Jos voisin kääntää kaiken tämän innon tarmoksi todella lukea, olisin jo tehnyt sen. Tutisen liitoksissani tutkiessani menneitä suomen kielen pääsykokeita. Ollaan tilanteessa "ei se onnellinen loppu, vaan tarina", sillä oikeastaan mulle on ihan sama pääsenkö sisään vai en, mutta aivan kerrassaan hykerryttävää kielen rakenteiden pyörittely on. Olen taas ihastunut... Toivottavasti vielä tuntemattomat muiden aineiden pääsykoekirjat tuottaisivat yhtä suurta ja aitoa intoa.
Lukemisella ja oppimisella on silti ero. Tai lukemisella ja muistamisella. Lukemisella ja käsitteiden hallinnalla.
Sisustuslehtiä ei tarvitse lukea kovin tiukalla ajatuksella, siksi niitä on vinot pinot (siis oikeasti vinot, ne tippuilee lattialle, jos ei ole tarkka) reenimestan ikkunalaudalla. Että sitten rempseät reenarit voivat niihin upottaa minuuttinsa pyörän päällä. Koko viikon olen tutustunut vain vähän vanhentuneisiin sisustusgenren uusiin tuuliin. Ja ne tuulet on saanut mut vakuuttumaan siitä, että kekseliäisyydellä ja omalla visiolla (lainattu Markolta) voi saada kahdenkymmenen neliön kahden hengen ja kissan halvasta opiskelija-asunnosta tosi kivan. Yritin löytää kuvat numeroiduista keittiön ovien vetimistä ja ristipistokoristellusta sammutuspeitteestä.
Poksin sisustuksellisuutta viime päiviltä.
Mulla kävi vieras. Meillä oli tietokoneen putsauslanit. Vanhat valokuvat hämmentää mieltä ihan miljoonalla tapaa. Enkä ymmärrä, miksi edelleen jokaiselta keikalta ja jokaisesta tapahtumasta pitää ottaa viisikymmentä samanlaista kuvaa. Vaikka joka kerta kotona kaduttaa, kun kuvaläjiä ei jaksa käydä läpi. Varmaan muistaisin hyvän menon parilla kuvalla. Kuvakulma kun on väkijoukossa usein melko pysyvä. Enkä hyväksy, että 1/2 kaikesta materiaalista käsittelee kissaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti