valheellista seesteyttä

Pääni on niin täynnä tekstintutkimusta, että pelkään sen räjähtävän hetkenä minä hyvänsä. Vuorokauteni vaihtuu tällä hetkellä noin kuusi tuntia myöhemmin kuin keskivertosuomalaisen. Kaipaan porealtaaseen idyllisesti nauttimaan halvoista juomista. Ajattelin opetella seikkailemaan uusilla kielillä ja tatuoida kulkemani reitin otsaan, jotta osaisin tarvittaessa takaisin. Olisipa kerrostaloja myös yövirkuille. Viime viikolla joku kehaisi eeppistä runoelmaa kuumimmaksi tekstilajiksi kautta aikojen. Huomasin, ettei koskaan ole niin kiire, etteikö kerkeäisi kulkea maisemareittiä. Luulen, että maisemareitit vetävät toisia ihmisiä puoleensa taianomaisemmin kuin toisia.

En nyt oikeasti tatuoisi mitään otsaan. Sellainen villeys minusta puuttuu.

mutta kuka on martti

Haluni laittaa hiljaisuus kesän piikkiin on ääretön tällä hetkellä. En laita sitä kesän piikkiin, se on varmasti jo tarpeeksi syntinen kasa piikitettyjä asioita. Samoin en laittanut kaatunutta punaviinia kissan piikkiin. Molemmissa tapauksissa syy sijaitsee osittain myös kyseisissä osapuolissa, mutta olen saanut tehdä ja nähdä niin paljon hienoja asioita tänä nimenomaisena kesänä, että otan muutamat negatiivissävyiset tarinat mielelläni omalle vastuulleni. Todellisuudessa sosiaalisehkon median jutut ovat jääneet kirjoittamatta ja kuvat lisäämättä, koska olen halunnut viettää yllättävän harvinaiset kotitunnit ajattelematta mitään (hankittiin siis netflix ja videotykki). Seuraavana hetkenä saattaa olla jo kiire uuteen seikkailuun miettimään uusia juttuja ja etsimään uusia kuvia.

Todellisuudessa kissa oli mun sylissä ja kaipasi kovakouraisesti rakkautta. Mikäli onnettomuus olisi sattunut kenelle tahansa muulle kuin mulle, jonka vastuuntunto ystäviltä lainatusta omaisuudesta lähes riipii sisältä päin ja jonka äiti on opettanut, kuinka punaviinitahrat saadaan katoamaan, syyttäisinkin ehkä kissaa. Mikäli kissa olisi hieman vähemmän rakastettava.

Jälleen tapahtumia on ollut välissä lukuisia. Kävin taas Turussa olemassa hetken aikaa vilpittömän huoleton ja onnellinen. Ensimmäistä kertaa jouduin matkaamaan pitkiä matkoja yksin. Kävelin kenkäni ja varpaani pilalle. Helsinki on ainoa kaupunki, jossa osaan sijoittaa joitain paikkoja myös kartalle, Turussa osaan sijoittaa paikkoja joen ja kävelymatkan määräämään koordinaatistoon. Olin rakentamassa festivaalia telakalle, ajelin förillä ja etsin mukavan näköisiä taloja, joihin muuttaa, jos joskus olisin valmis muuttamaan Turkuun. Pohdin fiilistelymielessä, kuka on se Martti, jolla on kirkko, kaupunginosa, silta ja snägäri (toim. huom. vastaus on todellisuudessa tylsästi Luther). Mitä pienempi mies, sitä kiehtovampi tarina. Historiassa on aloitettu sota ranskalaisten leivosten tähden, uskon maailmassa olevan järjettömiä syy-seuraussuhteita.

Suodatin tuntuu olevan edelleen epäkunnossa.

Kävellessäni festivaaleilta pois perjantaina joskus Absoluuttisen Nollapisteen jälkeen maailma tuntui syleilevältä ja minä nuorelta. Ilmassa oli loppukesä ja mielessä menneisyys. Kaikki elämän positiiviset asiat yhdistyivät hetkessä vähemmän imelästi kuin miltä se kirjoittaessa tuntuu. Tuuli liikkui hitaasti, aurinko oli lähtemäisillään, nöyhtäkukat tunkivat hengitysteihin ja Turku esitteli takapuoltaan. Taempaa raikasivat juhlat, joissa miljöö koristeineen sai haaveilemaan tulevaisuudesta ja valoissa leijuva musiikki pysähtymään hetkeen. Sit mä hymyilin keskel sitä kaikkee.

Huomasin löytyväni festivaalin internetistä vähemmän edustavana mutta kaiketi aivan onnellisena kohtalosta. Näin tytön pyöräilevän ojaan yöllä, kun sen kaveri huristeli ohitse. Kysyin avuntarpeesta, koska aikaisemmin samana päivänä mietin, olenko tavallinen toisen pulaan jättävä itsekäs häiriövihaaja. Turku puhututtaa sisäisesti. Viimeisenä yönä juoksentelin alasti metsässä uusien ystävien kanssa, kun kilju oli lopussa. Vihaan liian kylmää punaviiniä.

Olen aina pienesti ihmetellyt sellaisia henkilöitä, jotka virallisessa Aikuisten Iässä™ ymmärtävät, ettei lapsen aivoilla kuviteltu aikuisuus tulekaan annettuna yhdessä yössä. Tietoisuuteni tosiasiasta on ollut hyvin selkeä pitkään. Viime aikoina olen jostain syystä yllättänyt itseni miettimästä, miten turhauttavaa onkaan, ettei annettua ole olemassa. Oikeassa maailmassa joutuu olemaan lapsi vielä todella kauan.

Parvekkeelle on kynitty (tai kyniytynyt) lokki. Menen tänään sitsailemaan lokkipuvussa.

suomalaisen vihannesosaston kuningas (elinvoimaton haasteehko 5/5)

Väsyneet silmät näkee vähän sumuisesti. Ajattelin suorittaa jotain loppuun asti ja päättää järjettömän haasteehkon. Jämät on hankittu reissuilta Tampereelta, Jyväskylästä ja Seinäjoelta. Juna on kuljettanut ja seurat vaihtuneet. Tampereella tutustuin kaupunkiin ja Seinäjoella ihmisiin. Rakastuinkin kenties. Taas. Ohi viuhuu maisemat ja aika, tuijottelen niitä hymy korvissa! Oon aina ollut etevä tekemään ei mitään ja nauttimaan hetkien kiidosta. Ne puhaltaa mukavasti mennessään.

Käytiin rapujuhlissa ja humalluttiin kesäisestä Helsingistä.
Käytiin katsomassa ensi-illassa lohikäärmeitä.
Käytiin hetken mielijohteesta Suomenlinnassa kokemassa teatteria.

Muuttaisin Suomenlinnaan lähes milloin vain. Samat määrälliset ratkaisut kuvaavat mua ja ihmisiä ihmisistä riippumatta.

Esitin ihmetykseni viuhahtamiseen tarvittavien ihmisten määrästä yksille ihmisille. Saavuimme tulokseen: kyllä, viuhahtamiseen tarvitaan kaksi. Viuhahdus uupuu tyylipuhtautta, jos ei kukaan aisti sitä. Pohdinta jäi kesken niiltä osin, että onko viuhahduksen vastaanottajan oltava tilanteen tasalla (vai riittääkö naapurin koiran läsnäolo tekemään alasti/vähissä vaatteissa hengailusta viuhahduksen). Varmaan.

"oon huono sanomaan hyvästejä. eroissa ja luopumisissa. täytän koloja uusilla luovuttavilla ja itken välillä kaikkea jäänyttä. elelen yhtä aikaa kaivaten eilistä ja odottaen malttamattomana huomista ja nauttien aina välillä tästä olevasta."

Leikkaa tästä nopeasti talteen:
- purjehdusseuran huvimaja sillan alla omalla pikku luodolla
- graffitien värinen paita
- ruusut
- kahden erillisen nupin hana (!!!!)
- musiikkiekstaasi ja -nostalgiapöhinä
- öiset kotikadut
- kesäsade ja huolettomasti rullaillut alamäet
- KISSA (kissa ei ollutkaan lihonut muodottomaksi mummun hoivissa, se oli oikeastaan hyvin pieni. niin suureksi kissaksi.)
- telttanaapurit
- vainjuttujutut
- polviin pitatut ruhjeet ja kadonneet sukat
- punk
- tinakenkätyttö ja sukkula venukseen aamukaraokessa
- yötön yö (= palanut otsa) uusien ystävien kanssa
- freestyle-rap mm. tuorejuustopurkin kyljestä inspiroituneena
- mikki hiiri -tiimitatuoinnit aamuyöllä
- meri
- liisa steampunkmaassa
- miau
- ravunpunainen, maailman vaikein värikoodi
- kallion kesä, tikapuut taivaaseen, pihakeinu, ihmiset

Oon mennyt jonnekin.

kerättyjä (elinvoimaton haasteehko 4/5)

Mitä oikein?

Taannoin eräällä (jos on hidas, tapahtuu kaikki taannoin) menomatkalla kohtasin nopeasti kiven vieressä onnellisia luonnonlapsia. Jos olisin havainnut ne vähän aikaisemmin, olisin vastannut kutsuihin ja pysähtynyt ihmettelemään. Luulen, että niillä oli retkipöydällä tarjolla teetä. On aina sääli pyyhältää ohi teekutsuilta.

Valkovuokkojen äitienpäiväominaisuus valkenee aivan uudella tavalla ensimmäisen etelän rannoilla tanssitun kevään jälkeen. Epäilen, että kouluaikojen tunnistustehtävät suosivat hieman etelän kollegoita. Pidempään paikalliset eivät innostu joka kerta mustarastaan nähdessään.

Laatikollinen vaatteita lähti luotani pois, vaikka osassa paidoista tuoksui vahva menneisyys. Suunnaton nostalgia valahti päälle ja ympäröi tiiviisti. Sen takia ei kuitenkaan voi säilöä paitoja, vaikka kuinka tekisi mieli.

Ystävä kysyi, olenko onnellinen. Sanoin olevani, koska onnellisuuden ei tarvitse olla lähelläkään täydellistä ollakseen olemassa. Olen tosi onnellinen. Sanoin paljon muutakin, luultavasti ohi suuni aamuyön rannalla.

Muutenkin alkanut kesä on suosinut aamuöitä ja rantoja. Lähes jokaisena aamuyönä olen ihmetellyt käsissä pyörivää maisemaa. Aamuöillä on tapana saapua vaivihkaa ja vilahtaa sitten ohi ennen kuin huomaakaan. Rantojen kokeilun ohella olen pohtinut seurassa sen semantiikkaa.

Jääkiekkotilanteen muuttumisen saattoi kuulla kadulle asti (tai painaa korvan simpukkaan). Joka paikassa kulki ambulanssi. Joen varrelta saattoi löytää ihailijoita tahtomattaan. Kilpparilta roikkui pyllystä kakkaa, koska sen elämänfilosofia on huoleton. Yöllä kioskimamma möi herkullisen purilaisen kahdelle nälkäiselle yökyöpelille. Muutaman korttelin päästä löytyi aarre, aarteelle piti juosta, ettei se katoa.

Toivoisin elämääni enemmän kahden ylläolevan kuvan näköisiä aamuja, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Kissa ei ole oma, vaikka helppo on erehtyä.

Turku on ihana.

En ole aivan varma, onko lähtökohtaisesti olemassa kahdenlaisia ihmisiä (niitä, jotka innostuvat museoista, linnoituksista, paikoista, rakennelmista sekä tarinankertojista ja niitä, jotka eivät) vai tuleeko kaikista ihmisistä vartuttuaan innostuvia. Joko kyseinen innostuvaisuus on ominaisuutena hypännyt rakkaiden sisarusten yli tai sitten olen saavuttanut innostuvaisuusiän huomattavasti heitä nopeammin.

Kunnes maailma pääsee tutkimuksessaan vastaukseen asti, kierrän ihan tyytyväisenä äitin kanssa ahkerasti kaikki ihmeteltävyydet samalla kun sisarusto innostuu aivan muunlaisista asioista.

Matkallani osuin yhteen onnelliseen asuntoon. Siellä oli ikkuna auki ja tieltä raikasi autojen ja ihmisten ääniä. Muutamat niistä opettivat toisilleen suomen kielen tärkeimpiä fraaseja, kuten olet kaunis.

Sekasorrossa elää kissoja.

Viimeisimmät juhlat olivat aivan violetit. Niissä juhli vanhoja ja uusia ystäviä ja ne jatkuivat ihan aamuun asti. Viimeisimpien juhlien viimeiset näkemiit kerrottiin vasta aamulla, kun aurinko oli jo vanhasti läsnä. Violettiuus oli jo kadonnut, mutta rakkautta oli vielä paljon jäljellä. Vähän liikaakin, istun kotona ja mietin edelleen, mitä tehdä tällä kaikella ylimääräisellä.

Useampia juttuja en saanut enää sanoiksi, joten yritän ryhdistäytyä heti, kun seuraava juttu tulee mieleen, ettei kaikkea tarvitse korvata kuvilla.

Kissa jäi reissun päälle. Ikävissäni olen kasvattanut korvaavaa lemmikkiä auringonkukanaluista.