toinen sunnuntai etelässä

Pääsin juuri kertomasta, millaisella hartaudella olen tahkonnut hommia. Tahkota hommia ei ole aivan sama kuin suorittaa ahkerasti. Vaikka kuinka aktiivisesti ajattelisi ja kiihdyttelisi aivojen nystyröitä omaksi onnekseen, se ei pelkästään takaa sitä suorittamista, joka merkitään opinnoiksi rekisteriin ja jolla saa tutkintoja ja muuta sellaista.

Mitä enemmän ymmärrän, sitä enemmän kyseenalaistan. Se on hieman raskasta. Kyseenalaistamalleen aiheelle on vaikea antautua.

Mieli kaipaisi systemaattista järjestämistä. Sen sisällä on paljon kultaista materiaalia ja yllättävän seesteistä. Kannattaisi korjata sato talteen ennen myrskyä.

En päässyt juhlimaan isänpäivää pohjoiseen. Juhlin sitä täällä, on kynttilöitä ja kaikkea. Kantabantun fonotaksitehtävä ja kaikkea.

Jokaista akateemista sivua kohden pitäisi saada rauhassa tehdä kaksi fiktiivistä.

taianomatiikkaa ja itsetutkimusta päivien ajalta

Klassinen musiikki soi ja minä siemailen alasti punaviiniä kristallilasista.

Minussa on vahva tunne siitä, ettei elämässä ole mitään järkeä. Ainoakaan päätös ei ole ollut hyvä eikä millään tekemällään saavuta mitään.

Toisena päivänä pakahdun mahdollisuuksiin ja siihen, että mulla on kaikkea.

Mitä kaikkea olisikaan, jos aloittaisi aina aamunsa tulahtamalla lakanoihin.

Ikkunan alla on ihan oikea pupun onkalo.

On pissahätä, mutta unohtaa käydä vessassa, kun jää puhumaan sukupuolipoliittisista kysymyksistä. Rakennan tällaisesta somepresenssini. #vainkommuunijutut

Tiskaan kymmenen litran kahviastiaa. Astiasta kahvi valuu hitaasti pois ja keskelle muodostuu hiljalleen suureneva pyörre. Jos kurkistaa astiaan, voi asettaa pyörteen hornansilmäksi, -suuksi tai -sieraimeksi.

Minä en ole mukava tyttö. Enkä ole mukava poika. En ole mukava henkilö. En ole mukava. Olen vittupää.

Istahtaapa sammalmättäälle ja vuotaa siihen pää edellä varpaita myöten. Varpaani ovat kohtuullisen huolettomat ja kevyempää kuin sammal.

Keväällä aurinko jättää raskaita varjoja.

Ei ole enää kevät.

Viini rätisee lasissa kauniimmin kuin mikään muu punainen ja rätisevä. Lasissa.

Yksi elämän suurista opeista on se, että oppii laittamaan lapasen hihan sisään, vaikka toisessa kädessä on jo lapanen.

Ja jotain muuta, mitä? Olisinpa muuttunut, soittaisinpa vielä banjoa tai olisinpa leikannut hiukseni. Kävin juhlimassa ihmisten juhlaa Seinäjoella, kirjoitin paremman tutkielman kuin olisin (tai kukaan muu olisi) ikinä uskonut, opin täyttämään tuoppeja. Kerran ravintolassa, johon ei olisi ollut varaa, viereiseen pöytään istahti kissa. Sen omistaja pyysi vahtimaan tavaroita. Vahdittiin. Eilen pyöräillessäni sorvilta kotiin löysin risteyksestä suunnilleen kymmenen auki revittyä kiikaripakkausta. Voin vain kuvitella, kuinka tilanteeseen on päädytty. Tahtoisin käyttää lausunnallisia pilkkuja, lukea vessassa sivistyssanakirjaa, ja sitten pysähtyä pitkästä aikaa vain yhteen asiaan, jotta asia saisi kaikki ansaitsemansa sanat.

Jätin sateenvarjoni lounaspaikkaan, koska maailma oli jo terassilla liian rankka takaisin palattavaksi.

liikkeelle (deskriptio)

On aika korkata tämä vuosi. Toimenpide hoidettakoon kunniallisesti henkinen pää pystyssä ja henkinen ryhti ojennuksessa. Oppikirja väittää, että henkisesti voi olla paha olo, vaikka fyysisesti vaikuttaisi ryhdikkäältä. Luulen, että oppikirjat jättävät mainitsematta paljon tasoja, joilla hyvät ja huonot olot voivat ilmetä.

Tänään puin oikeat vaatteet päälle, kun lähden hakemaan lisää nenäliinoja kaupasta. Katsoin silmiin vain peräkassan ihanaa tyttöä. Puistotiellä hullunkurisuus valtaa varpaat lähes aina. Kaikkien vanhempien, lasten, koiranulkoiluttajien ja muiden oikeiden ihmisten lomassa se tuntuu luonnolliselta, koska hullunkuristahan ihmisenä oleminen on. Kehossa tuntuu asioita, joista osan haluaisin pois. Haluaisin pois kuumeen, nielutulehduksen ja rään. Haluaisin pois epävarmuuden, epäilyt ja yhteiskuntakelpoisuuden ulkopuolelle jäävät tavat ajatella. Itseä tarpeineen on helpompi tarkastella ulkopuolelta, jos on mahdollisimman ulkopuolella: ulkopuolella huoneesta, sisältä, tutulta polulta, mukavuusalueelta.

Menin halpaan ja ostin aloe vera -nenäliinoja.

Arkistossa on juttuja, jotka olen alottanut, mutten saattanut loppuun. Niissä on kokemuksia. Kokemuksia on myös niiden ulkopuolella. Niissä on tunteita, tunteita on myös niiden ulkopuolella. Alan hahmottaa, millaiseksi elämä muovautuu, kun sitä kulkee kokemusvainu päällä. Siitä tulee hullua, ihanaa ja vapaata. Sen mennessä tunteet eivät pysy aloillaan eivätkä järjestyksessä. Ne hyppelevät, vaihtavat asemiaan, kusevat omaan silmään, heristävät sormea päälle, keräävät paskasta, puhdistavat, hoivaavat, taputtavat päälaelle. Ennen kaikkea ne eivät kestä normatiivista tarkastelua kuin pieninä hetkinä kerrallaan. Luon takaumia myöhemmin, jotta edes jotkut juttujen langoista pysyisivät käsissäni.

Haluaisin oppia puhumaan. En pitämään puheita, vaan soittamaan puheluita ja keskustelemaan askarruttavista mietteistä ennen kuin on liian myöhäistä.

ihan kiva välitila

Elämään koskee. Maailmaan sattuu. Oleminen särkee.

Pienet ajatukset valtaavat mietteet. Miltä tuntuu istua jonkun kodissa kissa sylissä posket täynnä marmelaadia. Miltä tuntuu puhaltaa niskaan kaupungin yllä. Miltä tuntuu herätä hetki ennen junan lähtöä tavarat ja raajat levällään. Miltä tuntuu luovuttaa. Miltä tuntuu soittaa etydi ilman housuja.

Jossain on kai tänään joulu. Onhan mullakin, muttei pitopöydän antimista löytynyt oransseja kalanmunia. Syntyi tyhjä olo, jolle pöydässä vain naurettiin. Pikakuvien valtakuntaan johtava sovellus on rikki, hetket ovat jäädä tallentumatta. Torttujakin saa leipoa vasta pyhänä.

Olen kirjoittanut joskus siitä, millaisessa idiolektin dilemmassa rämmin, kun en suunnattomasti välitä tykätä, mutta pelkään raastavani loppuun rakastaa. Silti rakastan sanaa rakastaa. Rakastuminen on helppoa ja rakkauden kohteeksi voi valita lähes mitä vain.

Olen kirjoittanut joskus siitä, että lokeroista sen sijaan en pidä. Tiedän, että itsekin ihmisenä hahmotan olevaa niiden avulla väkisin, mutta ne täytyy tiedostaa. Jos taitaisin, poistaisin ne mieluusti kokonaan, ja sen toiveen myötä niiden tiedostamisesta tulee entistä raskaampaa. Viimeistään huoli painaa maahan asti. Huolin kollektiivisien yhteislokeroiden seinien vahvuutta. Seinät jämeröityvät yllättävästi ja vaivihkaa, kun kaikki muut ihmiset eivät aktiivisesti jaksa tiedostaa lokeroitaan.

Olen kirjoittanut joskus siitä, kuinka paljon ympäröivät tilat ja tilanteet vaikuttavat jokaiseen hetkeen osineen. Hetken osan voi irrottaa kokonaisesta kuvasta ja vapauttaa ajasta. Sellaista voi käsitellä, pyöritellä, tutkia ja ihailla. Kaiken siitä irtoavan ilon voi käyttää ja sen epätäydellisyydet muuttaa näennäisen rationaaliseksi tiedoksi. Lopulta se tulee kuitenkin palauttaa paikoilleen, jolloin irrottajan jättämät jäljet pyyhkiytyvät pois, koska ne eivät merkitse mitään koko kaikkeuden kontekstissa. Irrottaja huomannee subjektiivisesti kokeneensa jotain. Mikäli ei ennen seuraavan palan irrottamista yritä nähdä itsensä yli, kerää ennemmin tai myöhemmin vakuuttavan määrän stabiilia ymmärrystä. Stabiilille ymmärrykselle rakentuu kaikki se, mikä ei olisi olemassa, jos yksikään olento ei olisi tässä hetkessä samoja asioita kuin edellisessä.

Tarkoitus oli johdattaa muutamalla lauseella vallitsevaan olotilaan, jossa yhtäkkiä kaikki sisältää kaiken eikä mikään mitään. Ääripäät hämärtyvät ja neutraalistakin tulee latautunutta. Enkä varmaan edes tiedä, mitä rakastaminen on.

Öisen syntaksini mallipuutarha rehottaa.




Moraalinen tekstikrapula syntyy juuri tällaisista kertomuksista, jotka käsittelevät liian paljoa ja selittävät liian suppeasti.

kädelläkävelevä

Kommuunin vessan oveen saatiin viimein lukko.

Pian vaihtuva vuosi kutkuttelee. Henkinen tyhjä pöytä kirvoittaa ideoita ja peittää vanhat sotkut. Haluaisin jo unohtaa sotkut. Ajattelin ensi vuonna etsiä arkea elämääni, jottei oleminen olisi koko ajan niin tuskaisen tiedostettavaa. Kaipaisin vaikka ihan pieniä arjen murusia, joilla hiljentää oppikirjatodellisuuden takaisen maailman pauhu.

Kerran kävelin heräilevän ja töihin kiiruhtavan Töölön halki, sillä halusin nukkumaan. Vielä tovi aiemmin raekuuron takana piilotellut aurinko virnuili, koska ihmiset menivät lankaan ja luulivat, että olisi kurja sää.

Kerran kävelin Finlandia-talon takana, kun aurinko ei paistanut, muttei ollut vielä pimeääkään. Joutsennuorukaisen oli huono kiihdyttää jäätyneellä lahdella. Joutsenien pyllyjä ei palellut, ollapa joutsen. Lentoja säesti paikallinen roskisrumpali, jonka nopearytmiset teokset uhkasivat jokaisen olevan laulun arvoinen, mikä pitänee kutinsa. Talvella näköhavainnot korostuvat entisestään, kun valoa on niin harvakseltaan.

Kerran kävelin pizzeriaan. Itsenäisyyspäivänä kaupat olivat huonosti auki. Pizzeriassa oli kristallikruunu ja kristallissa oli pizzaa. Kruunun laita oli puhtaampi.

Kerran kävelin raitiotievaunupysäkille päästäkseni raiteita pitkin jonnekin muualle. Nousin seuraavan raitiotievaunun kyytiin. Samaan vaunuun nousi seuraavalta pysäkiltä pitkänhuiskea arvokas salkkumies. Se käveli koko vaunun halki tyynenä, mutta vaivihkaa ympärilleen pälyillen. Samaan vaunuun nousi sitä seuraavalta pysäkiltä pieni viiksimies. Se ei ollut tyyni, vaan oli kaatua lipunleimaajaan. Samaan vaunuun nousi joltain pysäkiltä vain näennäisesti läsnäoleva sätkänpolttaja. Sitä ei kiinnostanut mikään, ei edes tulipalo.

Yhtenä yönä makasin mun pedissä työntäen eteerisesti nugettia naamariini. Muruja löytyy edelleen lakanalta. Mielessäni on silti tietty huolettomuus, sillä viimeaikaiset yövieraat eivät ole koostaneet valituksia.

Elämä on aivan mieletöntä.

raato

Salaisissa haaveissani olen halunnut olla se, joka istuskelee maailma sylissään pehmoisissa lakanoissa. Lakanat kiertävät patjoja parketin päällä ja parketti alkaa siitä, mihin ikkunalaudan alla puksuttava retropatteri päättyy. Sekaisin kanssani kiertävät valot ja lämpö. Aamuyöstä kommuuni alkaa hiljetä.

En oikeastaan ole varma, löytyikö salaisistakaan haaveista näin hienoa kotia.

Kaikki on hieman hassua. Pienessä ajassa pakkasin kamat, vaihdoin metron sporaan, idän länteen. Sisällä vallitsee outo rauha. Rauhantuntu muuttuu vähän liikuteltaessa. Idässä käydessä velloo eri rauha kuin täällä uudessa maassa. Täällä lauantai on edelleen viikon päivistä potentiaalisesti ilakoitavin ja aamuisin ihailen ikkunasta oravien kaltaisia metsänolentoja. Keittiön välitilassa vieraita odottaa keksipurkki. Keksipurkkien kulttuuri on suomalaisessa keittiössä hieman marginaalissa, mutta niin olemme mekin. Byrokratia on näyttänyt itsestään paljon sellaista, jonka olisin jättänyt näkemättä. Meidän marginaalimme on ihan turvallinen vielä, silti marginaalin ovien raottuessa alkaa heikomman polvia tutisuttaa.

Jossain kohtaa aikaa aloin kirjoittaa irrallisesta olosta. Nyt en rikastuisi juurikaan niistä konkreettisista tunneista. En olisi rikastunut varmaan vuosiin. Silti hyllyni kaipaa pientä lasipurnukkaa, jonka kyljessä lukisi "penni konkreettisesta hetkestä". Eikä mulla edes ole enää yhtään pennejä. Vähävaraisena on raskaudestaan huolimatta antoisa matkustaa.

Kävin valloittamassa Joensuun. Istuin yksin brunssilla nimi toista päivää poissa asunnottomien kirjoista. Kaikki oli hyvin eikä mikään lumimaisemaista ikkunaa vasten höyryävää kahvia kauniimpaa.

tiivistettynä lämmön katoavaisuus

Toiset asiat ovat olemassa ja toiset eivät. Niiden väliin mahtuu erittäin paljon asioita, joiden olemassaolosta ei voi olla varma, voi vain laskeskella todennäköisyyksiä. Lisäksi on olemassa todennäköisyysmittarin asema mahdollisuus, että olemassaolo on lähtökohtaisesti humpuukia.

Yksi epävarmuuslausekkeeseen asetettava muuttuja olen minä, toinen toiset ihmiset, kolmas syksy, neljäs fyysinen todellisuus. 

Idän huvilan naapurit ovat vaihtuneet ja niin olen minäkin. Olen vaeltanut suunnitelmissa, joissa perustamme pienen ja lämpöisen humanistikommuunin, juomme viiniä ja keskustelemme kielitieteestä. Olen vaeltanut kantakaupungin kivillä ja siirtänyt kotini väliaikaisesti pieneen yksiöön lempeiden ystävien luokse.

Eräänä yönä käveltiin hiekkarannalle. Juoksin niin kauas pimeään, että saatoin vain ja ainoastaan kuulla ystävien puhuvan pimeästä ja kaukaa. Pyörin voltteja uimavalvojan telineessä ja juoksin takaisin äänten luokse. Lauloin muutaman kahdeksankymmentäluvun hitin ja lähdin juoksemaan taas. Juoksin ketun luokse ja leikin sen kanssa märällä sukalla. Mitään niin epätodellista en ole tehnyt hetkeen (olemassaolon humpuukimahdollisuudenkin huomioon ottaen).

Eräänä yönä käveltiin kaupungin rajalle. Silloin oli vielä tarpeeksi lämmintä käydä puskapissalla.

Eräiksi öiksi ajettiin mökille. Löysin hetkestä niin täydellisen onnen tunteen, että epäilin sen olemassaoloa. Tunteen, ihmisten, musiikin ja tuoksujen todellisuus saattoi olla vähän epävarma, mutta se epävarmuus ja irrallisuus lisäsi tarvetta paketoida hetki hyvin ja kaivaa esiin joskus huonompana. Harjasin tukkaa kokonaisen päivän. Kylämarketissa kaupunkilaisuuteni piiskasi mua naamaan raivokkaasti ja alkoi vähän pelottaa.

Räjähtää on olemassa vaikka räjätä ei olekaan. Se olisi liian suurpiirteinen kuvaamaan ihmisten maailmaa, mutta maailmankaikkeuden mittakaavassa sille voisi olla käyttöä. 

Lisäksi pyörityksessä ovat olleet kieliopilliset metaforat ja niiden ekologinen lokero, väkivalta ja sen tutkimisen haasteet, yhteiskunnan rakenteelliset vääristymät ja niiden taipumus hävitä silmistä, elämä ja sen sietämätön olomuodottomuus.

Ennen syksyä kävin Berliinissä. Olisin käynyt myös Virossa, elleivät ystävällismieliset laivahenkilökunnan jäsenet olisi käännyttäneet mua pois ennen kuin Helsinki ehti jäädä laiturille. Lintu oli tehnyt pesän terminaalin reunaan. Tein pikaisen ekskursion Heinolaan makaamaan alasti laiturille katselemaan Linnunrataa. Pelasin ensimmäistä kertaa elämässäni beer pongia.

Pitäisi lähteä saunaan, mutta pelkään sen häviävän olemasta jossain tässä matkalla, Helsinki velloo niin voimakkaasti. Oon nukkunut hieman enemmän päivin kuin öin ja surrut hieman enemmän sisältä kuin ulkoa.

kotirintaman uutiset

Lähiössä on vierähtänyt vuosi. Olen täysin onnellinen, joskin rahattomana tilanteeseen ajettu lähiöasuja. Uninen elämänmeno sopii vastapainoksi keskustan energisyydelle. Täällä energiaa pursuu lähinnä etnisten ruokapaikkojen vilkkuvat ledivaloteokset. Eilen lähdin kauppaan, enkä pukenut mekon alle tissiliivejä, koska ne eivät tuntuneet tärkeiltä tässä hiljaisuudessa.

Nyt joku on tullut haastamaan rauhallisen kotieloni. Taistelu pyörävaraston herruudesta on alkanut. Kilpailevalla herraehdokkaalla on katkeran suloinen polkupyörä.

Vaikka oli miten oli. Ehkä tämä vieraan pimeyden uhka on oma syyni, koska en ole mahdottomasti kotinurkkia kulutellut kuluneina viikkoina. Seuraavalla lähden taas pois. Kissa ei ole kotona ja viini on joko huoneenlämpöistä (+35°C) tai jääkaappikylmää.

suomalaisen vihannesosaston kuningas (elinvoimaton haasteehko 5/5)

Väsyneet silmät näkee vähän sumuisesti. Ajattelin suorittaa jotain loppuun asti ja päättää järjettömän haasteehkon. Jämät on hankittu reissuilta Tampereelta, Jyväskylästä ja Seinäjoelta. Juna on kuljettanut ja seurat vaihtuneet. Tampereella tutustuin kaupunkiin ja Seinäjoella ihmisiin. Rakastuinkin kenties. Taas. Ohi viuhuu maisemat ja aika, tuijottelen niitä hymy korvissa! Oon aina ollut etevä tekemään ei mitään ja nauttimaan hetkien kiidosta. Ne puhaltaa mukavasti mennessään.

Käytiin rapujuhlissa ja humalluttiin kesäisestä Helsingistä.
Käytiin katsomassa ensi-illassa lohikäärmeitä.
Käytiin hetken mielijohteesta Suomenlinnassa kokemassa teatteria.

Muuttaisin Suomenlinnaan lähes milloin vain. Samat määrälliset ratkaisut kuvaavat mua ja ihmisiä ihmisistä riippumatta.

Esitin ihmetykseni viuhahtamiseen tarvittavien ihmisten määrästä yksille ihmisille. Saavuimme tulokseen: kyllä, viuhahtamiseen tarvitaan kaksi. Viuhahdus uupuu tyylipuhtautta, jos ei kukaan aisti sitä. Pohdinta jäi kesken niiltä osin, että onko viuhahduksen vastaanottajan oltava tilanteen tasalla (vai riittääkö naapurin koiran läsnäolo tekemään alasti/vähissä vaatteissa hengailusta viuhahduksen). Varmaan.

"oon huono sanomaan hyvästejä. eroissa ja luopumisissa. täytän koloja uusilla luovuttavilla ja itken välillä kaikkea jäänyttä. elelen yhtä aikaa kaivaten eilistä ja odottaen malttamattomana huomista ja nauttien aina välillä tästä olevasta."

Leikkaa tästä nopeasti talteen:
- purjehdusseuran huvimaja sillan alla omalla pikku luodolla
- graffitien värinen paita
- ruusut
- kahden erillisen nupin hana (!!!!)
- musiikkiekstaasi ja -nostalgiapöhinä
- öiset kotikadut
- kesäsade ja huolettomasti rullaillut alamäet
- KISSA (kissa ei ollutkaan lihonut muodottomaksi mummun hoivissa, se oli oikeastaan hyvin pieni. niin suureksi kissaksi.)
- telttanaapurit
- vainjuttujutut
- polviin pitatut ruhjeet ja kadonneet sukat
- punk
- tinakenkätyttö ja sukkula venukseen aamukaraokessa
- yötön yö (= palanut otsa) uusien ystävien kanssa
- freestyle-rap mm. tuorejuustopurkin kyljestä inspiroituneena
- mikki hiiri -tiimitatuoinnit aamuyöllä
- meri
- liisa steampunkmaassa
- miau
- ravunpunainen, maailman vaikein värikoodi
- kallion kesä, tikapuut taivaaseen, pihakeinu, ihmiset

Oon mennyt jonnekin.

kuin kissa kiehdoksissaan (elinvoimaton haasteehko 3/5) [K-16]*

Erääseen juhlaan on kiistelty syy. Seuraukset ovat lähes poikkeuksetta serpentiini, puistojuhlat, ilmapallot ja munkkiöverit. Otin juhlan kunniaksi tatuoinnin.

Juuri ylittyi sellainen raja, että tekee mieli puhkaista hiljaisuus päivittelemällä, kuinka hiljaista onkaan ollut ja kuinka pitkään. Kuukauden hiljaisuudesta seuraa massiivinen räjähdys. Haasteehkoni kompastui ensimmäiseksi kohtalokkaaseen yöhön, jonka vietin liian syvällä Hagridin idiolektin morfologiassa. Oli niin syvää, ettei olisi ollut toivoakaan saada kiinni aikaa hupsuja haasteita varten. Noustuaan haasteehkon jalkapohjia on pistellyt erilaiset aiheet juhlaan, ja lopullisesti eteneminen keskeytyi varmasti jossain päin myrskyistä Itämerta. Tutka petti.

Etelänaapurissa sukukansain maalla ilma tuoksuu erilaiselta. Rannoilla on hyvä tehdä erilaisia tilavuudellisia kokeiluja. [toim. huom. ei sisällä tuotesijoittelua, eikä kannusta ketään mihinkään. temput, joita tarinassa kokeillaan on syytä jättää ammattilaisille ja/tai hölmöille.]

Maailma on ollut kiehtova ja olen ollut siitä kiehdoksissani. Kuin lentäen ovat kuluneet päivät edellisestä 27. uuteen 27. tarinoita keräillen ja itseään kooten. Tarinat ovat hukkuneet sitä mukaa kuin ovat löytyneet. Voisin kaivaa kalenterin esiin ja vuotaa menoja, mutta narratiivisuus ei ole koskaan ollut kirjallinen vahvuuteni. Epäpätevyys hyvässä juonenkuljetuksessa heijastuu myös omaan eloon. Uskon silti vahvasti, että ihminen rakentuu kokonaisemmaksi, vaikka matkanteon metodit olisivatkin hitaita ja epäluotettavia.

Päivien visuaalinen tarkkaavaisuus on osittain syyllinen juonellisuuden puutokseen. Muistan asioita, koska vangitsen ne kömpelösti neliöihin. Toisinaan on toisin päin.

Otteita tulevasta kuvakollaasiteoksestani Pahasti vaurioituneet eläimet.

Jostain ei ole kuvaa.

Yhtenä aamuyönä poljin onnessani aurinkoa vastaan. Kaukana idässä asumisen valoisia puolia ovat toisella laidalla taivasta helottavat keltaiset tulipilvet ja toisella puolella lilalla ysäritaivaalla hymyilevä kuu. Lentokoneessa tuntuu joskus samalta. Joutsen on kuun alla nukkuvan sataman kingi yölläkin. Piilotan kateuteni joutsenia kohtaan, ("ollapa joutsen, niin ei pelkäisi asioita pinnan alla!") koska enhän edes tiedä, mitä joutsenet pelkää.

Purkautumat pääsivät yllättämään ymmärryssensuurin, mutta on vielä miljoona ilmipanematonta tarinaa, jotka sittenkin muistan.

*toimitus haluaa varoittaa herkimpiä lukijoita nuhteellisesta materiaalista

kunnon ansioita – välitarina

[jutun kuvat eivät liity tapaukseen]

Toisinaan oma kunnollisuus yllättää.

Herättää ihan virkeänä aamuun, vaikka pitää mennä siivoamaan kovempikuntoisten kanssajuhlijoiden viimeöiset jäljet.
Antaa voimaa palauttaa monen kymmenen euron edestä limaisia tölkkejä ja vielä jutella kiltisti vuoroaan odottaville ihmisille.
Kiidättää yhteistoiminnalliselle luennolle pikkutunneilla erinomaisesti haltuunotettu artikkeli mekon taskussa.
Laittaa paljon oikeita sanoja suuhun, jostain syystä saa aivon käymään hyvällä akateemisella vaihteella.
Herättää sisäisen kahvinarkkarin vasta iltapäivällä.
Täyttää kalenterin mustat aukot järkevällä puuhailulla ja jäsentää elämää.
Istuttaa auringonpaisteeseen huomaamaan kaupungin sekä kauneuden.
Kuljettaa ajoissa kotiin.
Syöttää oikeaa ruokaa ensimmäistä kertaa toviin.
Raivaa tilaa aikaan runoillakseen luentopäiväkirjan suurella sydämellä.
Solmii kiinni tossujen nauhat, ettei öisille metsäpoluille tulisi ikävä mua eikä mulle niitä.

Myös toisten kunnollisuus yllättää. Yhtäkkiä se antaa luvan ilakoida omastakin asiallisuudesta.

Aikaisella kotimatkalla tajusin asuvani oikeassa paikassa ja eläväni oikeaa elämää. Tajusin niin kovaa, että sisällä laajeni pakahdukseen asti. Se oli hieman noloa. On edelleen. On ällöttävää, kun mikään ei ole koskaan täydellistä, mutta nauttii siitä silti laajentunein rinnoin. Ahtaammissa mekoissa ahdistaa.

Kissa täytti neljä vuotta toissapäivänä.

maaliskuu loppui, enkä huijaa vaikka hukassa olenkin

Aina sattuu paljon. Lähes kaikki on jossain vaiheessa laitetty ylös, mutta sensuroituu viimeisessä kaarteessa.

Erityisesti pari kesää sitten olin aktiivinen keittiöni ruokaimprokerhon jäsen. Maaliskuun lopuksi verestelin muistoja tilin huhuillessa tyhjää. Sitten juhlin syntymäpäiviäni.

Pieni masentuneisuus kuuluu kevääseen. Ei mikään radikaali perinteisen tason melankolia, vaan aurinkoa kohtaan kokemistani ristiriitaisista tunteista pulpahteleva pikkuahdistus. Niin paljon rakkautta ja vihaa mahtuu samaan valopalloon, etten pysty käsittelemään niitä yhden käsitteen alla. Aurinko ei anna mun nukkua. Aurinko paljastaa mun liikkuvuudellisuuden hitauden. Silti se saa mut hymyilemään vastaantulevalle ja -tulijoille.

Aurinkomasennus edustaa jokavuotista pysyvyyttä elämässä. Kuluvan kevään uutuustuote on eksistentiaalissävytteinen pohdinta ympäristöhöyryistä ja itsemääräämisoikeudesta. Ovatko ne höyryt, jotka ohjaavat tekemään päätöksiä, valitsemaan mielipiteitä ja riepottelevat kuin eläintä lieassa. Kuuttieläintä. Onko ympäristössä vain niin paljon höyryjä, että näennäinen itsemääräämisoikeuden tuntu pysyy olemassa. Näennäinen riittää mulle kyllä aivan hyvin.

Heräsin joku edellinen tänään sellaiseen todellisuuteen, että kaikilla blogeilla on oma sähköpostiosoite, jonne voi pyytää lähettämään terveisiä terveisien ilmaantuessa. Seikkailulla ei ole. Eikä ehkä tulekaan, mutta leikittelin ajatuksella nostalgisen vieraskirjaperinteen elvyttämisestä. Ajalta ennen.

Määrittelemättömänä hetkenä muutama viikko sitten mulle tuli kurttu otsalle. Metrojen valaistus on sellainen, että se paljastaa otsakurtut tunnelissa tai pimeässä illassa heti, kun vilkaisee ikkunaan. Otsien luonne on toki taipuvainen kurttuuntumiseen muutenkin, mutta tämä kurttu on aivolähtöinen kestokurttu, joka sijaitsee syvemmällä kuin päällepäin näkyy (kuten jäävuoret). Se enteili ehkä viimeöistä henkilökohtaista sirpaloitumista. Sirpaleita keräillessä ja takaisin liimaillessa kurttu jatkaa eloaan vielä hetken, vaikka ajattelin sen saavuttavan loppunsa maaliskuun kanssa yhtä aikaa. Murehdin tovin hukkaan valuvaa elämääni, kunnes muistan taas kuinka monella tavoin hyödyllisesti vuotensa voi kuluttaa ja kasvatan kurtun tilalle sarven.

Kurttu antaa näkökulmaa elämään, mutta luo solmuja. Kurttuotsaiset ihmiset eivät ole automaattisesti kireitä. Saattavat kyllä muuttua sellaisiksi, jos suhtautuvat kurttuun väärin.

"kumitossut ja huppari päälläni
otsa kurtussa
löysin pääsiäissaaret tyyneltämereltä"

"kurttuotsin etiketin mukaan eletään
ja jos se etiketti petti, sitten itketään"

Kaiken tämän keskellä haluan jakaa vain äärimmäisen seesteisiä ja maailmasta irrallisia valokuvia.

Näin unta, että istuin junassa, joka kiisi kavereineen valosana yössä, ja jouduin pitämään penkistä kiinni kaikissa kaarteissa. Tahtoisin kysyä, vietämmekö kesäpäiviä yhdessä. Onko tyhjänpäiväisillä asioilla enemmän arvoa, jos ne julkaistaan reaaliajassa?

näivettyneiden tuulten tällä puolen

Vähän säälittävä tekstimaaliskuu. Tieteellisesti ja viihteellisesti. Maaliskuu on muutenkin kummallinen säteillen valoa ja lämpöä maailmaan rännän sijaan. Ehdin pistäytyä Jyväskylässä jo uudestaan ja ylihuomenna lähden sinne jälleen. Kaksi viikkoa sitten saavuin aurinkoista aurinkoisempaan kotikaupunkiin, mikä puristi kevään sydämeen muhimaan. Sieltä se on pirskahdellut esiin auringonvalon kanssa täsmällisesti stereona. Aurinkoinen kesäsää valtaa mut sellaisella ololla, etten osaa edes käsitellä sitä. Kylkiluiden alla kiehuu, mutta se on pakko yrittää teljetä sisään. Hulluna pidetään jo hymystä.

Keskimaassa juhlin ystävääni ystävien kanssa. Kaikki oli vaaleanpunaista höyryä. Nukuin 72 tunnin aikana neljä ja puoli tuntia. Toisella puolen valtamerta jaettiin Oscar-patsaita, Setälä juhli 150-vuotispäiväänsä ja Suomi laskiaista. Silmäpussit lattiaa viistäen luen ilmaisjakelulehdestä univajeen haitoista ajatellen rakkaudella jokaista hereillä koettua hetkeä. Väsyneet keskustelut ennen kuin ryömii sänkyyn aamuseitsemän jälkeen, pöydällä sulavat pakastemacaronit, aiheeseensa hurahtaneen väitöskirjailijan luento, unelmat hernekeittokylvystä ja kermavaahto laskiaispullalla kietoutuvat toisiinsa aivokiemuroissa, sitten meen viimeinkin nukkumaan.

Perjantaina podin ensimmäistä kertaa etelän elämäni aikana hämmentyneitä pelkotiloja juoksumetsällä. Pimeään nurkkaan asettuneet paikalliset teinit huutelivat juhliensa tuoksinasta kannustavia kommentteja, kuten "kuka ihme lenkkeilee tähä aikaa???++1!". Olin vähällä jäädä sivistämään lapsia tulevaisuuden nukkumaanmenoajoista, mutta sitten keräsin zenin rippeet liukkaalta pururadalta. Luultavasti juoksumetsä vain on perjantaipäivällä urheilijoiden ja -yöllä paikallisen nuorison. Kuten Muumipapan uimahuone on talvisin Tuutikin.

Ei ole uusia kuvia, sillä kamera on tällä kertaa Jyväskylässä. Onneksi kuulumisetkin ovat jo hieman elähtäneitä.

ei tarvitse hävetä, vaikka luovan työn käynnistäminen vaatisi lasin viiniä

Muistin perukoilla on kevyesti havaittavissa viisikymmentä kertaa, jolloin tarina on alkanut siitä, kun olisi pitänyt jo olla nukkumassa. Viimeiset kaksi vuotta kyseisten alkusanojen esiintymistiheys on laskenut laskemistaan, sillä omassa kodissa nukkumaanmenoaika on äärimmäisen liukuva käsite. Pitkästä aikaa pitäisi olla nukkumassa! Eikä siitä edes kuuluisi iloita.

Muistin perukoilla pölyyntyy myös muistot merkinnöistä, joissa nautin sopivasta kiireestä. Jostain syystä myös kiire tuntuu ystävältä. Pitkästä aikaa. Kiire on aivan kaunis, ellei henki ole vaarassa. Lisäksi epäilen, ettei kauneutta vain ehdi katsella kuolemanhädässä.

Kun juna vei mut Keskimaahan edellisen kerran, otti se kyytiinsä myös erään toverini. Toverin mielestä oli hyvä ajatus lähteä kanssani aamujunalla tuntemattomaan kaupunkiin, kun pikkutunnit olivat tyrehdytäneet kaiken julkisen liikenteen omaan kaupunginosaan täällä. Jonain päivänä minäkin pystyn samanlaiseen avoimuuteen maailmaa kohtaan. Ennen kaikkea jonain päivänä mulla on aina taskussa ylimääräiset kolmekymmentä (kuusikymmentä) euroa seikkailua varten.

Keskimaassa haistoin ensimmäisen lupauksen kesästä. Menneenä suvena lihansyöjäkasvissa kanssani työskennellyt henkilö istui erään illan tuoksinassa seurassani uuden juottolan sohvalla (toim. huom. useamman juottolan vessajonon soisi ohjautuvan mukavalle sohvalle). Henkilö tuoksui kesältä ja abstrakteilta lupauksilta. Keskustelussa höyrysi luova ala ja punaviini. Itsensä kaltaisiin henkilöihin törmää usein, koska karkeasti ystävät valitsee yhdistävän samankaltaisuuden tai vastakohdan perusteella. Samassa kapakissakin kanssani oli lisää luovan alan rakastajia, nugettien ystäviä, lihansyöjäkasvin rakentajia, helsinkiläisiä, jyväskyläläisiä, normeiltaan epävarmoja, teatteri-ihmisiä, kimppavessailijoita, vaaleanpunaisten leivossateenvarjojen pauloihin joutuneita ystäviä ja vieraita. Jokaisesta riittäisi tarinoita ja jokainen ansaitsisi tarinan. Tänään tarinan sai kesäntuoksuinen henkilö, joka ensimmäisenä henkilönä maailmassani yhtyi mielipiteeseen punaviinin ja teen samasta tasosta henkisinä tunnelmanluojina.

On hassua, miten pitkänkin ajan päähän muistaa ympäröivät ajatukset. Kun mietin kiireitä, ympärillä oli ajatuksia elollistetuista niittykukista ja lokeista. Menen myöhemmin tänään viettämään vuosijuhlia pukukoodilla smart casual. Laitan kirkkaanvärisen ja lapsellisen mekon. Huolettoman jakun lisään pelkkää intoani lyödä leikiksi, koska kuinka smart ja kenen casual.

kun elämä on juhla

1. En osaa sanoa, koska maito on pilalla, ellei se vyöry kökkäreinä lasiin. Aamulattea nauttiessani saatan tietämättäni pedata mukavaa paikkaa iltaiselle pahalle ololle. Elän sillei vähän reunalla.

2. Jääkaapissa seisoskelee sitsailun jälkeisessä melankoliassa syntynyt jämäkakku, jota varten piti kuitenkin käydä kaksi kertaa kaupassa hakemassa kermaa.

3. Kissa yrjösi erittäin täsmällisesti maton valkoiselle raidalle.

4. Koska valkoisen huonekalumaalin tulee kuivua kuusitoista tuntia, ehdimme ylläpitää kiihkeää kisakatsomoa. Kissan kanssa kahdestaan.

solmuilla

Toiset henkilöt ymmärtävät olla hiljaa, jos sisällä ei lymyä ainuttakaan sanaa. Eräs pitkäikäisimmistä harrastuksistani on keksiä sanoja sanattomuuden ympärille, jolloin sanojen sisällöllinen arvo jää pieneksi, mutta onpahan yksi likainen voitto lisää.

Henkilökohtaiset voitot ovat muuten vähissä. Saavutan systemaattisesti vain puolet saavutettavasta ja murto-osan kaikesta saavutettavilla olevasta. Helmikuun saavutusmateriaali saa onneksi ollakin vielä vähäinen.

Aamumaidossa on häivähdys appelsiinimehua.

Tunnen musertavaa keskinkertaisuutta ihmissuhteiden kerän vieriessä ja parhaimmillanikin olen erittäin hidas. En ehdi tutustua kaikkiin, en ehdi keskustella kaikkien kanssa, en oikeastaan edes tiedä, mistä keskustella, kun samassa tilanteessa kohtaan kaksi toveria aivan eri maailmoista ja lisäksi yhden, jonka kanssa olen aikaisemmin vaihtanut kaksi sanaa. Jotta viettäisin tulevat kolme päivää täydellisesti henkisessä lukossa, suon ajatuksia myös kaikille niille tovereille, joita en ollut muistanut ollenkaan murehtia.

Kodin ilmassa puolestaan häivähtää vähän kissanpissa, koska kukaan ei ole vienyt pussia eteisestä haisemasta. Ehkä kaksi viikkoa mun on tehnyt mieli vain jutella mekoista ja tukkaruseteista, vaikka mekko- ja tukkarusettivarastoni kumisevatkin tyhjyyttään. Aikojen saatossa tapahtuu materian hiljaista häviämistä. Onnekseni voin kompensoida katoa, kun eräs pikayökylässä pistäytynyt ystävä oli ostanut kauniin sipsutusmekon. On edes jotain sanottavaa.

Lopulta. Pakkaan negatiiviset solmut taskuun ja menen etsimään onnellisia pakokauhuttomia ilmiöitä maailmasta, kunhan osaan valita yhden niistä kahdesta mahdollisesta maailman kohtaamiseen tarkoitetusta mekosta.

takaperoisia pikkuhetkiä kissan ja mun elämässä

Ajan kokemus ei ole erityisen lineaarista eikä mukavasti minuutista toiseen pyörähtävää ikuista liikettä. Se on enemmän sellaista kiviin ja kuoppiin kompastelua, oman naaman putsailua ravasta, matkan jatkamista, mutaan makaamaan jäämistä, ehkä muutamia hyviä eväshetkiä ja hienoja kiviä tien reunasta taskuun.

Juttuihin hukkumista.

Luulen, että tulisi olla olemassa satuja Kissan ja Kukkiksen seikkailuista. Kissa ja Kukkis olisivat ylimmät ystävykset, ellei Kissa söisi Kukkiksen oksia sitä mukaa kun niihin ylettyy ruokapöydältä. Kävimme Kissan kanssa vakavaa keskustelua kavereiden pureskelusta.

Satuvalot, V-S ja Kukkis.

Toteutin Paras (ja Ainoa) Sisko -rooliani seisoskellen pakkasvaatteet ympärilläni pienessä ja mieltä kainosti kuumottelevassa putiikissa odottelemassa varmistusviestejä siskolta, joka oli jättänyt Unelmiensa Mekon™ siihen putiikkiin käydessään täällä reissulla. Harmi, että Unelmien Mekkoa™ löytyi kahdesta väristä, eikä sisko ollut vielä päättänyt, kumpi väreistä olisi Unelmampi™.

(hauska fakta -aika! merkki-ikkunassani on kolme suosikkia: ♥, ø ja ™, koska rakastan, teen morfologisia selvityksiä ja nimeän keski-ironisia asioita tuotemerkeiksi)

Etsin erittäin täydestä Lidlistä raejuustoa, joka oli kerran jo nenän alla. Löydettyäni ne toinen nainen keräsi kaksi viimeistä purkkia omaan koriinsa. Nenän alta. Kirosanat sensuroitu.

Unohdan aina mikron oven selälleen ennen kuin yritän käynnistää sen ensimmäisen kerran. Sydän muljahtaa elintovereidensa ympäri, vaikkei mikroaallot lähdekään liikkeelle ovi auki.

Tein suunnilleen maailman parasta kasvissosekeittoa sunnuntaimarketin ja omien kaappien valikoimasta.

Lohdutan huonosti. Osaan kuunnella tarkasti, mutten osaa pukea sisälle muodostuvaa rakkautta ja lohduttavuutta oikeiksi sanoiksi. Tekojenkin kanssa on vähän niin ja näin. Ajankohdat ja esiintymistiheys ovat mielivaltaisia. Umpimähkäisiä. Epäsäännöllisiä.