Toiset henkilöt ymmärtävät olla hiljaa, jos sisällä ei lymyä ainuttakaan sanaa. Eräs pitkäikäisimmistä harrastuksistani on keksiä sanoja sanattomuuden ympärille, jolloin sanojen sisällöllinen arvo jää pieneksi, mutta onpahan yksi likainen voitto lisää.
Henkilökohtaiset voitot ovat muuten vähissä. Saavutan systemaattisesti vain puolet saavutettavasta ja murto-osan kaikesta saavutettavilla olevasta. Helmikuun saavutusmateriaali saa onneksi ollakin vielä vähäinen.
Aamumaidossa on häivähdys appelsiinimehua.
Tunnen musertavaa keskinkertaisuutta ihmissuhteiden kerän vieriessä ja parhaimmillanikin olen erittäin hidas. En ehdi tutustua kaikkiin, en ehdi keskustella kaikkien kanssa, en oikeastaan edes tiedä, mistä keskustella, kun samassa tilanteessa kohtaan kaksi toveria aivan eri maailmoista ja lisäksi yhden, jonka kanssa olen aikaisemmin vaihtanut kaksi sanaa. Jotta viettäisin tulevat kolme päivää täydellisesti henkisessä lukossa, suon ajatuksia myös kaikille niille tovereille, joita en ollut muistanut ollenkaan murehtia.
Kodin ilmassa puolestaan häivähtää vähän kissanpissa, koska kukaan ei ole vienyt pussia eteisestä haisemasta. Ehkä kaksi viikkoa mun on tehnyt mieli vain jutella mekoista ja tukkaruseteista, vaikka mekko- ja tukkarusettivarastoni kumisevatkin tyhjyyttään. Aikojen saatossa tapahtuu materian hiljaista häviämistä. Onnekseni voin kompensoida katoa, kun eräs pikayökylässä pistäytynyt ystävä oli ostanut kauniin sipsutusmekon. On edes jotain sanottavaa.
Lopulta. Pakkaan negatiiviset solmut taskuun ja menen etsimään onnellisia pakokauhuttomia ilmiöitä maailmasta, kunhan osaan valita yhden niistä kahdesta mahdollisesta maailman kohtaamiseen tarkoitetusta mekosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti