mandariinimiehen matka tää

En ollut pitkään aikaan ottanut kuvaa omasta naamasta. En ollut vielä kertaakaan ottanut kuvaa uusista jouluvaloista. Nyt on, uusi kalenterikin. Tukka on ollut samalla myrskyllä nyt jo neljä kokonaista päivää. Viides taitaa olla tulossa, ellei myrskyyn epäiltävästi syntynyt sivilisaatio ennen yösuihkua paljasta itseään. Kolmantena päivänä lisäsin kaksi pinniä.

Runosuonessa tuntuu selkeää painetta, koska kävin Kujalla paahtiskesteillä ja eksyin lukemaan jutturunoja lattialta. Olin jäätelöannoksen verran vegaani. Unohdin juustoni jääkaappiin (jos joku haistaa sen siellä jääkaapissa, niin se on mun eikä Kujan, joka suoriutuu erinomaisesti vegaanisesta tammikuusta!).

Keskiviikkona harhailin Stockmannilla yli kaksi tuntia yrittäen tuhlata joitain kymmeniä euroja lahjarahaa. Epäonnistuin surkeasti. Kaikki oli kovin ahdistavaa, ensimmäinen ihana mekko olisi maksanut neljäsataa euroa, toinen tuhat euroa, kolmas vain kaksisataa. Liukuportaiden päässä pikkulapsi pyöri akselinsa ympäri kattoon tuijotellen, jolloin totestin, että on aika poistua ennen omankin aivon sulamista. Poistuessani mulla oli kädessä alennussukkahousut.

Metrossa liikutuin lähes kyyneliin kuunnellessani Mandoliinimiestä. Pieni mandoliinimies sisälläni tanssi sen tahtiin, enkä mä halunnut keskeyttää sitä, vaan kuuntelin uudestaan. Toisen kerran jälkeen peittelin pienen mandoliinimiehen ja haaveeni täyttyi mandariineista. Tänään näin auringon!