Kuten aina, on hyviä ja huonoja uutisia. Noin kaksikymmentäneljä tuntia sitten painiskelin erään eksistentiaalisen ongelmani kanssa. Selatessani sosiaalisen median päälinnakkeen uusimpia kuulumisia, haluaisin tykätä suunnilleen kaikesta. No, ei niin voi tehdä. Koska henkilökohtainen eksistenssikehikkoni vaati tietyn määrän poissaoloa koko maailman jutuista. Mä pysyn poissa koko maailman jutuista, koko maailma pysyy mun. Siksi mä käytän useita minuutteja punniten poissaolosuhteita ja jätän asian vielä hautumaan taiteellisen Instagram-räpeltelyn ajaksi. Kuvasomen pehmitettyä mua hetken palasin päälinnakkeelle käyttämään elämäni parhaan vittu YOLO -hetken ja tykkäämään ihan vimmatusti kaikesta. Mun elämä on kaikkeuden jännittävintä seikkailua.
Oikeesti isoista seikkailuista ei vain osaa kirjottaa. Kirjoittelen ennemmin asunnossa leijailevasta pesuainehöyrystä. Se nukkuu vähä vähältä itseään pois vastapestyjen tekoainemekkojen hartioilta. Kokeilin ensimmäistä kertaa pesukoneen hienopesuohjelmaa, koska bambimekkoa ei saanut puhdistaa kovakouraisesti. Laitoin kaikki tekoainemekot rumpuun yhtä aikaa, tunsin olevani vastuussa jostain tärkeästä.
Kutsun kaksi viikkoa työn alla muhinutta esseetä paskaesseeksi. Suon myös avokätisesti monille muille käsitteille paska-etuliitettä. En vittupäisyyttäni vaan ihan sellaisesta antamisen riemusta.
Vessapaperi loppui aamulla. Inhoan ostaa vessapaperia. Se on konkreettisin todiste arkielämän realiteeteista, jotka ihan mielellään hautaisi kaiken pilvipuuhastelun* alle. Onneksi löysin samalla villivadelman tuoksuista shampoota, ettei arkielämä tursua ihan yli laitojen.
*laittomuuksiin viittaavat termit ovat todellisuudessa viattomia synonyymeja latteille seikkailuille
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti