Olen mekkofilosofisesti erittäin hukassa. Narut eivät ole omissa käsissäni, en edes tiedä onko ne naruja vai nyörejä.
Lisäksi olen henkisesti erittäin hukassa. Paatuneenkin hellevihaajan mielen horisontissa siintää onnelan kesävihannot. Juuri näillä sanoilla. Kesä kurkkii helmikuun lopussa, ja olen siitä ihastuksissani, vaikka pitäisi ajatella jääkarhuja.
Sydänjuureni ovat pitkästä aikaa repeämäisillään halusta haistattaa edelliselle ajalle ja siirtää elämä vähäksi aikaa vaikkapa Pariisin pikkukaduille. Antaisin vallan mekkofilosofiselle pohdinnalle halvoissa hörhelöhelmoissa ja nauttisin jäätelöstä. "Yksi pallo suklaajäätelöä" on ainoa järkevä lause, jonka osaan ranskaksi tuottaa (lisäksi osaan kertoa, että oikeastaan lehmät ovat hienoja).
Yöradio käänsi veistä haavassa joinain menneinä pikkutunteina. Irina Björklund on ranskantanut levyllisen suomalaisia hittejä. Teen vielä kolme päivää myöhemminkin mielikuolemaa Pour Lauralle ja La vie est une fêtelle. Le rêve bleu on muuten ihana, mutta kun huomaan tavailevani ranskan päälle sinisten unien sijaan ginisiä unia, tulee kuolleen ohella vähän paha mieli.
Uusi polku hakkaili niveliä surutta. Influenssa hiipii raoista sisään salakavalasti. Koko päivän olen syönyt mustaherukoita mustikoina ja ruho lämpeni metromatkassa yli kolmenkymmenenseitsemän. Yhdessä maanantaissa meni kokonainen viikko, mutta on aika monta syytä hymyillä räkäsilmistä ja -korvista ja -aivosta huolimatta.
Kirjoitin pitkästä aikaa akustiseen päiväkirjaan huomatakseni, että elämässä on kolo. Kolo ei ole pahanlaatuinen, mutta saattaa aiheuttaa pito-ongelmia hurjastellessa. Maailmalla on runollinen meininki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti