Miljoonatta kertaa istun sohvalla katselemassa hiljaa kissa sylissä ajan hiljaista liikettä. Ajassa on oltava jotain ihmeellisen kiehtovaa, kun sekä minä että muut palaavat siihen aina uudestaan ja uudestaan kaikissa hengentuotoksissaan. Välillä olen malttanut jättää ajan tuijottelun ja tehdä jotain yleisinhimillisesti järkevää.
Herää kysymys, olenko edennyt kohti opinnollisia tavoitteitani. Olen kyllä. Hitaan varmasti sana sanalta ja viiva viivalta tavoitteeni lähestyy. Tämän kaiken kankeuden lisäksi olen ollut ATK-tukihenkilö ukilleni, yllätysjuhlinut ystävää, juhlinut sisarta sekä kokenut syvintä kampaamotyytyväisyyttä ikinä. Käyn näinä aikoina kampaajalla keskimääräisesti kerran vuodessa, sillä viiteen vuoteen mulla ei ole ollut ainuttakaan tarpeeksi hyvää ideaa useammalle käynnille. Ensimmäistä kertaa kaiken nähneen hiushistoriani aikana leijailin täydellisessä kuplassa moppikäsittelyn jälkeen. Edelleenkään ulkopuolinen ei huomaa eroa, ellen kerro, mutta oma olo voi muuttua radikaalisti aivan näkymättömistä syistä. Alan hahmottaa sukupuolistereotypioita.
Tällä hetkellä hyvää mahaelämää varjostavat pahiten jäätelö ja kananugetit. En kestä kananugetteja. Miksi jotain niin sisällötöntä ja hyvää on päästetty markkinoille. Söin niitä sirosti tyttöjenillassa, kun kotonani pojat pelasivat räiskintäpeliä. Söivät myös nugetteja. Nugetit ovat universaaleja.
Kadotin punaisen langan aikaan ennen nugetteja ja päätä huumaavaa kevätkeliä. Etupihan koivut ovat alkaneet rakentaa silmuja. Käytiin ostamassa jäätelöä pullonpalautusrahoilla ja tehtiin jäätelön mittainen retki lähikortteliin. Ohi kävelivät hilpeät veikot, jotka huomauttivat kauniista säästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti