olen vain vähän salkkareissa

Oikeasti tapahtuu muutakin kuin kahviasioita. Olen vahingossa joutunut seuraan, jossa oli joku muukin Kielitoimiston sanakirjan fani. Riistoyhtiön kauppakeskuksessa oli vihreitä alennuksia. Sain uudet mustat villahousut kymmenen rahaa halvemmalla kuin luulin ensin. Helsinki on taas ihan mukava. Eilen kirjakaupasta oli tarkoitukseni löytää Sofi Oksasen kyyhkyskirja, mutta kahvilassa aloinkin lukea Baby Janea. Sääli, sillä kyyhkyskirjalla saisin opintopisteitä. Elämä risaseks -hetket vilisevät mun tarinassa.

Äsken kirja jo loppui. Olen viettänyt kerrassaan hyvää krapulapäivää, diagnosoinut yhdessä mulle kroonisesti esiintyvän ironisen darran. Ironiseen darraan riittää nukkumattomat yöunet ja mainio ilta kyläilevän ystävän seurassa. Aamulla jokainen maailmanlaita oikein sylkee hilpeyttä eikä keittiön räsymattoa parempaa päikkäripaikkaa ole. Ystävällä on pussissa omenanuuskuja tuliaisina Jyväskylästä ja mä syön niitä onni poskilla, vaikka lupasin mahalle kahden viikon sokeritauon. Onnettomuudessa onni oli, kun opin, että yksittäisen päivän olemassaolon voi hävittää, mikäli ei ollut omassa elämässä vaan Salkkareissa.

Siitä on melko pitkään, kun viimeksi nukuin vuorokausirajalla. Kunnioitan kyllä kaikkia ajallisia sopimuksia, en vain osaa toteuttaa halutulla tavalla. Nää aikajutut lähtee ihan käsistä myös näis tekstihommissa. Ei pitäisi ajoittaa ironista darraa ja kirjan loppua samalle päivälle. Ovat molemmat niin sentimentaaleja asioita, että pää meinaa räjähtää (kuten päät räjähtelivät paljon monologissa Outo homo, joka oli se mainostamani ensimmäinen teatterikokemus pääkaupunkiseudulla, hyvä kokemus olikin, hakekaa tekin sellainen) kaikesta aivossa surraavasta abstraktista tunnepiikittelystä.

Meinasin mennä hajalle myös värikkäiden lahjanarujen osastolla edellisenä päivänä. Villahousumetsällä. Uudestaan asemalla, kun hihhulit lauloivat ylösnousemuksesta keskinkertaisella äänentoistolla. Jotta kaikki olisi mahdollisimman epäkronologista, ennen kaikkea tätä poistin paska-liitteen esseeni edestä. Kuvaamaan se sopii edelleen, mutta valmis essee ei ole paskaessee. Oon aika varma, että taannoiselta valokarnevaalireissulta ei oo kuvia enää kovin moneen juttuun. Ja että peli, jossa pikkusella pikseli-Vaderilla rakennetaan Kuolemantähteä, on yks parhaista ikinä keksityistä jutuista. Ainakin pari päivää on ollut.