Vaihtuihan se! Vuosi ja samassa hötäkässä muutama päivä. Ilotulitteista kajasti sumun takaa pääasiallisesti vain harmaita välähdyksiä, mutta mulla on puhelimesssa muutama sellainen kuva, jolla todistetaan kaupungin ilotulitus olemassaolleeksi. Ihanaa tähtipölyä: on ihmeellistä, kuinka aine syttyy, palaa, räjähtää ja muuttuu tähtipölyksi. On myös ihmeellistä, kuinka yli kaksikymmentä ihmistä mathui juhlimaan kolmeenkymmeneenkuuteen neliöön (epäilen kyseessä olevan sama ilmiö, minkä kemian opettaja muinoin esitti: vettä ja jotain alkoholia sekoittaessa molekyylit asettuu limittäin ja vie vähemmän tilaa! niin ihmeellistä) ja kuinka huimasti niistä kaikista ihmisistä tykkään. Niin että yli pursuaa. Rakenneltiin itse improvisoiden juhlajuomaa kylpyhuoneessa salaisten neuvonpitojen hengessä. Ensimmäisen nimeksi tuli Manala ja toisen Keski-Suomen Sairaanhoitopiiri. Aloitettiin vieraskirja ja harrasteltiin pikkutuhmuuksia hyvässä hengessä.
Olen tehnyt alkaneesta vuodesta itselleni pelin ja ihmiskokeen. En ehtinyt lähettää viittäkymmentä suomalaista bändiä takaisin Nytille, ennen kuin oli liian myöhäistä. Hain postista paketin, jolla kamera matkusti takaisin luokseni Turusta. Tekosyy Instagram-kuville tärkeissä teksteissä lakkasi olemasta.
Keskimaassa kävely on ihmeellistä. Sitä kävelee kilometrejä. Viime yönä kävelin sillantakaisesta maasta takaisin suurkaupungin sykkeeseen vietettyäni rakastettavan pikkujuhlan. Myöhäisen joulun pukilta saamani tylypahkapaidan päälle läikähti inhimillistä punaviiniä, mutta onneksi kaapissa oli suolaa ja hanasta sai vettä. Adoptoin hienot pikkuhousut.
Toisena yönä kävelin jostain muualta. Eräs pupu rukka oli vaihtanut jo talvikarvoihin. Mustalla tiellä valkoinen pupu näkyy aika hyvin, vaikkei mulla ollut edes silmälaseja. Elokuvateatterissa mulla oli ensimmäistä kertaa silmälasit elämyslasien alla, nenäni oli porautua irti, mutta haltiat näyttivät hyviltä.
Seikkailuni täällä päin alkaa olla pulkassa. Pakkaan pulkan sukulaisten kyytiin huomenna, sillä lumetta on paha pulkkailla takaisin etelään. Vain yksi suunniteltu pikkujuhla jäi viettämättä, vaikka epäilin äitin muuttopuuhien syövän kaikki ympäristöään tarkkailemattomat juhlat. Aion viettää senkin juhlan, kunhan seikkailut jatkuvat taas. Ja vaikka tänään puuhaillaan vielä, katselin jo eilisen päivän himmentymistä ja vilkkuvia kaupungin valoja tornissa. Pakotan muut kanssani samaan seesteiseen olotilaan kertomalla, kuinka hienosti veljeni puhui reikämuroista:
"Reikämurot luovat illuusion siitä, että olisi paljon muroja, vaikka niitä ei todellisuudessa ole."
Reikämurot ja jugurtti eivät mahdu samaan suhdeteoriaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti