Vanhemmiten käy huolimattomaksi. Lyöntivihreän määrä kasvaa koko ajan. Myös kalenteri sisältää virheitä ja puutteita, joiden ansiosta tuli annettua oikein loistava hyvä kansalainen -mielikuva itsestä tänä aamuna.
Varsinaisestihan en muistanut, että LVI-tarkastajat lupas tulla käymään 24.4. yhdeksän jälkeen, vaikka ilmoitin niille kuuliaisesti asunnon kissaeläimestä pari viikkoa sitten. Unohdin tapaamisen niin tehokkaasti, että liityin tovereiden pubikierrokselle seurusteluhengessä. Opiskelijabudjetilla join vettä hyvässä seurassa tiistaipilkkuun saakka, enkä suinkaan siivonnut eteistä tai olkkaria tai keittiötä tai vessaa tai vaatehuonetta, jotta tarkastajien työ olisi mahdollisesti helpompaa. Enkä herännyt ajoissa.
Ensimmäisellä ovikellon soitolla ärsyynnyin, koska joku yritti tavoitella mua niin aikaisin, toisella muistin, ymmärsin ja punnitsin vaihtoehtoa B: esitä nukkuvaa, niin ne luulee ettet ole unohtanut. Kun ne sitten tiirikoivat sisään yleisavaimella, kiskoin lähimmät vaatteet päälle ja ryntäsin silmät kainalossa toivottamaan huomenta ja pahoittelemaan barrikadia oven edessä.
Vähän ne mittaili ja rapsutteli kissaa. Niiden hälvettyä istahdin alas puurolle toivomaan, että lakkauttamispäätöksen jälkeen olkkariin telakalle jämähtänyt kuvisdiplomihanke sai ne ajattelemaan yöt rymyävää boheemia taiteilijaa yöt rymyävän sosiaalipummin sijaan. Onneks kissa hurmasi ne aika hyvin.
Häpeä tärkeysarvoltaan matalista asioista on hauska ilmiö. Satunnaisten ihmisten elämässä omilla satunnaisilla teoilla tai tekemättömyydellä on kuitenkin melko lyhyen hetken huomio. Onpahan tarinoita taas. Eilen lukitsin itseni kotoa ulos ennen reeniä. Pyöräilin aika paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti