näinä aikoina vihreä päivä herää taas

Ei ole tavatonta, että vuoden tuottoisin kuukausi on syyskuu. Hyvään mittaan ehtineen blogiurani aikana (ihan oikeasti aloin laskea päätyen vuosimäärään kahdeksan, mikä on aika paljon, mikä kertoo aikaisimpien merkintöjen tärkeydestä ja laadusta) syyskuut ovat olleet kokovoittajia vähän kärjistellen aina. Nyt syyskuu on lopuillaan, eikä musta tunnu, että syksyiset pääseikkailut olisi ohi. Tänään kuuntelin YUP:tä ja tunsin olon turvalliseksi. Elämän keskinkertaisuus rakensi taas hymyn poskeen.

"-- aamu tulee niin kuin aamu aina tulee
ja me hukutaan paskaan, hukutaan vaan
vajotaan yksi kerrallaan
naiset ja lapset ensin
horjahdin ja lensin
upottavaan paskaan hukuttavaan livahtivat laulajan jalat
ja pian katoa pää tää

-- aamu tulee niin kuin aamu aina tulee
millainen aamu?
juosten kustu ohut hetki
ja ruokaa tulee kun ruokaa tilaa, vain tarjoilijaa kutsukaa
elämä on opasmatka, ei löytöretki"

Viimeksi valtion punaviinipuodissa asioidessani murtaen suomea puhuva mies kysyi ensin paperit mieheltä, koska ei sanonnan semanttisen historian valossa halunnut toivottaa naista ensimmäiseksi. Olin kai otettu.

Mennyt syyskuu on ollut hyvä, jännittävä ja uusi. Toisaalta se on täyttänyt syyskuun odotukset oikein mallikkaasti. Odotusten luulisi koostuvan ennestään tunnetuista palasista. Odotukset on juuri ne ainoat palat, jotka osaa arvata tai kuvitella. On ollut odotuksia opiskelijaelämästä, isosta kaupungista, uusista ihmisistä, puiden väristä, kaikesta määrittelemättä sen kummemmin odotusten vertikaalista tasoa. Niiden päälle on ladottu uusia palasia ja poistettu huonoja, sillei aivo toimii. Viimeisen päivän kunniaksi yhtä aikaa sekä ylitin omia sosiaalisia kynnyksiäni että olisin halunnut muurata pääni seinään.

Jotkut asiat kuulostavat todella paljon coolimmilta vieraalla kielellä. Kuten adjektiivimääritteelliset substantiivilausekkeet (erikoismaninta värisanoille). Maailmassa kaikenlaisille ilmiöille on annettu nimi. Nimike. Verovirasto kertoi mun saavan perinteistä suomalaista joululahjarahaa tänä vuonna. Ja todellisuudessa heinäkuu voitti.

vaahtokarkkeja paahdellessa, vaahpaah, vaan

Ajattelin naiivisti, ettei opinnot vaikuttaisi vapaaseen kirjoittamiseen yhtään. Että on aina ihan yhtä okei kirjoittaa vaillinaisia lauseita, epätäydellisiä virkkeitä ja antaa pilkkusääntöjen kasvaa sukupuolineutraalissa ympäristössä paljain jaloin sallien niiden tehdä tarpeensa minne huvittaa. Teoriassa kaikki menee vielä ihan hyvin, irti päästettyyn tekstiin jää minimalistinen määrä kaikesta prosessivaiheen analyysistä. Olen toiveikas tulevaisuuden suhteen, vaikka hälytyskellot kilkattelee alkuaskelilla.

Suren edelleen fyysis-sosiaalisia rajoitteita. Myös vähän sitä, etten uskalla pyytää keskimäärin ketään Facebook-kaveriksi. Tai kertoa henkilöille, kuinka mielenkiintoisilta he vaikuttavat, vaikken osaakaan kaiken sen mielenkiintoisuuden edessä sanoa mitään (kehäpäätelmä toimii koska kehäpäätelmä toimii). Mun turvallinen paikka on nurkassa paahtamassa vaahtokarkkeja, kuuntelemassa ihmisiä korvan etäisyydellä. Joskus jotkut ihmiset antaa kuunnella häiriintymättä niin kauan, että pääsen yli omista mielenkiintoisuusseinistä ja nielen turvallisuuteni.

Helpoista asioista on tosi paljon helpompi puhua vaikeasti kuin vaikeista. Voin sanoa:

"Heräsin keskeltä kolmen puolitäyden Gato Negron arvoitusta."

Ja tarkoitan sillä hajamielisyyttäni, jonka turvin ostan kaikkiin istujaisiin uuden pullon punaviiniä ja laitan loput seuraavana aamuna kaappiin odottelemaan.

poetry jam, miksi kukat häviävät?

Vihreän teen vesi on valmista, kun ei enää kärsi koskea keittimen metalliosia. Ei ole vieläkään varaa vedenkeittimeen, joka säätäisi lämpötilan itse.

Eilen illalla erääseen kellariin kerääntyi sanataiteen ystäviä. Suurimman osan hipsteruskottavuus oli korkealla tasolla. Myös minä ja toimitustoverit olimme siellä. Häkellyin monta kertaa. Häkellyin esityksistä, joiden aikana ei voinut muuta kuin olla häkeltynyt. Häkellyin (uudelleen) edullisesta talon punaviinistä. Häkellyin vaivattomuudesta, jolla tapahtuma kulki eteenpäin ja jota ei olisi välttämättä tavattavissa maantieteellisesti missä tahansa. Olisin ostanut levyn, jos mulla olisi ollut kymmenen euroa.

Kovaäänisten iltojen jälkeen hiljaiset aamut tuntuvat hyvältä. Vanha resepti, tee ja kynttilät, toimii ihan hyvin. Usein harmittelen, että kissa on niin iso, ettei se mahdu kissankokoisiin kasseihin eikä sitä jaksa kantaa. Iso kissa lämmittää enemmän syliä, kun kotona ei vielä toimi patterit.

Tänään lähden saunomaan. Saunakin lämmittää, vaikka uusien ihmisten saunatottumuksiin mukautuminen onkin lähtökohdiltaan jännittävää. Ei se olisi jännittävää, ellei olisi menneitä kolmea vuotta saunonut vanhojen ihmisten kanssa. Tuttuuteen turtuu, eikä sitä osaa arvostaa oikein enää kohta. Haluaisin lähettää maailman suurimman henkisen rakkausterveisen tutuille saunaihmisilleni.

Oikeastaan syksyhöyryissäni haluaisin lähettää henkisiä rakkausterveisiä vähän kaikille. Yritin etsiä nostalgista syyshypetystä vanhasta blogista ihan vain kokonaisilmettä muuttavaksi yksityiskohdaksi, mutta jäinkin taas suu auki miettimään eksistetiaalisia kysymyksiä. Kuka mä olen, mitä mä haluan kirjoittaa ja ennen kaikkea missä?

aivoon käyviä tunnelmahöyryjä

[varoitus: seuraa mahdollisesti sietämätöntä anti-syyshaterismia]

Syksy tuoksuu ihastuttavalta, koska syksy on ihastuttava. Aika monet ihastuttavat asiat myös tuoksuvat ihastuttavalta, kuten puhtaat hiukset, kiinalainen ruoka, koti Kotona. Myös ohi kävelevät ihmiset tuoksuvat joskus ihastuttavilta. Ilman huonoja kokemuksia voi arvella sellaisten olevan ihastuttavia ihmisiä. Ei pistäviä hajuja tai suihkuttomuutta, vaan pehmeitä ja puhtaita tuoksuja, joita on sopivasti. Tänään ohitse käveli paljon pehmeän tuoksuisia ihmisiä. Kävelin tänään kovin hitaasti.

Päivät kylmenee niin nopeasti, ettei siihen aivan ehdi mukaan. Silti orastava talvikin ilmassa hymyilyttää enemmän kuin vituttaa. Tänään paksumpi kesähuivi menetti paikkansa ohuemmalle talvihuiville (kuvassa). Mulla on vakava keskipaksun välikausihuivin puutostila.

Syksyn takia avaan Spotifyn taas useammin kuin joskus, enkä kuuntele mitään muuta kuin Scandinavian Music Groupia ja Siaa. Soittolistamusiikki ei enää riitä. Mutta uusi viimeksi ällön teennäinen kappale liikutti lähes kyyneliin tällä kertaa.

En ehkä ole uskottavan rationaalinen vielä seuraavallakaan kertaa.

hyvät ja huonot heterot

Tänä uuden kynttilän maanantaina 23. syyskuuta 2013:

1) löysin sukkahousut, joita en muistanut hankkineeni, ja aamupäiväni/päiväni/loppuviikkoni pelastui, vaikkei olekaan hyvä asia, ettei muista hankkimiaan asioita

2) unohduin haaveisiin hetkeksi (yhden dian ajaksi) syntaksikurssilla, joten loppuluennon ajan oli ihan ok haaveilla vähän lisää

3) kävin ostamassa elokuvalipun (festarilipun!)

4) päästin paremman huumorintajun lomalle

5) harkitsen vakavasti oman tunnisteen tekemistä kynttilöille

vällyihini nukkumaan

Itsensä löytää välillä uskomattomista emotionaalisista tilanteista. Istuskelin yksinäni kynttilänvalossa poistellen nimeltä mainitsemattomia tekstejä eräältä nimeltä mainitsemattomalta foorumilta, kun samalla radiossa Kristiina Brask lauloi, että katsoessaan mua hän on vain tyttö hiljainen. Olen jo aikoja tuhonnut vanhoja tekstejä systemaattisesti, mutta aikaisemmin ei ole kirveltänyt sydäntä. Aikaisemmin oli vielä kesä ja valoisaa, eikä radiosta soinut jonkun sämpläämä Kristiina Brask.

Pidin myös toisen etätyöpäivän putkeen. Tai lauantaityöpäivän. Työt on edelleen vähän makkaroilla ja levällään täällä tuvan pöydällä lattioita myöten. Uni maittaisi kaaoksesta huolimatta.

kierros jos toinenkin

Jos ei punaviini, hyvä seura ja Kallion ilmasto paranna, niin sitten räkää tulee kahta kauheammin. Viihdyn hetki hetkeltä paremmin uusien ihmisten kanssa. Enenevässä määrin myös suren yleisesti ihmisen keskusteluteknistä rajallisuutta. Kaikkien kanssa ei ehdi vaihtaa nimiä viidettä kertaa parin viikon aikana.

Hetki on jotenkin hyppysessä kaikkine mutkineen. Olen jo ylittänyt itseni ilmaisullisesti, koska palan koko ajan halusta kirjoittaa toisistaan irrallisia lauseita, jakaa ne omille riveilleen ja unohtaa pisteet.

Maailma muuttuu kauniimmaksi, kun ymmärtää, että oman elämän suurin ongelma on oikeastaan tehdä päätös, laittaako oranssiin kuppiin teetä vai kanakeittoa.

Tässä kuva maton kulmasta. Tuli ihan hyvä, vaikka joku ötökkä sattui linssiin.

sateinen ja oleileva kalsaripäivä

(Jylhäkallion ylpeys)

Päivä on hyvä, harmaa, meitsin syysantureita kutkuttaa. Niiden kutkuuntuessa olen viettänyt etätyöpäivää. Työn alla ovat olleet rajaamattomat kuvat tunnistelemattomat umpitavut ja olemattomat palindromikuvat.

Vuoden kuluessa muodostuu aina harhakuva tasaisen varmasta teen kulutuksesta, joka ei riipu merkityksellisesti hetkistä tai ajankohdista. Syksyisellä teenjuonnilla on vain vähän korkeampi statusarvo (kuten suklaalla sydänsuruisin). Jostain syystä päivät, joina tee tuntuu maailman vastustamattomimmalta jutulta ja joina vastustuskyky on samassa suhteessa heikko, sattuvat silti aikaan elokuun jälkeen.

Rankan työnteon taustalla aivossa hyrrää voimakas lifestyle-boogie. Mummu ja täti kävi pullakahveilla, takakontista löytyi kaikki mun Oikeat Astiat (ne, joiden lukumäärä kasvaa vuosien karttuessa ja henkilökohtaisen juhlahistorian pidentyessä). Haluaisin sellaisen keittiön, joka kävisi yksiin Oikeiden Astioiden kanssa. Viime yön googlasin sopivia keittiöitä tuloksetta.

Onneksi sukulaiset ja pulla lämmittävät mieltä. Uusi keittiö ei sovi budjettiin juuri nyt muutenkaan. Saatiin kutsu hiihtelemään tulevana talvena.

Lähestyn vakavaa aikuisuutta, koska haluaisin kirjavien keittiöpyyhkeiden ystäviksi ihan tavallisia valkoisia tai harmaita tai pellavia keittiöpyyhkeitä. Heitin myös puoli vuosikymmentä palvelleet tennarit roskiin. En aikuisuuttani, vaan syvässä surussa ja tunnontuskissa, koska ne olivat rikki jokaisesta kuviteltavasta kohdasta.

Loppukevennyksenä kissa ja sen ruokkiva käsi opettelemassa ruoka-aikaa kellosta.

hiljaa suhisten ohi

Syyt juhlintaan ovat monet. Eilen juhlin monien muiden ohessa akateemisen uran alkua. Oli paljon metsää ja iloisia yllätyksiä. Ihmisiä pysyi ympärillä. Pidin kiinni järjettömistä periaatteistani ja päästin niistä yhtä tyytyväisenä irti, kun viimeiset bussit olivat jo menneet. Kävelin kotimatkasta puolet. Heräilevä kaupunki alkoi hyristä sitä mukaa kuin pääsin lähemmäs kotia.

Uudemmissa metrovaunuissa on tärkeää päästä päätyyn istumaan, jotta voi tuijotella kaarrosten taittumissa haitarissa.

Olin täysin varma, että syksyn flunssat flunssailtii jo hyvissä ajoin. Enää en ole aivan yhtä varma. Maailma tuntuu taas hyvin nopealta kaikkien elämän toimintojen hitauteen nähden. Toisaalta tänään on vasta lauantai. Kissalla on uusi lelu, jossa pallo pyörii.

syödään, juodaan ja opitaan uusia asioita

Maanantai ei ollut tavallinen. Tavallisissa maanantaipäivissä ei ole mitään uutta tai hyrisyttävää, menneenä maanantaina hyrisin ylikierroksilla. Vaikka opiskeluhommat muodollisesti alkoivat jo kaksi viikkoa sitten, tällä viikolla kävin ensimmäisellä oikealla luennolla. Huoneellinen opiskelijoita erotteli Jäniksen vuoden lauseita toisistaan, jotta olisi omalla vuorollaan jotain kerrottavaa. Opettelin myös vähän viroa. Eesti keelt. Välipalaksi maistui pussillinen punnitsejasäästää.

Myöskään tiistai ei ollut tavallinen. Maanatain ihmeellisyyttä ihmetellessäni totesin, ettei mikään voi olla täysin tavallista, jos on uuden äärellä viikoittain. Psykolingvistiikat ja morfologiat menevät ristiin.

Tänään kävelin huppu päässä sateella. Istuin Akateemisessa miettimässä kirjoja ja kansia. Istuin ruokalassa miettimässä lohta ja papuja, pari papua tippui lautaselta tarjottimellekin. Kävelin Kaivokadun alitse ajatellen päällä huristelevia autoja, joita mun ei tarvinnut varoa. Kävin juomassa teetä, syömässä pullaa ja ihmettelemässä kaunista maailmaa. Otin myös yhden valokuvan.

Kolme päivää olen yrittänyt päivittyä vähän. Surullisen asian ihan iloisena muistopäivänä nohevoiduin.

roskamapin antimia III

Kaikki ei mahtunut eilen tulille. Tänään on uusi päivä.

roskamapin antimia II

Reilu puolikas vuosi sitten huomasin, etten ole näyttänyt maailmalle luonnoskirjan salaisuuksia ikuisuuteen. Kirjan vaihtuessa tuumailin ajan tulleen taas! Joskus mä palaan vielä muutaman kuvan viikkotahtiin, enkä valikoi satunnaisia paloja brutaalisti monelta kuukaudelta.

Mutta kronologisessa epäjärjestyksessä päiväkirjan sivuhuomautuksia: