suomalaisen vihannesosaston kuningas (elinvoimaton haasteehko 5/5)

Väsyneet silmät näkee vähän sumuisesti. Ajattelin suorittaa jotain loppuun asti ja päättää järjettömän haasteehkon. Jämät on hankittu reissuilta Tampereelta, Jyväskylästä ja Seinäjoelta. Juna on kuljettanut ja seurat vaihtuneet. Tampereella tutustuin kaupunkiin ja Seinäjoella ihmisiin. Rakastuinkin kenties. Taas. Ohi viuhuu maisemat ja aika, tuijottelen niitä hymy korvissa! Oon aina ollut etevä tekemään ei mitään ja nauttimaan hetkien kiidosta. Ne puhaltaa mukavasti mennessään.

Käytiin rapujuhlissa ja humalluttiin kesäisestä Helsingistä.
Käytiin katsomassa ensi-illassa lohikäärmeitä.
Käytiin hetken mielijohteesta Suomenlinnassa kokemassa teatteria.

Muuttaisin Suomenlinnaan lähes milloin vain. Samat määrälliset ratkaisut kuvaavat mua ja ihmisiä ihmisistä riippumatta.

Esitin ihmetykseni viuhahtamiseen tarvittavien ihmisten määrästä yksille ihmisille. Saavuimme tulokseen: kyllä, viuhahtamiseen tarvitaan kaksi. Viuhahdus uupuu tyylipuhtautta, jos ei kukaan aisti sitä. Pohdinta jäi kesken niiltä osin, että onko viuhahduksen vastaanottajan oltava tilanteen tasalla (vai riittääkö naapurin koiran läsnäolo tekemään alasti/vähissä vaatteissa hengailusta viuhahduksen). Varmaan.

"oon huono sanomaan hyvästejä. eroissa ja luopumisissa. täytän koloja uusilla luovuttavilla ja itken välillä kaikkea jäänyttä. elelen yhtä aikaa kaivaten eilistä ja odottaen malttamattomana huomista ja nauttien aina välillä tästä olevasta."

Leikkaa tästä nopeasti talteen:
- purjehdusseuran huvimaja sillan alla omalla pikku luodolla
- graffitien värinen paita
- ruusut
- kahden erillisen nupin hana (!!!!)
- musiikkiekstaasi ja -nostalgiapöhinä
- öiset kotikadut
- kesäsade ja huolettomasti rullaillut alamäet
- KISSA (kissa ei ollutkaan lihonut muodottomaksi mummun hoivissa, se oli oikeastaan hyvin pieni. niin suureksi kissaksi.)
- telttanaapurit
- vainjuttujutut
- polviin pitatut ruhjeet ja kadonneet sukat
- punk
- tinakenkätyttö ja sukkula venukseen aamukaraokessa
- yötön yö (= palanut otsa) uusien ystävien kanssa
- freestyle-rap mm. tuorejuustopurkin kyljestä inspiroituneena
- mikki hiiri -tiimitatuoinnit aamuyöllä
- meri
- liisa steampunkmaassa
- miau
- ravunpunainen, maailman vaikein värikoodi
- kallion kesä, tikapuut taivaaseen, pihakeinu, ihmiset

Oon mennyt jonnekin.

missä on runollinen zen (klik)

Heräsin aamulla keskustasta putkiremontin keskeltä. Kirjoitin liikenevällä minuutilla päättömään kettukirjaan, kuinka olotila lienee hetkellisen zen. Ei vuodatuta, vaikka patojen liitokset natissee hiljalleen. Ihminen voi olla iloinen, surullinen tai tyyni myrskyn edellä. Ihminen on sillä lailla aina uudella kierroksella. Ja törkeän Runollinen.

Eilen en käynyt läpi epäselvää menneisyyttäni luonnosarkistossa, vaan karkasin kuuntelemaan tarinoita junamatkan päästä (sinne pääsee myös bussilla). En kovin vakavissani vastustanut pään kokoista korvapuustiakaan. Istuin kiusallisen pitkän ajan penkillä tarkastellen kampaajan kasvoille hitaasti valuvaa epätoivoa, kun se yrittää ammentaa ammattitaidostaan kärsivällisyyttä, jottei turhautuneena heittäisi hiustenkuivaajaa seinään ja laittaisi mua märkäpäisenä kävelemään niine hyvineni mahdollisimman kauas. Tarinankertojani istui henkisenä tukena saman kiusallisen pitkän ajan.

Lisäksi livahdin teatteriin toisten pikkujouluihin kokemaan, kuinka enkeleitä vietellään. Vakuutuin syvästi. Nautin snapsin, ihastelin korkokenkiä, verkkosukkahousuja ja puuhkia. Hurmaannuin lauluista.

Illan päätteeksi piilouduin tuttuun kapakkiin ystävien kanssa. Aamusta avauduin jo. Helsingin tutuimmassa kapakissa olisivat juhlineet toisenlaiset toverit, mutta mä kuljetin töhöpäistä koiraa pissillä kotihoodeilla. Vaikka äiti pakkaakin kodin ja siirtää sen lähemmäs keskustaa, tulee pieni nurkka sitä jäämään tänne, missä samasta alikulkutunnelista löytyy My Little Pony ja Paavo Pesusieni.

Tyhjän paperin hiljaisuus oli tänään paksumpaa kuin koskaan. Sain kauniin kohteliaisuuden ja olen siitä kiitollinen. Sanat arastelevat nyt. Kenties kissa, ruisleipä ja kukkaruukku hämmentävät niin, ettei sitä huomaa.

Loppukevennyksenä:
"Mä saan ottaa suklaata, lääkkeeks tilapäiseen masennukseen."
"Ei hipit masennu."
Kiitti veli.
(toim. huom. en ole hippi)

hajoitetut sielut™

On löydetty: arkistot puhelimen muistioista, koska Turku-toveri kertoi aloittaneensa sellaisten ylläpitämisen myös.
On avattu: uusi kahvipaketti, eikä sen tuoksulle ole kaltaista.
On tavattu: Turku-toverin lisäksi Pai, ja meillä on suunnitelmia!

Elän parhaillani sellaista aikaa, jossa herään tilapäisessä mutta pitkäkestoisessa metafyysisessä epäselvyydessä (ehkä jopa pienessä eksistentiaalisessa kysymyksessä) joka aamu. En ymmärrä omaa suhdettani maailmaan herätyskellon soidessa (mikä on eri asia kuin olla ihan helvetin väsynyt). Näen ehkä vielä unia, ehkä en. Sängyssä on ehkä kylmä, ehkä ei. Kissa vaatii ehkä ruokaa, ehkä nukkuu mun mahalla. Voi olla, että mun pitäisi olla juoksemassa metroon. Mikään ei tunnu tärkeältä ja jokainen asiantila vaatii syventyvää mietiskelyä, sydän hyppii ja veri kohisee. Sitten verkkaisesti jäsennyn päivän mukana.

Viimeksi jäsentyi hyvä päivä. Kävin syömässä teatteriruokaa kellarissa. Yleensä pannukakku ei ole suosikkini, mutta ainakin vuoden tauon jälkeen pursui ihmeellisyyttä. Kun oikea minä menee lepotilaan, ottaa ruumiista vallan selostava sivupersoonani. Se selosti muutaman erittäin jännittävän Uno-pelin. Kissa kiipesi liesituulettimen päälle, pudotti lasimaljan ja naukaisi.

olen vain vähän salkkareissa

Oikeasti tapahtuu muutakin kuin kahviasioita. Olen vahingossa joutunut seuraan, jossa oli joku muukin Kielitoimiston sanakirjan fani. Riistoyhtiön kauppakeskuksessa oli vihreitä alennuksia. Sain uudet mustat villahousut kymmenen rahaa halvemmalla kuin luulin ensin. Helsinki on taas ihan mukava. Eilen kirjakaupasta oli tarkoitukseni löytää Sofi Oksasen kyyhkyskirja, mutta kahvilassa aloinkin lukea Baby Janea. Sääli, sillä kyyhkyskirjalla saisin opintopisteitä. Elämä risaseks -hetket vilisevät mun tarinassa.

Äsken kirja jo loppui. Olen viettänyt kerrassaan hyvää krapulapäivää, diagnosoinut yhdessä mulle kroonisesti esiintyvän ironisen darran. Ironiseen darraan riittää nukkumattomat yöunet ja mainio ilta kyläilevän ystävän seurassa. Aamulla jokainen maailmanlaita oikein sylkee hilpeyttä eikä keittiön räsymattoa parempaa päikkäripaikkaa ole. Ystävällä on pussissa omenanuuskuja tuliaisina Jyväskylästä ja mä syön niitä onni poskilla, vaikka lupasin mahalle kahden viikon sokeritauon. Onnettomuudessa onni oli, kun opin, että yksittäisen päivän olemassaolon voi hävittää, mikäli ei ollut omassa elämässä vaan Salkkareissa.

Siitä on melko pitkään, kun viimeksi nukuin vuorokausirajalla. Kunnioitan kyllä kaikkia ajallisia sopimuksia, en vain osaa toteuttaa halutulla tavalla. Nää aikajutut lähtee ihan käsistä myös näis tekstihommissa. Ei pitäisi ajoittaa ironista darraa ja kirjan loppua samalle päivälle. Ovat molemmat niin sentimentaaleja asioita, että pää meinaa räjähtää (kuten päät räjähtelivät paljon monologissa Outo homo, joka oli se mainostamani ensimmäinen teatterikokemus pääkaupunkiseudulla, hyvä kokemus olikin, hakekaa tekin sellainen) kaikesta aivossa surraavasta abstraktista tunnepiikittelystä.

Meinasin mennä hajalle myös värikkäiden lahjanarujen osastolla edellisenä päivänä. Villahousumetsällä. Uudestaan asemalla, kun hihhulit lauloivat ylösnousemuksesta keskinkertaisella äänentoistolla. Jotta kaikki olisi mahdollisimman epäkronologista, ennen kaikkea tätä poistin paska-liitteen esseeni edestä. Kuvaamaan se sopii edelleen, mutta valmis essee ei ole paskaessee. Oon aika varma, että taannoiselta valokarnevaalireissulta ei oo kuvia enää kovin moneen juttuun. Ja että peli, jossa pikkusella pikseli-Vaderilla rakennetaan Kuolemantähteä, on yks parhaista ikinä keksityistä jutuista. Ainakin pari päivää on ollut.

aina virtaa ja virtaa [yks. part; akt. ind. prees., yks. 3.] (ajatuksen/ajatus), faktoissa parannettavaa !

On taas kamala määrä sanottavaa, luultavasti vielä enemmän kuin viimeksi. Lokakuu häpeää nurkassa hiljaisuuttaan. Mä pidin hauskaa sen kustannuksella, kävin viimein Jyväskylässä. Se pyöritti mua. Juoksin onnesta humaltuneena ruokapöydästä jälkiruokapöytään, viinilaisilliselta teemukilliselle. Ajattelin olla kirjoittamatta mitään, pitää hyvät muistot ja mennä huomenna suihkuun, mutta muutamat hetkistä runollisimmat ansaitsisivat rivinsä päiväkirjaproosana monien sinänsä merkityksettömämpien rivien rinnalla. Tilanteiden roikkuessa tomerasti runollisuuden käsitteessä kiinni, saa esitystapa nukahtaa  mielenkiinnottomien lauserakenteiden päälle.

Siksi

TAVALLISIA HUOMIOITA KESKIMAASTA:

1. Suomi on kaunis. Se on harmaa ja kylmä, mutta ehdottoman kaunis. Tosin epäilen kaiken ovan kaunista, kotimatkalla. Onko ensilumi automaattisesti paikkaan sidottu ilmiö, vai voiko subjektiiviseksi ensilumen kokemukseksi kutsua hellästi valkoisia peltoja junan ikkunassa.
2. Jämsän juna-asema herättää merkillisiä positiivisia perhosia mahassa muutaman vierailla perhoskukkuloilla vietetyn kuukauden jälkeen.
3. Tutussa pisteessä leijailee tyynenä tuttu laittoman sätkän pieru. Hajuelämys asuu sinnikkäästi samassa muistilokerossa kuin lämpimät kesäpäivän makuuhuoneen ikkunalla, mikä aiheuttaa päänsisäisen huojunnan syyssateessa varjotta ikkunan toisella puolella.
4. Valtion punaviinipuodin toimipiste on paikallaan myös niillä leveyksillä. Minuuttiaikataulustani huolimatta hyppysissäni oli eniten tunteja ja sain tehdä ostoksia muidenkin puolesta. Vähän liian monta litraa viinTÄ sivistyneessä muovikassissani kuuntelin yhden mantujen sympaattisimman katumuusikon kuluvan vuoden viimeisintä JKL-city-hoodz-keikkaa. En voinut olla hymyilemättä kolmevuotiaalle vähän enemmän yksi- kuin molemminpuoleiselle ystävyydellemme.
5. Kävin hakemassa viehättävän väliaikaisen kettunaaman ystävältäni, joka työskentelee sisäpihalla Valkoisen Ruusun ja Punaisen Lyhdyn välissä. Olen erittäin varma, että ensi kuun sankarini seikkailee noin proosallisessa paikassa vähintään yhden luvun verran.
6. Kotona on televisio, josta ei ole mitään hyötyä, kun Teeman ohjelmat alkavat niin myöhään, että Spice Girls - puoli tuntia silmänruokaa jää silmiltäni nauttimatta. Nyt kurisevat tyhjyyttään.

Silittelin kissoja radan vieressä. Kävin äitin kanssa opiskelijalounaalla, rakkaan ystävän luona mansikkarahkalla, isin luona makaroonilaatikolla (ja luovuttamassa ylpeän isosiskon elkein nuorimmalle veljekkeelle seuraavan Harry Potter -kirjan luettevaksi), toisen rakkaan ystävän luona dyykkaamassa viimeiset mintturakeet. Maalasin siiven erään tärkeän teatterin seinään. Nautin teatterista ja Mozartista. Kävin eräässä yökerhossa, jossa en useinkaan hyvästä syystä käy, mutta mukanani oli aatesisar, mikä lievensi kipua. Näin asunnollista ystäviä kettuasu päällä. Larppasin söpöä elämää uudessa kahvilassa nätti mekko päällä, vaikka polvi onkin ruvella, käsivarsi mustelmilla, tukka takussa, eilinen meikki naamassa ja takkikin ruma. Kävin ensimmäistä kertaa uudessa kotilähikaupassa, jonka pihasta tuli vähävaatteisten vesisadekuvien estradi. Tohinaa seurasi tyhjyys aivossa. Onneksi juna toi silti takaisin toiseen kotiin. Hyvä olla molempiin suuntiin kotimatkalla.

Asiat kiemurtelevat vaivihkaa takaisin arkiuomiinsa. Safariinkin on tullut se päivitys, joka saavutti Firefoxin ja Chromen jo ehkä kaksi vuotta sitten. Uusi välilehti on nyt uuden ikkunan yläpuolella. Availen alvariinsa uusia ikkunoita. Helsinki on myös ihan kaunis, vaikka Keskuskadun värivalot ovatkin päätä kaivertavassa järjestyksessä. Siittämisen ja kivun laulun sijaan analysoin masentavia Suomi-kuvia.

muistiinpanoja

Kolme seitsemästä on ihan hyvä saldo, kun on kuitenkin päivistä kyse. Viimeisinä päivinä ehdin tehdä kämpillä vielä vähemmän nukkumisen lisäksi kuin kolmena ensimmäisenä. Ensi-ilta ei odottanut, vaan tapahtui lauantaina. Oli kirkasta ja koleaa. Söin karkkiöverit ja välitin ihmisistä. Kaksi yötä myöhemmin väsyttää edelleen, olo on hämmentyneen haikea.

Kävimme pomohenkilön kanssa haikeusruokailulla uudessa hampurilaispaikassa. Vajaa tunti tilauksesta puolet siitä saapui, mutta aterimet eivät. Saatiin vähän hyvitystä. Ravintolan töppäilyt tekevät surulliseksi, koska kaikesta ymmärryksestä ja hyvästä tahdosta huolimatta mieli ei vedä samaan paikkaan uudestaan. Itse hampurilainen oli kyllä maittava. En ottanut siitä valokuvaa puhelimella.

Olin ajatellut tekeväni kolme rästitreeniä tällä viikolla. Ainoa mahdollisuus onkin huomenna aamulla arki-iltojen sijaan.

Joudun ajattelemaan lähielämääni taas aivan uudella tavalla.

enskariviikon keskiviikko

Välillä tuskastun, kun mitään uutta ei löydy. Kai se täytyisi tehdä itse.

Eilinen surkuhupaisuus vaihtui tänään väsyneeksi huumoriksi. Siitä huolimatta sain kotiäitihameet valmiiksi. Kuuntelin paljon ompelukoneen hurinaa, tuli tuottelias olo. Suurimmaksi opetukseksi keskiviikolta nousi ehdottomasti napinläven ompelu omalla koneella. Manuaalistakin manuaalisempaa.

Katsoin Herttuatar-elokuvan. Olen suunnaton onnellisten loppujen ystävä, mutta oikeassa elämässä ei aina ole onnellisia loppuja. Siksi todellisuuteen pohjautuvat elokuvat eivät yleensä lopu onnellisesti, ellei joku venytä totuutta niin paljon, ettei siihen voi enää sanoa pohjautuvan yhtään mitään. (Annan kaikelle kaiken anteeksi, koska elokuva oli niin täynnä kauniita vaatteita, että itketti senkin takia.)

Ja CMX soitti nostalgiabiisejä televisiossa.

Pysyäkseni hetken aiheessa:

Ennakko numero 3 oli huikaiseva, kuten teatteri aika usein on. Alan heltyä jälleen maailmaa syleileväksi.

enskariviikon tiistai

Heikompi saattaisi masentua uutisista. Mä laitan sormet ristiin ja toivon, ettei oman elämän suunnat määräydy pelkästään edellisten sukupolvien lipsauttaman eläkepommin korjausliikkeiden mukaan. On hyviä kiintiöitä ja huonoja kiintiöitä. Tän aamun uutisissa käsiteltiin yhtä uutta huonoa kiintiötä, näin mustavalkoisesti pyöriteltynä.

Mulla on ollut Batman-paidasta huolimatta kova kylmä koko päivän. Lapset neuloivat silti kohmeisin sormin lehtiä lihansyöjakasville. Slipoverin ruudut kutistuivat silitysraudan alla. Kurjuus on ollut niin vahvasti päivän teema, että hymyilyttää. Jäätelössäkin oli kolo.

Unohdin tulleeni bussilla ladolle, joten en ehtinyt treeneihin tänäänkään. Suunnittelin, etten lähde enää mihinkään ilman polkupyörää. Ikinä. Polkupyörän juoksutekniset ominaisudet ovat kuitenkin melko kehnot, joten jätin sen kaikesta huolimatta iltalenkin ajaksi vielä parkkiin.

enskariviikon maanantai

Enskariviikko on aina sen verran totinen asia, että otsikot kannattaa valita tilanteen vaatimalla tavalla.

Viikko vaihtui keskikokoisen lihansyöjäkasvin parissa. Opettelin vuoripistoja kiinnitellessäni ikeniä huuleen. Vuoripistoni ovat vielä esteettisesti ja ehkä hieman toiminnallisestikin kehitysvaiheessa, mutta yrittämättä ei kai opi. Pitäisi ymmärtää se. Asennussiiderin ja koirankarvojen pöllytessä pitkin lattiaa pistot muuttuivat pikkuhiljaa osaksi kangasläjää ja edelleen kurkkuavokaadoa muistuttavaa valaslaitetta.

Ladolla makoilin lattialla ja esitin juurta, jotta pomohenkilöni saisi leikattua juurelle kivan pussukan. En ehtinyt jäädä katsomaan kaikkien teatterihekilöiden tämänkertaista tuotosta ensimmäiseen ennakkoon. Kävin treeneissä toteamassa, ettei mun käsivarsissa ole luultavasti ollenkaan lihaksia.

Illalla kävi teevieraita. Ihan hyvä maanantai. Nyt unettaa ja on oikeasti jo tiistai. Pää on juuri näin sanaton.

oma pää ja päästö

Joillain ihmisillä menee elämä ohi, kun ne eivät tajua katsella tai ihastella, ehtivät vain suorittaa. Voikohan elämä mennä ohi ihastelemalla liikaa. Jos jää ihastelemaan yhden asian jokaista nurkkaa pitkäksi aikaa, elämä ja muut ihasteltavat asiat kulkevat toisaalla. Sinne ei ehdi katsoa.

Miksi jotkut ihmiset osaavat ajatella järkeviä asioita? Mä osaan pohtia vain sellaisia juttuja, joiden kirjoittaminen ylös tuntuu ihan typerältä. Asioita, kuten ajan jakautuminen kodille ja kodin ulkopuolelle tulevaisuudessa. Ei sellaisia asioita mietitä etukäteen ja suunnitella. Veri vetää toisia löysäilemään ja toisia huseeraamaan.

Mä istun pomohenkilön kotona pomohenkilön koiran kanssa. Koira kylläkin makoilee, koska se on koirille jotenkin ominaisempaa kuin istuminen, vaikka ihmiset yrittävät kovasti molempia vaatia. Eläimet ovat velmuja. Korkeasaaressa luki, että pikkusammakon iholimalla voi ehkä parantaa hivin ja toisen värisen pikkusammakon iholimalla voi parantaa jotain muuta.

Päivät kuluu ja tunnit valuu. Enskari on alle viikon päästä. Alle kahden viikon päästä mä siirrän takapuoleni toiseen kaupunkiin pidemmäksi aikaa kuin muutamaksi päiväksi. Alle kolmen viikon päästä saan toiseen kaupunkiin vieraita ja kolmen viikon päästä me ollaan jo kaikki kolme siellä. Mua varmaan jännittäisi, jos aika antaisi myötä. Olen liian kiireinen vahtimaan koiraa.

vuotaa

Pari vuotta takaperin vuodatin pitkiä juttuja tuntemuksistani teatterista. Parissa vuodessa tunne ei ole laimentunut, mutta muuttunut hieman arkisemmaksi. Sellaiseksi, missä tekeminen on fiilistelyä suuremmassa asemassa. Tänään läpimenoa ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan seuratessani hiipi sellainen vanha fiilistelyvuoto takaisin. Ainutlaatuinen tilaisuus istua lihansyöjäkasvin kidassa, sovitella hököttimiä päälle, pursotella polyuretaanivaahtoa vääriin paikkoihin. Innostua suunnattomasti jätesäkin revetessä kauniisti oikeasta kohdasta koko matkalta. Työn päätteeksi hämyinen lato jähmettää nilkat.

Vaikka mä olen onnellinen koko ajan kaikesta, on kiva kokea samaa varauksettomuutta kuin joskus pitkien juttujen vuodatuksen aikoihin. Onnellinen voi olla ilman pelkoa epäonnesta. Koska tarpeeksi positiivisena negatiivinenkin näkyy positiivisena. Niin mä luulen. On tehtävä kliseinen irtipäästö. Missä irtipäästö on kliseinen, jokainen saa täyttää kliseisen kolosen ihan millä haluaa.

mainokset sisältyvät hintaan

Olen askelen lähempänä valaistusta. Valokuvat ovat ilmeisesti onnistuneesti tietokoneen tallennustiloissa. Enää puuttuu ohjelmisto, joka muuttaa ne pyynnöstäni pienemmiksi kuin helvetin iso. Siellä on kuva vierekkäin pyllistävistä mangusteista, kakkivasta hanhivauvasta ja jalkoja lepuuttelevasta hepasta.

Tänään töissä rakensimme lihansyöjäkasvia. Lihansyöjakasvi on valtava ja siitä tulee oikein komea kaveri muutamalla lisätyötunnilla. Remonttimiehet ovat pyöritelleet putkista rakennelman, jonka päälle olemme ripustelleet mahdollisimman ällöttäviä kankaita. Jos joku sattuu hengailemaan Jyvääskylä-hoodeilla 20.7.-31.8. ja tekee kovasti mieli käydä teatterissa, voin oma lehmä ojasta ammuen suositella Pientä kauhukauppaa Latoteatterilla Kuokkalassa.

Muut tapahtumat tästä päivästä ovat pysyneet loitolla. Paitsi pisin tuttu seitsemän kilometriä järvenrantaa pitkin keskustaan. Eilen maantie puhkoi kumin polkupyörästä. Tänään poljin äitin hieman lättärenkaisella pyörällä tihkusateessa kolmen kassin kanssa hirveässä kiireessä. Kaupunginteatterin kohdalla meinasi itkettää, mutten itkenyt.

nukkuva kissa ja muita kaskuja

Olen hienoisesti tyytymätön itseeni. Kello on joitain minuutteja yli 01. En ole nukkumassa, vaikka väsymys painaa silmään. Löydän itseni ihmettelemästä itseäni ja muita. Kävin ensimmäistä kertaa Iholla-sarjan infffosivulla. Siellä oli paljon hieman kurjia nimettömiä kommentteja sarjan Hahmoista. Mulle tuli paha mieli, koska tänään tuli jakso, jossa Hahmot näkivät itsensä telkkarista ja selasivat niitä sivuja. Kyllä munkin mielestä sarjassa on paljon omituisia asioita presented by Hahmot, mutta mä en kyllä tiedä Hahmojen koko elämästä niin paljon, että uskaltaisin mennä julistamaan mitään. Paitsi sen, että olen totaalisen koukuttunut stalkkerointisarjaan. Mikä olisikaan parempi tapa viettää aikaa kuin tutustua tuntemattomien ihmisten elämiin?

Haha, hauska siirre seuraavaan aiheeseen!

Parempi tapa viettää aikaa on tutustua tuttujen ihmisten (ystävyystovereiden) elämiin! Tapasin tänään molemmat blogin viralliset lukijat yhdellä kertaa ja olin onneni nyppylöillä. On raikasta tavata joskus muitakin kuin a) päivittäisnaamat (jotka ovat kyllä myös erittäin rakkaita, ei saa lukea väärin, aina joku kuitenkin lukee väärin, sadan vuoden päästä joku lukee tämän ja kuvittelee jotain aivan absurdia minusta, ellei internet tuhoudu kirjastopalossa) b) kissa. Oli raikas melkein kevätilma, joten Saara oli tullut pyörällä. Mandi ei, koska sillä on vähän pidempi matka. Mulla oli paras mieli pitkään aikaan.

Kaikki tuntuu aika pehmeältä. Ei pumpuliselta, vaan lutviutuvalta. Kirjat eivät lue itsejään puolestani, mutteivät kirjat ole aikaisemminkaan tehneet mitään sellaista. Vaikka olen edelleen huolissani jääkarhuista, olen myös innoissani keväästä. Teatterissa teatterin perään on pieni hengähdystauko. Jääkaapissa on ruokaa:

PANAANIKANELIKAAKAOHUNAJAJUGURTTIA! Vielä musta ruokablogisti tulee.

Ja nukkuessaan kissani on mitä hellyyttävin pieni nisäkäs.

Mä en voi lopettaa tälle kuvalle nauramista. Oma vitsi, paras vitsi.

Niin että mun elämähän on oikeastaan ollut koko tän viikon ihan reilassa. Miksi murehtia lyhyistä yöunista, kun saan herätä juuri silloin kuin itse haluan.

starprincesses are meant to fly

Sinne menivät päivät, vaikken niistä erityisen kiinnostunut olekaan. Pidän niitä kyllä kuin kukia kämmenilläni, mutta juuri nyt kannattaa murehtia tulevista päivistä. Vaikkapa juuri alkaneesta! Pai tulee luokseni teelle. Seuraavalla kerralla luemme yhdessä filosofiaa, vaikka minä en uusikaan sitä. Pirina ehdotti, että vastaisin jokaiseen filosofiseen kysymykseen historiallisella faktalla, niin tulisimme sujuiksi. Se on mielenkiintoinen ja erittäin varteenotettava ehdotus.

Oli potkijaiset ja oli penkkarit. Ensimmäisissä olin Young Adult Not-So Mutant Almost Turtle DonatElla ja söin pizzaa juhlassa, koska YANSMAT:t tekevät niin. Minulla oli myös loistava partneri. Etsin meistä mitä selvimmin Pirinan ottaman kuvan Vasebookista ja laitan sen hyvin muokattuna tähän, koska mielestäni koko pieni maailma ansaitsee nähdä tämän cosplayn riemuvoiton.

Turvaliivit sponsored by Isi & Co.

Jostain syystä kuvakulma on hämmentävä.

Penkkaripäivänä olin sitten vaatimattomasti prinsessa Leia. Vaatimattomasti siksi, että vanhemman puheenvuorossa kerrottiin, että penkkaripukumme kertovat jotain tulevaisuuksistamme. Oli lystikästä, toivotin monta kertaa hyvää ystävänpäivää. Rekat olivat miellyttäviä kulkuvälineitä. Jämähdin kuitenkin niihin päiviin. Hm. En mennyt vankileiriristeilylle, vaan olin teatterilla kääntelemässä lamppuja.

Eilentänään tulin reenistä kotiin ja oveni takana seisoi nainen. Hän kertoi tekevänsä kyselyjä satunnaisotannalla, ja olin arpoutunut onnekkaaksi. Päästin hänet sisään ja tein vain itselleni kaakaota, mikä röyhkimys. Se piti kissasta ja kyseli juttuja, kuten saanko itse vaatteet päälleni ja koenko bussien kulkevan tarpeeksi läheltä. Loppuillan olen etsinyt kuuntelulaitetta, videokameraa tai jotain muuta jäljitintä, jonka avulla salajärjetö hankkii tietoa liikkeistäni ja murtautuu sitten tänne. No, ei voi mitään. Toivon, ettei kukaan vie kustomoitua pääkallotietokonetta.

Hyvän boogien preliessee meni arvellenkin omia alarajoja hipoen. Syytän pizzan loppumista ja kirjoitussalin huonoa ilmastoa. Sain röörit ja pään tukkoon. YleX:llä oli eilentänään "mikä ei ainakaan ollut oma syyni" -päivä. Ajattelin, tottelisinko suunnitelmiani paremmin, jos kirjoittaisin ne tänne. Luultavasti en. Olen lukulomani muutamana päivänä ehtinyt koukuttua pariin uuteen YouTube-julkaisijaan. Hyvä minä.

uskon asiat: luotto ihmiskuntaan

Uskon salaseuraan nimeltä Anonyymit Kommmentoijjat. Sen jäsenet käyvät kirjoittelemassa yleensä ilkeitä kommentteja sosiaalisten ja antisosiaalisten medioiden käyttäjien henkilökohtaisille palstoille. He saavat blogimaailmat ja muut kuohuamaan. Niin he pitävät hauskaa ja nauttivat aikaansaamastaan hälinästä. Kuten lapsi tökkii muurahaiskekoa, vanhassa vertauksessa.

Heillä on varmasti hauskaa, mutta kaikki eivät ymmärrä, että kyseessä on todella salaseura. Jäsenet eivät todellisuudessa ole aivottomia luusereita, vaan hyviä tavallisia ihmisiä, joilla on liian vähän tekemistä ja ilkikurinen luonne.

Itse ajoin juuri ensimmäistä kertaa oikean teatteriesityksen valot ja äänet. Oli jännää ja munailin, mutta munailematta ei jäisi parannettavaa seuraavaan kertaan. Huomiselle. Nyt vain haluan kotiin ja nukkumaan.

teatterikissoista

Viime viikko on ollut tiivistä seikkailua. Tulen kotiin, menen suihkuun, käyn nukkumaan, ja kaikki tämä liian myöhään. En ole vielä tainnut suhtautua sotaleskeyteeni vakavasti.

Enimmäkseen aikaa on vienyt teatteri. Neljä toveriani rakensivat kokoon teatteridiplomiesityksen, ja minä heille siihen lavasteet. Esityksestä tuli kaunis, myös lavasteisiin olen melko tyytyväinen. Teatteri on hyvä seikkailu, sillä se aiheuttaa stressiä, onnistumisia, sydämenlyöntejä ja ystäviä. Tällä kertaa tekijät olivat valmiiksi ystäviä, joten tekeminen ei olisi voinut olla saumattomampaa. Teatterissa aika vain hukkuu jonnekin, vaikka kissa odottaa kotona nälkäisenä ja kärttyisenä. Olen vuoden päivät leikitellyt ajatuksella teatterikissasta. Se asuisi teatterilla ja kesken minkä tahansa esityksen aivan milloin vain saattaisi tassutella miukuen lavan poikki. Narikasta saisi ostaa allergialääkkeitä. Joku olisi aina valmiina soittamaan bimbulanssin.

Meidän kisu on joutunut muuttamaan kuplaansa radikaalisti. Lajitoverin olemassaolon hyväksyminen on tuottanut hankaluuksia, vaikka pieni miukuserkku on aivan vastustamattoman vastustamaton! Siskoni sai joulun jälkeen oman purinaattorinsa. Veljeni kutsuu sitä Pasiksi, mutta se on silti tyttö.

Melkein sain ne yhteiseen kuvaan. Sitten Vili nolostui ja lähti pois.

Pitäisi kirjoittaa tärkeitä asioita, lukiosta valmistavia asioita. Joku toinen päivä sitten, tämä vuosi tuntuu vielä niin nuorelta!