en kissattanikaan sängyssä istuskelisi, ellei

Maailmassa pitäisi olla enemmän lämpöä. Ihan konkreettista lämpöenergiaa, joka ei systemaattisesti tuhoaisi jääkarhujen kotomaita tai valmistaisi taifuuneja, jotka tuhoavat ihmisten kotomaita, vaan kiemurtelisi edes ihan vähän varpaiden välissä sängystä noustessa. Sen sijaan mökin tilkitsemättömistä raoista kiemurtelee viima, enkä mä halua tulla pois peiton alta. Jos nousee, pitää pukea päälle. Kyse ei ole mistään lällystä paita ja sukat -touhusta, pikemminkin paita, toinen paita, huppari tai villapaita, raitahousut, villasukat, toiset villasukat ja kaulahuivi -touhusta.

Kävin eilen 20-luvulla, oli kaunista. Kakku oli hyvää ja laulajat väärissä kohdissa. Moni henkilö osasi enemmän saksaa kuin minä. Sellaisia asiantiloja on kelpo illassa. Päivän kuvassa on pitkästä aikaa oma naama ja lisäksi tukka sillei ku se olisi ollut 1920, ellen olisi hiustenlaiton sijaan juossut sadeviimassa ensin raitiotievaunuun olemaan se teini, joka levittäytyy kolmelle penkille kokoamaan itseään tärketä asioita varten, sitten rientänyt sadeviimassa keskelle alkavia juhlia.

Kotimatkalla sain paljon uusia ystäviä hyvästeltyäni juhlaseuran. Bussipysäkillä mies oli auliin ystävällisesti ja oma-aloitteisesti sekä mun silmät että aikataulu, ei kuulemma kannata myöhästyä yön viimeisestä kyydistä. Se kysy mistä tuun, koska en puhu helsinkiä. Vastasin ylpeänä, vaikka vähän pelkäänkin murrepuolisuutta.

Toinen mies halusi istua mun viereen puolityhjässä bussissa. Emme olisi varmaan koskaan keskustelleet mistään, ellei se olisi alkanut yhtäkkiä manata hiljaa uskomattomalla kirosanarepertuaarilla ja pahoitella aina välissä. Kysyin, mikä masentaa. Se osoitti hiljaa edempänä bussissa istuvaa hilpeää kolmatta miestä, joka oli hetki sitten vilkutellut tälle toiselle. Kolmas mies oli kuulemma paikallinen bussihihhuli ja tulee herkästi kertomaan Jumalan Sanaa. Olin ihan vilpittömän iloinen siitä, että toinen mies istui mun vieressä siinä vaiheessa, kun kolmas tuli bussiin. Vaihdoimme hetken aikaa ajatuksia idässä asumisen ihanuudesta. Kerroin myös sille tulleeni Keski-Suomesta. Se tiedusteli, saako kysyä mistä sieltä. Kerroin. Se lysähti ja huokaisi syvään. Kysyin, mikä masentaa. Sen entinen vaimo ja lapset asuu siellä, eikä sen elämä ollu menny sen luvun osalta ihan kuin suomenruotsalaisessa puuhasteluohjelmassa. Voitiin puhua jostain muusta. Se kertoi, millaista on asua Lontoossa ja painoi mulle nappia oikeessa kohdassa.

Haluaisin kutsua kaikki kanssani itään. Täällä on muutakin kuin vanha iskelmä.

Lily Allen on laulanut uuden kappaleen radioon. Miellyttävää. Sen sijaan kaikille vähän kiusallista tulee  olemaan iltaan istutettu hohtokeilailu. Periaatteen naisena en jätä osallistumatta mihinkään sellaiseen peliin, jossa voin hävitä brutaalisti (mutta jossa mahdolliset urheiluvammat jäävät verrattain pieniksi, Monopoli ja jalkapallo on mustalla listalla).