneen vuoteen. Vaihdoin hc-modelle eli juoksentelemaan aivan itsekseni.

Korjailun jälkeen huomasin, että olen tehnyt keskimäärin aika hyviä huomioita, syynä hyvä lähtötaso tai olematon kehitys. Kaiken vaivannäköni jälkeen päätin julkaista tutkimukseni tulokset täällä. Lupaan, etten enää puhu kuntosaleista. Ällöttävää. Ällöittävää.

Lohdukkeeksi: tässä mä jonkin jännemmän äärellä.

roskamapin antimia (eettisyys)

Tein huomioita. Eräässä niistä huomioin vähentyneen tarpeeni jakaa luonnoskirjan sisältöä virtuaalisesti. Huomion jälkeen tuli maailmanahdistus. Maailma aivan varmasti menettää jotain ilman sitä sisältöä. Ja luonnoskirja on nykyään oikeastaan ainoa mahdollisuus sisällöllisesti ainoa mahdollisuus, koska lukio on verottanut aikaa "oikeilta töiltä". Eli olen aloittanut viime kesän jälkeen ehkä kaksikymmentä työtä, mutten loppuun saattanut ainoatakaan.

neliöt

Pari päivää takaperin päätin silloisina iltapuhteinani pistää olkkarin vähän uudeksi. Raahasin jo monta viikkoa sitten kuvisdiploomikamat kotia ja pressukin oli jo ostettuna. No, en tiennyt, että opiskelisin samalla sähkömieheksi, mutta ihan hyvin meni!

Olen rakastunut huonoihin puhelinkuviin!

Niin hassua kuin epäkäytännöllisessä olohuoneessa onkin elää, nautin elostani näissä neliöissä enemmän kuin oppikirjan mukaan fiksusti aseteltujen huonekalujen seassa.

uskon asiat: luotto ihmiskuntaan

Uskon salaseuraan nimeltä Anonyymit Kommmentoijjat. Sen jäsenet käyvät kirjoittelemassa yleensä ilkeitä kommentteja sosiaalisten ja antisosiaalisten medioiden käyttäjien henkilökohtaisille palstoille. He saavat blogimaailmat ja muut kuohuamaan. Niin he pitävät hauskaa ja nauttivat aikaansaamastaan hälinästä. Kuten lapsi tökkii muurahaiskekoa, vanhassa vertauksessa.

Heillä on varmasti hauskaa, mutta kaikki eivät ymmärrä, että kyseessä on todella salaseura. Jäsenet eivät todellisuudessa ole aivottomia luusereita, vaan hyviä tavallisia ihmisiä, joilla on liian vähän tekemistä ja ilkikurinen luonne.

Itse ajoin juuri ensimmäistä kertaa oikean teatteriesityksen valot ja äänet. Oli jännää ja munailin, mutta munailematta ei jäisi parannettavaa seuraavaan kertaan. Huomiselle. Nyt vain haluan kotiin ja nukkumaan.

arki

On kiire taas. Kaikki tietävät sen jo, koska kaikilla on kiire. Kaikista parhaiten mä tiedän sen itse, sillä olen elänyt viime vuodet luoden itselleni koko ajan tuoreita kiireitä. Lupaan tehdä sitä, lupaan tehdä tätä, jätän tuon tekemättä. Uni on lasten elämässä aliarvostettua. Mediasta saa sellaisen käsityksen, että on okei ja cool olla nukkumatta öisin, mikä johtaa pidemmällä aikavälillä henkisiin sairauksiin. Syömishäiriöt saavat liikaa huomiota unihäiriöiden mellastaessa rauhassa.

Mun päässä asuu kielioppi-intoilija. Se on asunut siellä kauan, mutta sen vahvempi veli (Ponteva) tahto venyttää sääntöjä oman mielen mukaan on vaientanut sen huutoja. Nyt se pieni intoilija on onnensa kukkuloilla, kun yli Oppilas-kirjoitukset tarvitsevat sen supervoimia enemmän kuin mikään muu ikinä. Ystävien ja tuttujen aloittaessa kolmatta vuosikymmentään huomaan itse eläneeni lähes kaksi. Näiden kahden vuosikymmenen aikana ei ole ollut mitään vastaavaa voimainkoetusta ja Suurta Tärkeää Etappia kuin kirjoitukset. Ainakin kysyttäessä äitiltä, opettajilta, kielioppi-intoilijalta tai korkeakoulujen pääsyvaatimuksilta.

Historian kertauskurssin huojentavin huomio liittyy kieleen, ei historiallisiin faktoihin. Vaikken tietäisi kysytystä asiasta mitään, voin tehdä varmat kaksi pistettä kertomalla kauniisti sen, mitä tehtävänannossa sanotaan.

Yritin kuitenkin sanoa, että kiinnitän entistä enemmän huomiota tahallisiin kielivirheisiin blogitekstissäkin. Mikä näkyy muualle vain tämän tekstin ansiosta. Erilaisten ratkaisujen ilolaatikossa oli metatekstiä. Rakastin sitä. Rakastan lähes kaikkea, missä on etuliite meta-. Vaikka ymmärrän hyvin vain osaa niistä, jotka tiedän. Metafysiikka on paljon metafilosofiaa yksinkertaisempaa. Sikäli mikäli uskon vuoden takaisia esseetuloksia.

Ajatukseni pursuilevat.

Opettelen käyttämään vihreää teetä oikein. Olen aina tykännyt siitä, vaikka valmistustapa onkin hifistelijöiden mielestä täysin väärä. Google on saanut kyytiä, kun olen haeskellut sellaista lämpömittaria, joka kertoisi tarpeeksi nopeasti veden lämpötilan. Ellen olisi syvästi rakastunut punaiseen vedenkeittimeeni, harkitsisin lämpämittarillista keitinlaitetta. Näin ylös kirjoitettuna olen selvästikin oppinut valtavasti uusia asioita kuluneiden viikkojen aikana. Valitettavasti ne ovat melko kaukana lukion ranskan kieliopista tai lomasanastosta. Haaveilen myös kauniista uudesta kahvinkeittimestä, johon en olisi laittanut keitinvettä sen omalla kannulla. Koska vanhat rasvat joutuvat kannusta keittimen vastuksiin ja härskiintyvät sinne. Tieto on ihmeellistä.

Näin pursuilun lopuksi voisin asiaan kuuluvalla tavalla julkaista muutaman herkullisen ruokakuvan, joita puhelimilla otetaan!

Tämä on pakastimessa jäädytetty ja sitten jääkaapissa sulatettu edesmenneestä lähiulkomaalaisruokakaupasta hankittu jelly. Oli ihan hyvää.

Tämä on alennusherkkusieniä ja Koskenlaskijaa. Sienet Lidlistä ja juusto Herkusta.

Mulla on oikeastaan vain yksi lautanen käytössä. Tässä: pillikaakao, lohi ja couscous -salaatti ja. Lusikka.