kädelläkävelevä

Kommuunin vessan oveen saatiin viimein lukko.

Pian vaihtuva vuosi kutkuttelee. Henkinen tyhjä pöytä kirvoittaa ideoita ja peittää vanhat sotkut. Haluaisin jo unohtaa sotkut. Ajattelin ensi vuonna etsiä arkea elämääni, jottei oleminen olisi koko ajan niin tuskaisen tiedostettavaa. Kaipaisin vaikka ihan pieniä arjen murusia, joilla hiljentää oppikirjatodellisuuden takaisen maailman pauhu.

Kerran kävelin heräilevän ja töihin kiiruhtavan Töölön halki, sillä halusin nukkumaan. Vielä tovi aiemmin raekuuron takana piilotellut aurinko virnuili, koska ihmiset menivät lankaan ja luulivat, että olisi kurja sää.

Kerran kävelin Finlandia-talon takana, kun aurinko ei paistanut, muttei ollut vielä pimeääkään. Joutsennuorukaisen oli huono kiihdyttää jäätyneellä lahdella. Joutsenien pyllyjä ei palellut, ollapa joutsen. Lentoja säesti paikallinen roskisrumpali, jonka nopearytmiset teokset uhkasivat jokaisen olevan laulun arvoinen, mikä pitänee kutinsa. Talvella näköhavainnot korostuvat entisestään, kun valoa on niin harvakseltaan.

Kerran kävelin pizzeriaan. Itsenäisyyspäivänä kaupat olivat huonosti auki. Pizzeriassa oli kristallikruunu ja kristallissa oli pizzaa. Kruunun laita oli puhtaampi.

Kerran kävelin raitiotievaunupysäkille päästäkseni raiteita pitkin jonnekin muualle. Nousin seuraavan raitiotievaunun kyytiin. Samaan vaunuun nousi seuraavalta pysäkiltä pitkänhuiskea arvokas salkkumies. Se käveli koko vaunun halki tyynenä, mutta vaivihkaa ympärilleen pälyillen. Samaan vaunuun nousi sitä seuraavalta pysäkiltä pieni viiksimies. Se ei ollut tyyni, vaan oli kaatua lipunleimaajaan. Samaan vaunuun nousi joltain pysäkiltä vain näennäisesti läsnäoleva sätkänpolttaja. Sitä ei kiinnostanut mikään, ei edes tulipalo.

Yhtenä yönä makasin mun pedissä työntäen eteerisesti nugettia naamariini. Muruja löytyy edelleen lakanalta. Mielessäni on silti tietty huolettomuus, sillä viimeaikaiset yövieraat eivät ole koostaneet valituksia.

Elämä on aivan mieletöntä.

kerättyjä (elinvoimaton haasteehko 4/5)

Mitä oikein?

Taannoin eräällä (jos on hidas, tapahtuu kaikki taannoin) menomatkalla kohtasin nopeasti kiven vieressä onnellisia luonnonlapsia. Jos olisin havainnut ne vähän aikaisemmin, olisin vastannut kutsuihin ja pysähtynyt ihmettelemään. Luulen, että niillä oli retkipöydällä tarjolla teetä. On aina sääli pyyhältää ohi teekutsuilta.

Valkovuokkojen äitienpäiväominaisuus valkenee aivan uudella tavalla ensimmäisen etelän rannoilla tanssitun kevään jälkeen. Epäilen, että kouluaikojen tunnistustehtävät suosivat hieman etelän kollegoita. Pidempään paikalliset eivät innostu joka kerta mustarastaan nähdessään.

Laatikollinen vaatteita lähti luotani pois, vaikka osassa paidoista tuoksui vahva menneisyys. Suunnaton nostalgia valahti päälle ja ympäröi tiiviisti. Sen takia ei kuitenkaan voi säilöä paitoja, vaikka kuinka tekisi mieli.

Ystävä kysyi, olenko onnellinen. Sanoin olevani, koska onnellisuuden ei tarvitse olla lähelläkään täydellistä ollakseen olemassa. Olen tosi onnellinen. Sanoin paljon muutakin, luultavasti ohi suuni aamuyön rannalla.

Muutenkin alkanut kesä on suosinut aamuöitä ja rantoja. Lähes jokaisena aamuyönä olen ihmetellyt käsissä pyörivää maisemaa. Aamuöillä on tapana saapua vaivihkaa ja vilahtaa sitten ohi ennen kuin huomaakaan. Rantojen kokeilun ohella olen pohtinut seurassa sen semantiikkaa.

Jääkiekkotilanteen muuttumisen saattoi kuulla kadulle asti (tai painaa korvan simpukkaan). Joka paikassa kulki ambulanssi. Joen varrelta saattoi löytää ihailijoita tahtomattaan. Kilpparilta roikkui pyllystä kakkaa, koska sen elämänfilosofia on huoleton. Yöllä kioskimamma möi herkullisen purilaisen kahdelle nälkäiselle yökyöpelille. Muutaman korttelin päästä löytyi aarre, aarteelle piti juosta, ettei se katoa.

Toivoisin elämääni enemmän kahden ylläolevan kuvan näköisiä aamuja, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Kissa ei ole oma, vaikka helppo on erehtyä.

Turku on ihana.

En ole aivan varma, onko lähtökohtaisesti olemassa kahdenlaisia ihmisiä (niitä, jotka innostuvat museoista, linnoituksista, paikoista, rakennelmista sekä tarinankertojista ja niitä, jotka eivät) vai tuleeko kaikista ihmisistä vartuttuaan innostuvia. Joko kyseinen innostuvaisuus on ominaisuutena hypännyt rakkaiden sisarusten yli tai sitten olen saavuttanut innostuvaisuusiän huomattavasti heitä nopeammin.

Kunnes maailma pääsee tutkimuksessaan vastaukseen asti, kierrän ihan tyytyväisenä äitin kanssa ahkerasti kaikki ihmeteltävyydet samalla kun sisarusto innostuu aivan muunlaisista asioista.

Matkallani osuin yhteen onnelliseen asuntoon. Siellä oli ikkuna auki ja tieltä raikasi autojen ja ihmisten ääniä. Muutamat niistä opettivat toisilleen suomen kielen tärkeimpiä fraaseja, kuten olet kaunis.

Sekasorrossa elää kissoja.

Viimeisimmät juhlat olivat aivan violetit. Niissä juhli vanhoja ja uusia ystäviä ja ne jatkuivat ihan aamuun asti. Viimeisimpien juhlien viimeiset näkemiit kerrottiin vasta aamulla, kun aurinko oli jo vanhasti läsnä. Violettiuus oli jo kadonnut, mutta rakkautta oli vielä paljon jäljellä. Vähän liikaakin, istun kotona ja mietin edelleen, mitä tehdä tällä kaikella ylimääräisellä.

Useampia juttuja en saanut enää sanoiksi, joten yritän ryhdistäytyä heti, kun seuraava juttu tulee mieleen, ettei kaikkea tarvitse korvata kuvilla.

Kissa jäi reissun päälle. Ikävissäni olen kasvattanut korvaavaa lemmikkiä auringonkukanaluista.

elinvoimaton haasteehko 2/5

Vietin kolme tuntia ruuanlaiton ihmemaassa. Opin seuraavia asioita:
1. Jyväquinoa ja hiutalequinoa ovat eri asia (monella tasolla).
2. Tankoparsan keittäminen ei ole yhtä vaikeaa kuin parsakaalin.
3. Maapähkinöistä tulee eksoottisemman makuisia, jos ne paahtaa.
4. Taatelikuutio säilyy jääkaapissa käyttökelpoisena vuosia.

Ruuasta tuli äärimmäisen herkullista ja maukkaampaa kuin mistään valmistamastani ikuisuuteen. Ulkonäöllisesti aikaansaannokseni muistuttaa häkellyttävän paljon yrjöä. Haasteehkoni säännöllisen takautuvasta etenemistahdista johtuen todistan sanani kuvin sitten huomenna.

Tässä kakkososassa astutaan juhlien maailmaan. Mulla on tukassa myrsky suunnilleen 4/5 kaikesta ajastani. Eräs hyvä toverini on sanoittanut pöytäjuhlahittiin oman säkeistön pelkästään mun tukalle. Se kertoo siitä, kuinka mun tukassa, hänessä, on juhlat. Eilen juhlat olivat äityneet villeiksi. Siispä osa 2/5 Kesytön hiusrieha – uhka vai mahdollisuus?

Lopuksi lukijalahjana inhorealistinen teos nimeltä 101 syytä alkaa kissanomistajaksi – Viidakkoseikkailut.

[toim. huom. eläimiä ei satutettu kuvauksissa, mutta omasta silmästäni pääsi vaaraton määrä hurmetta]

valo mun jääkaapissa

Sisälläni velloo palava halu kehua pääsiäisen juhlallisia ominaisuuksia. Pääsiäinen on viehättävän keskiverto juhla kaiken pramean aatteellisuuden alla. Alastomana se on ihanan askeettinen, suoraviivaisempi kuin joulu mutta mutkikkaampi kuin laskiainen. Keräännytään ilman ilmapiiriä kolhivaa etukäteiskuumotusta syömään lammasta ja suklaamunia. Aikataulullisesti heittelehtivänä henkilönä toki suren hieman kauppojen pitkää pimeyttä.

Pääsiäissiivosin hillojämät jääkaapista nauttien ne keksien päällä. Sain mummun tuomasta suklaamunasta vinonaamaisen dinosauruksen, jolle tein Instagram-tilin, koska mielestäni hän on erittäin karismaattinen nuori dinosaurus, josta huokuu samanlainen halu suorittaa arjen seikkailuita kuin itselläni. Luonani yöpyi perhettä, mutta unissa pilkahtelivat tuttavat vuosien takaa. Perhe ja mä nautittiin falafeleista auringossa. Illalla perhe lähti pois, mutta jääkaappi jäi täyteen onnellisiin hetkiin tarkoitettuja elintarvikkeita.

Ammuin ensimmäistä kertaa jollain muulla kuin vesiaseella. En ollut uskottava enkä hyvä, joten lopetin urani suvannossa. Nyt äidin toveripiiri naureskelee hyväntahtoisesti henkiselle kuilulle kettusukkaisen humanistin ja sotaleikkejä nähneen ilmakiväärin välillä. Se on mielestäni hyväksyttävää, näennäinen läheisyys on aivan riittävä läheisyys tässä suhteessa. Sen sijaan erään kanssahumanistin kanssa mentaalirakentelimme kesäistä performanssia Kauppatorin laidalle. Hävyttömän performanssin ja kettusukkaisen humanistin välillä on paljon pienempi henkinen kuilu.

Vähintäänkin sen yli kulkee tukeva silta.

Nukun aivan liian vähän. Edellisen virkkeen uutisarvo itselleni tai muille on hyvin pieni, mutta kaikesta huolimatta se on suurin kuulumiseni tällä hetkellä. Unettomuus johtaa asioihin, jotka johtavat toisiin, jotka johtavat ajatuksiin, jotka menevät solmulle ja muuttuvat painaviksi kastuessaan. Pääsiäisen aatteellisten höyryjen seassa alan uskoa kaiken itselleni todellisen olevan yhtä suurta kaikkialle ulottuvaa Unenpuutetta.

Ramen.

nugetit pimeydessä

[muutama kuva puhelinikuisuudesta, jonka siirsin koneelle, koska se ei mahtunut enää synnyinsijoilleen. niissä asuu viime kesä ja päiväkohtainen innostus ysäriin väriboogieen.]

Maailma ei kuulemma ole koskaan valmis, mutta eräs puute pitäisi korjata äärimmäisen pian. Sydämeni halajaa kansallista Nugettien Ystävät -yhdistystä ja sille sähköpostilistaa. Listalla tiedotettaisiin kaikkien nugettien koostumusta kauhistelevien uutisten lisäksi aina, kun jossain päin yliopiston kampustoa olisi tarjolla nugetteja. Ettei ainoankaan Nugettien Ystävän tarvitsisi herätä päivään, jona saa tietää nugettien olleen ruokalistalla eilen.

Empiiriseen tiedonhankintaan perustuvan näennäistieteellisen tutkimukseni mukaan nugetit ovat nuggetteja, jos ne on halpiksen sijaan laadullisen merkin tuottamia (lisäksi pakasteissa esiintyy hieman eineksiä enemmän yhden g:n varianttia, sillä pakastenugettimarkkinoita hallitsee halpismerkit). Kielitoimiston sanakirja esittää yhden g:n kirjoitusasua, sen sijaan Wikipedian artikkeli on nimetty kahden g:n kirjoitusasulla. Toisaalta on hyvä huomata, että kahden g:n variantti esiintyy useimmiten vain edusosana määriteosan kana kanssa. Google antaa joka tapauksessa enemmän osumia yhden g:n vahtoehdolle kuin kahden g:n, määriteosan kanssa tai ilman. Ilmeisesti myös kastike vaikuttaa kirjoitusasuun, sillä Valion reseptiarkistossa limedipin kanssa tarjoiltavat leivitetyt kanapalat ovat nuggetteja, mutta majoneesin kera syötävät leivitetyt kanapalat ovat nugetteja.

Henkilökohtaisessa elämässäni olen päättänyt käyttää kirjoitusasuna varianttia nugetti. Puheessa lausun geminaatan vain erityisissä kiireettömissä tilanteissa, joissa haluan osoittaa arvostusta yöruokalajien kuninkaalle. Yksikään rationaalinen väite ei viene pois emotionaalista ja kulinaristista kiintymystäni nugetteihin.

[lähteet: Kielitoimiston sanakirja, http://www.valio.fi/reseptit, http://fi.wikipedia.org, http://www.google.fi]

Liittymättä sen kummemmin nugetteihin. Makasin keittiöni lattialla laulaen lähes unessa tärkeiden ihmisten välissä Valssia tanssitaidottomille. Nukahdin niin onnellisena, että melkein sattuu. Tänään seurasin ravintolan ikkunasta, kuinka hinausautot siirtelivät kalliita mersuja lakaisulakaisukoneen tieltä ja kuinka painepesurin vesi kimalteli auringossa.
Osuimme katutyyliblogistin kameraan.
Suomen kieli alkaa siitä mihin avaruus päättyy.

Joskus järjestötoiminta on sitä, että keräilee kiviä radan varresta ja kimpullisen pajunkissoja koirankakan seasta. Pimeässä. Pimeässä epäilee helposti katuvalojen olleen joskus kadunmiehiä. Niillä on niin miesmäinen olemus. Pimeässä.