mandariinimiehen matka tää

En ollut pitkään aikaan ottanut kuvaa omasta naamasta. En ollut vielä kertaakaan ottanut kuvaa uusista jouluvaloista. Nyt on, uusi kalenterikin. Tukka on ollut samalla myrskyllä nyt jo neljä kokonaista päivää. Viides taitaa olla tulossa, ellei myrskyyn epäiltävästi syntynyt sivilisaatio ennen yösuihkua paljasta itseään. Kolmantena päivänä lisäsin kaksi pinniä.

Runosuonessa tuntuu selkeää painetta, koska kävin Kujalla paahtiskesteillä ja eksyin lukemaan jutturunoja lattialta. Olin jäätelöannoksen verran vegaani. Unohdin juustoni jääkaappiin (jos joku haistaa sen siellä jääkaapissa, niin se on mun eikä Kujan, joka suoriutuu erinomaisesti vegaanisesta tammikuusta!).

Keskiviikkona harhailin Stockmannilla yli kaksi tuntia yrittäen tuhlata joitain kymmeniä euroja lahjarahaa. Epäonnistuin surkeasti. Kaikki oli kovin ahdistavaa, ensimmäinen ihana mekko olisi maksanut neljäsataa euroa, toinen tuhat euroa, kolmas vain kaksisataa. Liukuportaiden päässä pikkulapsi pyöri akselinsa ympäri kattoon tuijotellen, jolloin totestin, että on aika poistua ennen omankin aivon sulamista. Poistuessani mulla oli kädessä alennussukkahousut.

Metrossa liikutuin lähes kyyneliin kuunnellessani Mandoliinimiestä. Pieni mandoliinimies sisälläni tanssi sen tahtiin, enkä mä halunnut keskeyttää sitä, vaan kuuntelin uudestaan. Toisen kerran jälkeen peittelin pienen mandoliinimiehen ja haaveeni täyttyi mandariineista. Tänään näin auringon!

hailakas

Siemailen vähän teetä ja unelmoin sisustushommista. Yleensä unelmoin sisustushommista pahimman kaaoksen keskellä. Asioihin vaikuttaminen tuntuu mahdollisemmalta.

klisee 3

Olen taas väsynyt mutta onnellinen, se pätee käsittämättömän moneen asiaan. Kuten pätee moni muukin yksittäinen kontekstistaan irroitettu sanaryväs. Tavarat muuttivat Helsinkiin jo kuukauden päivät sitten. Minä ja kissa muutimme lauantaina. Täällä on edelleen laatikoita vaikka muille jakaa, kunhan ne on ensin tyhjennetty, ja Mattis jatkaa työuraansa vielä tämän viikon. Silti minä ja kissa olemme hyvin tyytyväisiä olohuoneen vieraspetisohvalla, kun kaikissa huoneissa on viimein kattolamppu ja langaton verkkokin toimii. Uusi reititin on maailman söpöin laite, koska edellinen kohtaamani reititin oli iso ja musta. Kaikkia edellisiä kohtaamiani reitittimiä on oikeastaan yhdistänyt suuruus. Uusi reititin on maailman söpöin. Maailman söpöin. Sen nimi on Vauva. Sitä ei käsitä, ellei näe tai käy ostamassa Gigantista omaa vauvareititintä.

Äiti ja nuorempi sisarusosasto toivat mut tänne ja etenkin sisarusosaston vastustelusta huolimatta olivat mun seuranani pari päivää. En osaa päättää, onko olo nyt sitten haikea vai odottava. Aika varmasti molempia, kuten aina keskellä murroksia.

Toistan itseäni. Vaikkei joka päivä olekaan puhe vauvareitittimistä.

Noin viikko sitten kävelin Asemakatua alaspäin toisessa kaupungissa ja huomasin Marimekon plagioineen jälleen. Tällä kertaa mun vanhan koneen kuvatiedostoja! Liitän tähän nyt julmasti Marimekon omistaman kuvan:

Siinä ne Vili-Sauronit venkuloivat kauniisti rivissä! Suurin osa kissakuvista on edelleen pöytäkoneen albumeissa, mutta muutamia photoshoot-palasia voi verrata fanisivun lisäksi vaikkapa tässä puolijulkisessa albumissa. Oikeastihan haluan puolitoista metriä tota kangasta kämpän seinälle. Uskomaton yhdennäköisyys korostaa laahaavassa perässä ja roikkuvassa mahassa.

Mitäs vielä. Löysin selästäni katu-uskottavaa rupi-ihottumaa. Pari hetkeä kulukoon kortisonin kanssa tiiviissä yhteisymmärryksessä. Internet on mainio syy jakaa tautinsa kaikkien kanssa. Eiku.

innosta

Jos voisin kääntää kaiken tämän innon tarmoksi todella lukea, olisin jo tehnyt sen. Tutisen liitoksissani tutkiessani menneitä suomen kielen pääsykokeita. Ollaan tilanteessa "ei se onnellinen loppu, vaan tarina", sillä oikeastaan mulle on ihan sama pääsenkö sisään vai en, mutta aivan kerrassaan hykerryttävää kielen rakenteiden pyörittely on. Olen taas ihastunut... Toivottavasti vielä tuntemattomat muiden aineiden pääsykoekirjat tuottaisivat yhtä suurta ja aitoa intoa.

Lukemisella ja oppimisella on silti ero. Tai lukemisella ja muistamisella. Lukemisella ja käsitteiden hallinnalla.

Sisustuslehtiä ei tarvitse lukea kovin tiukalla ajatuksella, siksi niitä on vinot pinot (siis oikeasti vinot, ne tippuilee lattialle, jos ei ole tarkka) reenimestan ikkunalaudalla. Että sitten rempseät reenarit voivat niihin upottaa minuuttinsa pyörän päällä. Koko viikon olen tutustunut vain vähän vanhentuneisiin sisustusgenren uusiin tuuliin. Ja ne tuulet on saanut mut vakuuttumaan siitä, että kekseliäisyydellä ja omalla visiolla (lainattu Markolta) voi saada kahdenkymmenen neliön kahden hengen ja kissan halvasta opiskelija-asunnosta tosi kivan. Yritin löytää kuvat numeroiduista keittiön ovien vetimistä ja ristipistokoristellusta sammutuspeitteestä.

Poksin sisustuksellisuutta viime päiviltä.

Mulla kävi vieras. Meillä oli tietokoneen putsauslanit. Vanhat valokuvat hämmentää mieltä ihan miljoonalla tapaa. Enkä ymmärrä, miksi edelleen jokaiselta keikalta ja jokaisesta tapahtumasta pitää ottaa viisikymmentä samanlaista kuvaa. Vaikka joka kerta kotona kaduttaa, kun kuvaläjiä ei jaksa käydä läpi. Varmaan muistaisin hyvän menon parilla kuvalla. Kuvakulma kun on väkijoukossa usein melko pysyvä. Enkä hyväksy, että 1/2 kaikesta materiaalista käsittelee kissaa.

maljakkoterminaattori

Innostun hirvittävän paljon sisustajablogien söpöistä asetelmista. Alan suunnitella kukkakimppuja ikkunalaudalle. Lasiesineet näyttävät näköjään mielettömän kauniilta pöydällä tuikkukippojen vieressä. Voi jumpe, kun tähän tietokonepöytäänkin saisi uutta iloa parilla keramiikkatuotteella.

Sitten palautan itseni takaisin maahan. Täällä asuu kissa, joka on pikaisten laskujen mukaan vuoden aikana hajottanut kaksi mukia, viisi isoa lasia ja kaksi pientä.

On nieltävä kyyneleet ja keksittävä muita luovia ratkaisuja kauneuden luomiseksi. Sitten vähän myöhemmin.

neliöt

Pari päivää takaperin päätin silloisina iltapuhteinani pistää olkkarin vähän uudeksi. Raahasin jo monta viikkoa sitten kuvisdiploomikamat kotia ja pressukin oli jo ostettuna. No, en tiennyt, että opiskelisin samalla sähkömieheksi, mutta ihan hyvin meni!

Olen rakastunut huonoihin puhelinkuviin!

Niin hassua kuin epäkäytännöllisessä olohuoneessa onkin elää, nautin elostani näissä neliöissä enemmän kuin oppikirjan mukaan fiksusti aseteltujen huonekalujen seassa.