poutaa

Palaan hetkeksi menneeseen. Eilen kaupunki sai päivän täydeltä aurinkoa. Otin osani siitä rakkaudella. Aamupalapöydässä aurinko paistoi ihan mun varpaille, enkä malttanut nousta loppupäivään. Nousin kuitenkin siirtyäkseni parvekkeelle lukemaan kielioppia. Parvekkeellekin paistoi aurinko, mutta annoin sen suosiolla käristää edelleenkin vain varpaita. En ole ihan vielä valmis kärventyneeseen nenään. En hengaa kovin paljon parvekkeella. Olisin siitä vihainen tupakoivalle naapurillemme, ellei seinäntakainen katku veisi aina mennessään eteläisemmän Euroopan hostellien kesäiltoihin.

Tänään satoikin vettä. Kävin lenkillä. Tulin onnelliseksi ja venyttelin kissan kanssa palattuani kotiin.

On hankala yrittää ymmärtää mitä kirjoittaa. Taijjoo, ymmärrän jotain, mutta kieliopiskelu on paljastanut, etten edes murusta kaikesta. Maailma on kummallinen. Täällä miljoonat ihmiset vain kirjoittavat juttuja, vaikkeivät edes tiedä mihin kaikki se individuaalinen purkautuminen perustuu. En minäkään tiedä vielä kovin hyvin. Mitään. Siksi ei kannata purkautua liikaa.

LVI-ATK-DVD-YMS.

Vanhemmiten käy huolimattomaksi. Lyöntivihreän määrä kasvaa koko ajan. Myös kalenteri sisältää virheitä ja puutteita, joiden ansiosta tuli annettua oikein loistava hyvä kansalainen -mielikuva itsestä tänä aamuna.

Varsinaisestihan en muistanut, että LVI-tarkastajat lupas tulla käymään 24.4. yhdeksän jälkeen, vaikka ilmoitin niille kuuliaisesti asunnon kissaeläimestä pari viikkoa sitten. Unohdin tapaamisen niin tehokkaasti, että liityin tovereiden pubikierrokselle seurusteluhengessä. Opiskelijabudjetilla join vettä hyvässä seurassa tiistaipilkkuun saakka, enkä suinkaan siivonnut eteistä tai olkkaria tai keittiötä tai vessaa tai vaatehuonetta, jotta tarkastajien työ olisi mahdollisesti helpompaa. Enkä herännyt ajoissa.

Ensimmäisellä ovikellon soitolla ärsyynnyin, koska joku yritti tavoitella mua niin aikaisin, toisella muistin, ymmärsin ja punnitsin vaihtoehtoa B: esitä nukkuvaa, niin ne luulee ettet ole unohtanut. Kun ne sitten tiirikoivat sisään yleisavaimella, kiskoin lähimmät vaatteet päälle ja ryntäsin silmät kainalossa toivottamaan huomenta ja pahoittelemaan barrikadia oven edessä.

Vähän ne mittaili ja rapsutteli kissaa. Niiden hälvettyä istahdin alas puurolle toivomaan, että lakkauttamispäätöksen jälkeen olkkariin telakalle jämähtänyt kuvisdiplomihanke sai ne ajattelemaan yöt rymyävää boheemia taiteilijaa yöt rymyävän sosiaalipummin sijaan. Onneks kissa hurmasi ne aika hyvin.

Häpeä tärkeysarvoltaan matalista asioista on hauska ilmiö. Satunnaisten ihmisten elämässä omilla satunnaisilla teoilla tai tekemättömyydellä on kuitenkin melko lyhyen hetken huomio. Onpahan tarinoita taas. Eilen lukitsin itseni kotoa ulos ennen reeniä. Pyöräilin aika paljon.

jolloin ymmärsin, mitä on olla nainen

Miljoonatta kertaa istun sohvalla katselemassa hiljaa kissa sylissä ajan hiljaista liikettä. Ajassa on oltava jotain ihmeellisen kiehtovaa, kun sekä minä että muut palaavat siihen aina uudestaan ja uudestaan kaikissa hengentuotoksissaan. Välillä olen malttanut jättää ajan tuijottelun ja tehdä jotain yleisinhimillisesti järkevää.

Herää kysymys, olenko edennyt kohti opinnollisia tavoitteitani. Olen kyllä. Hitaan varmasti sana sanalta ja viiva viivalta tavoitteeni lähestyy. Tämän kaiken kankeuden lisäksi olen ollut ATK-tukihenkilö ukilleni, yllätysjuhlinut ystävää, juhlinut sisarta sekä kokenut syvintä kampaamotyytyväisyyttä ikinä. Käyn näinä aikoina kampaajalla keskimääräisesti kerran vuodessa, sillä viiteen vuoteen mulla ei ole ollut ainuttakaan tarpeeksi hyvää ideaa useammalle käynnille. Ensimmäistä kertaa kaiken nähneen hiushistoriani aikana leijailin täydellisessä kuplassa moppikäsittelyn jälkeen. Edelleenkään ulkopuolinen ei huomaa eroa, ellen kerro, mutta oma olo voi muuttua radikaalisti aivan näkymättömistä syistä. Alan hahmottaa sukupuolistereotypioita.

Tällä hetkellä hyvää mahaelämää varjostavat pahiten jäätelö ja kananugetit. En kestä kananugetteja. Miksi jotain niin sisällötöntä ja hyvää on päästetty markkinoille. Söin niitä sirosti tyttöjenillassa, kun kotonani pojat pelasivat räiskintäpeliä. Söivät myös nugetteja. Nugetit ovat universaaleja.

Kadotin punaisen langan aikaan ennen nugetteja ja päätä huumaavaa kevätkeliä. Etupihan koivut ovat alkaneet rakentaa silmuja. Käytiin ostamassa jäätelöä pullonpalautusrahoilla ja tehtiin jäätelön mittainen retki lähikortteliin. Ohi kävelivät hilpeät veikot, jotka huomauttivat kauniista säästä.

torstai-iltana leijaillaan

Toisina päivinä mieli leijailee jossain kaukana sotkuisen kodin ja kiireellisten asioiden yläpuolella. Kokemukseen pohjautuvan tutkimuksen perusteella leijailun määrä on suoraan verrannollinen auringonpaisteen sekä hymyilevien ihmisten määrään. Mulla on edelleen paljon tekemistä, mutta leikin kissan kanssa päästyäni kotiin. Se oli leikit ansainnut. Kutsuin reenikaverit mun yo-kemuihin. Eilen halloumi oli tarjouksessa marketissa. Ostin sitä kaksi pakettia, joista saan iltasalaatin. Lupaan ottaa siitä taidekuvan.

Elleivät pähkinät olisi lopussa, päiväni olisi täydellinen.

Tässä teille hymyilevät neppikset muutaman vuoden takaa, kun en ole viime aikoina ehtinyt hiekkikselle.

innosta

Jos voisin kääntää kaiken tämän innon tarmoksi todella lukea, olisin jo tehnyt sen. Tutisen liitoksissani tutkiessani menneitä suomen kielen pääsykokeita. Ollaan tilanteessa "ei se onnellinen loppu, vaan tarina", sillä oikeastaan mulle on ihan sama pääsenkö sisään vai en, mutta aivan kerrassaan hykerryttävää kielen rakenteiden pyörittely on. Olen taas ihastunut... Toivottavasti vielä tuntemattomat muiden aineiden pääsykoekirjat tuottaisivat yhtä suurta ja aitoa intoa.

Lukemisella ja oppimisella on silti ero. Tai lukemisella ja muistamisella. Lukemisella ja käsitteiden hallinnalla.

Sisustuslehtiä ei tarvitse lukea kovin tiukalla ajatuksella, siksi niitä on vinot pinot (siis oikeasti vinot, ne tippuilee lattialle, jos ei ole tarkka) reenimestan ikkunalaudalla. Että sitten rempseät reenarit voivat niihin upottaa minuuttinsa pyörän päällä. Koko viikon olen tutustunut vain vähän vanhentuneisiin sisustusgenren uusiin tuuliin. Ja ne tuulet on saanut mut vakuuttumaan siitä, että kekseliäisyydellä ja omalla visiolla (lainattu Markolta) voi saada kahdenkymmenen neliön kahden hengen ja kissan halvasta opiskelija-asunnosta tosi kivan. Yritin löytää kuvat numeroiduista keittiön ovien vetimistä ja ristipistokoristellusta sammutuspeitteestä.

Poksin sisustuksellisuutta viime päiviltä.

Mulla kävi vieras. Meillä oli tietokoneen putsauslanit. Vanhat valokuvat hämmentää mieltä ihan miljoonalla tapaa. Enkä ymmärrä, miksi edelleen jokaiselta keikalta ja jokaisesta tapahtumasta pitää ottaa viisikymmentä samanlaista kuvaa. Vaikka joka kerta kotona kaduttaa, kun kuvaläjiä ei jaksa käydä läpi. Varmaan muistaisin hyvän menon parilla kuvalla. Kuvakulma kun on väkijoukossa usein melko pysyvä. Enkä hyväksy, että 1/2 kaikesta materiaalista käsittelee kissaa.

keskinkertaisuus – riski vai mahdollisuus

Edesmenneet viikot ovat saaneet mut kokemaan syvää keskinkertaisuutta. En lukenut kirjoituksiin yhtä paljon kuin ystäväni. En ole käyttänyt jokaista liikenevää sekuntia pääsykokeita ajatellen (tai niiden eteen jotain tehden). En ole koskaan käynyt zumbassa enkä edes osta reilun kaupan banaaneja. En myöskään ole heittänyt asioitani hunningolle, jättänyt syömättä tai viettänyt iltojani potkiskellen pizzerioiden ikkunoita. Keskinkertaisuus on melko helppoa, sillä se ei vaadi suunnattomia panoksia puoleen tai toiseen. Mielentila voi olla täysin lamaantunut, eikä se tuhoa keskinkertaista suorittamista.

Mulla on keskinkertaisuuden tunteeseen kaksi erilaista suhtautumistapaa. Välillä se on maailman hienoin flow-tila, jossa kaikki on hyvin ja mulla aikaa kävellä kevätauringossa. Hetken päästä ahdistun siitä, etten pysty parempaan tai edes pyri siihen. Toisaalta nautin stressittömästä maailmanrakenteesta, toisaalta stressaan stressittömyyttä. Satunnaisesti uhraan aktiivisesti aikaa ja aivoenergiaa uusien tasojen saavuttamiseen, mikä varmaan pitää yllä mahdollisuutta flow-tilan kokemukseen. Keskinkertaisuuden alarajalla roikkuminen ei kuitenkaan ole vaihtoehto.

Keskinkertaisuus ei taida olla riski eikä mahdollisuus. Se on lyhyen ikäni kestäneen suorittajaelämän hengähdyspiste. Samalla lailla kuin tähtien tavoittelussa, keskinkertaisuudessakin elellään muutamien tulien välissä, mutta rennommin. Flow-ajan määrä kaikessa keskinkertaisuudessani kasvaa prosentuaalisesti koko ajan. Hitaasti. Teoriani mukaan kaikki keskinkertaiset ovat yhtä lähellä tähtiä kuin näiden tavoittelijat (aurinko pois suljettuna vähintään reippaiden neljän valovuoden päässä). Tämä keskinkertaisuus ei ole laatikko asioiden paremmuusjärjestystä varten, vaan elämäntyyli. Keskinkertainen on synonyymi tietylle stoalaiselle mielentyyneydelle ja fengshuille ja downshiftaamiselle ja muille tovereille.

Eihän se oikeasti ole, mutta on mukavaa ajatella jotain oman lokeron ollessa täysin ennustamaton.

Mulla ei ole valokuvia mun uusista hankinnoista. Niitä ovat halogeenilamppu 3 kpl ja vesivärilehtiö 1 kpl. Inhoan ja rakastan hipsterimuokkauksia jokaisessa internetin valokuvassa. Pitäisi käydä leikkuuttamassa hiusten kuolleet latvakarvat pois.

amused cat is amused

Vapauduttuani maallisista velvollisuuksistani hetkeksi painuin tonkimaan moneksi päiväksi unholaan jäänyttä blogimaailmaa. En lakkaa ikinä ihmettelemästä juttujen määrää. Saattaisin saada niskoilleni äreitä kirjoittajia, jos sanoisin "miten voi olla uusi sukka ostettuna joka päivä", koska eihän se niin mene. Juttujen eteen on tehtävä työtä. On tehtävä elämällään jotain, jotta lifestyle-blogi puksuttaa eteenpäin. Ehkä mäkin nohevoidun joskus ja löydän elämään jotain muutakin kuin kissan ja koulu- & pääsykoekirjat. Ja ILTAKOKKAILUN tärärärä:

Nasevasti käytin kynnysmattona tärkeää aihetta! Oikeasti mulle vain iski mahaan kolo 23.35 ja rakentelin itselleni neljä juustosarvea. Ne jäivät aika löysiksi, sillä en malttanut uhrata munaa neljän kökkäreen voiteluun. Oli myös nälkä.
Ainekset: taikina, juusto.

Muutoin elämääni kuuluu salilla ramppaamista ja kauppojen välttelyä. Kuta harvemmin ajattelee rahan käyttöä johonkin, sitä vähemmän rahaa menee. Harmi, että terminen kevät kuulemma kolkuttelee jossain tätä yötä hämmentävän lumisateen takana (lisää aiheesta voitte lukea uudesta blogisuosikistani), sillä mulla ei ole a) kevättakkia, b) kevätkenkiä. Toisaalta ulkoilun rajoittuessa välille koti - reenimesta, olen ihan tyytyväinen ojarymy-lookiini reinoissa ja eskimotakissa.

Palatakseni vielä aiemmin mainitsemaani blogisuosikkiin! Meteorologimies kertoi hyvän tarinan Oimjakonin kylästä, jossa lämpötila voi heitellä vuodessa yli sata astetta. Siellä on talvisin sen verran kylmä, ettei tuo lumisade ihan hirveästi haittaa.

täytebiisi

Luulen etten voisikaan kuin istua ja ihmetellä maailman kyräilyä. Maailmalla on joitain juttuja selvästikin meneillään. Sillä on Suomen opiskelijoiksi halajavien toiveet hyppysissään, mieletöntä! Mulla on jäärypäleitä, vihreää teetä ja pienet pääsiäisjäämistöt. Kaipaan pysyvää tilaa, jossa edes muutama kuukausi olisi selvillä eikä suuria ponnistuksia näkyisi. Tiedän kaipaavani siitä tilasta pois heti sen saavutettuani, mut hei! Saahan siitä uneksia.

Uneksin tulevista viikoista kieliopin, taidehistorian, filosofian, maalaamisen ja valokuvien parissa. Ehkä vähän haaveilen myös menettelevistä kesätöistä, jotta olisi tänä kesänä varaa tehdä muutakin kuin istua kotona syömässä neljän viljan puuroa puolukoilla.

Vitsit, kyräilevä maailma tuntuu niin aurinkoiselta tänä yönä!

kolmen kaupungin päivä yms

Sinne menivät ennakkotehtäväkiireet! Hengasin PKS-hoodseilla kuusi tuntia, joilta todisteena yksi kuva (kuva yllä). Ihan vähän myöhästyin kameran kaivannassa, kun ekan ponin pää rajautui taiteellisesti pois kuvasta. Noh, hellyin kuitenkin heppapoliiseille. Lyöttäydyin TurG-toverini seuraan heti, kun se pärähti Helsinkiin ja löysi vielä mut sieltä. Poliisit tulivat vastaan matkalla hakemaan pyörätuolia. Mulla on mieletöntä tekemistä keksiviä ystäviä.

:| -bruno

Illalla jatkoin matkaa TurG-toverin luonnolliseen ympäristöön, eli maailman suosikki reissukaupunkiini Turkuun ♥ Maailmassa on monta reissukaupunkia, joita rakastan, mutta Turku on kaikista absurdein, koska siellä tapahtuu aina absurdeja asioita. Tällä kertaa oli enemmän päivänvaloa jä vähemmän aamuyötä, sillä 6/72h unta takana alkoi vaatia veroja.

Lahjoitin toverini mummille Keskisuomalainen-kangaskassin, toverini yritti viedä mut kokemaan Turun föriajelun merkeissä, mutta oli vissiin liikaa jäätä. Ylitimme joen siltaa pitkin sitten. Toisen sillan alla oli salakäytävähäkki. Cage. Nicolas Cage. Legolas cage. Lisäksi löysin ihastuttavia pöllölaukkuja, [insert your face to this moustache] -oven ja lentäviä autoja. Opin kumpi on täl pual jokke ja kumpi tois pual.

Jälleen väsyneenä mutta onnellisena kotona tiskivuoren katkussa. Jes! Olen suunnattoman kiitollinen pettämättömälle Turku-oppaalleni. Sekä hänen äidilleen, joka tekee parasta Turku-ruokaa.