eikä ilmaan nouse hengen häivääkään

Koska elämäni on vähän levällään, en ehdi jakaa lämmintä rakkautta sisältäni kenellekään niistä ihmisistä, joille ehdottomasti tahtoisin. Kun sanon vähän, tarkoitan 'hyvin paljon'.

Sitten maailman korville kerääntyy sumua. Sumu sanoo, ettei kukaan ymmärrä mun levähtäneisyyttäni, vaan lakkaa kaipaamasta rakkauttani ylipäätään. Siinäpä sitten seisoisin levälläni ja yksin.

tai ehkä aika on vain tekosyy

Olon kirjoittamisen yksinkertaisuus on illuusio. Joskus aistien edessä on enemmän kuraa ja hetkellisesti luulee taitavansa sanallistamisen kuin hengittämisen. Tänään näen kirkkaasti ja haistan hyvin. Kuulossa ei ole mitään vikaa ja ruumiiseen koskee.

Sammutin tuulettimen 25. elokuuta. 31. elokuuta uskoin vahvasti, että taakseni oli juuri jäänyt elämäni pisin viikko. Viikon ja muutamien vuosien välillä on hyvin vähän perustavanlaatuisia eroavasuuksia, sillä kaikki mitä käy asettuu kuitenkin vain massaksi mielen perukoille.Kirjoitin kolme kertaa ylös, kuinka paljon lämpöä sieluun helähtää, kun näen lähimmän suojatien liikennevalohenkilön vinossa. Kallellaan olevan henkilön olo vaikuttaa hetkessä suoria kollegoitaan letkeämmältä. Joskus isona saavutan sellaisen samanlaisen ulkoisen letkeyden, että ohikulkijat tiedostamattaan kirjoittavat sen ylös kolmesti.

Välillä toivoisi voivansa istua julkisen liikenteen vietävänä ikuisuuden, ja ettei matka päättyisi koskaan, sitten toisella kerralla kokee ruumista rutistavan pakottavaa tarvetta jäädä pois jo Sörnäisissä, ettei matka jatkuisi enää hetkeäkään. Välillä matkan kaltaisten muotojen merkitysten välinen vellonta tuulettaa raikastavasti korvien välistä, sitten toisella kerralla vellonnan soisi lakkaavan edes hetkeksi.

Olisivatpa uudetkin tarinat niin hyviä, että ne tekisi mieli kertoa aina uudestaan ja paremmin. Tai olisipa edes niitä keskinkertaisia tarinoita, joista ei ole aivan varma, onko ne jo kerrottu vai ei. Mahdollisesti elämäni loppuun saakka haluan aina palata tarinaan, jossa leikin ketun kanssa pikkutunteina hiekkarannalla, vaikka kukaan ei edes usko mua, koska oli pimeää ja kettu oli lähempänä kuin mikään pitkään aikaan ennen sitä. Luultavasti aina silloin tällöin muistan, kuinka kuljin räntäsateessa ja ajattelin alkaa harrastaa mielenosoituksia. Tämän jälkeen jonnekin on kirjoitettu elämään se yksi niin isokätinen setä, että kahvikuppi näytti sen otteessa kananmunalta, ja ehkä joskus palaan minun ja kahden puolityhjän Gato Negron arvoituksen pariin.

Seuraavaksi voisin tutkia hetkeä, kun jalat irtaantuvat ruumiista. Millaiset olosuhteet se vaatii ja yhdistääkö hetkiä jokin muukin. Jatkotutkimus käsittelee jalkojen ja pään irtaumuksellisten ominaisuuksien eroja.

Viime viikolla nukuin kaksi yötä samassa mekossa, koska maailma on taitava mahdollisuuksien myyntimies. Koin seesteisen ruskaretriitin Laajasalon idyllissä ja torkuin riippukeinussa. Seurasin raitiotievaunukiskojen asentajamiehiä sunnuntaiyössä, sillä pidän hitsausjätteenä syntyvästä tähtisäteestä. Sänky on täynnä glitteriä. Olo on ok.

tiivistettynä lämmön katoavaisuus

Toiset asiat ovat olemassa ja toiset eivät. Niiden väliin mahtuu erittäin paljon asioita, joiden olemassaolosta ei voi olla varma, voi vain laskeskella todennäköisyyksiä. Lisäksi on olemassa todennäköisyysmittarin asema mahdollisuus, että olemassaolo on lähtökohtaisesti humpuukia.

Yksi epävarmuuslausekkeeseen asetettava muuttuja olen minä, toinen toiset ihmiset, kolmas syksy, neljäs fyysinen todellisuus. 

Idän huvilan naapurit ovat vaihtuneet ja niin olen minäkin. Olen vaeltanut suunnitelmissa, joissa perustamme pienen ja lämpöisen humanistikommuunin, juomme viiniä ja keskustelemme kielitieteestä. Olen vaeltanut kantakaupungin kivillä ja siirtänyt kotini väliaikaisesti pieneen yksiöön lempeiden ystävien luokse.

Eräänä yönä käveltiin hiekkarannalle. Juoksin niin kauas pimeään, että saatoin vain ja ainoastaan kuulla ystävien puhuvan pimeästä ja kaukaa. Pyörin voltteja uimavalvojan telineessä ja juoksin takaisin äänten luokse. Lauloin muutaman kahdeksankymmentäluvun hitin ja lähdin juoksemaan taas. Juoksin ketun luokse ja leikin sen kanssa märällä sukalla. Mitään niin epätodellista en ole tehnyt hetkeen (olemassaolon humpuukimahdollisuudenkin huomioon ottaen).

Eräänä yönä käveltiin kaupungin rajalle. Silloin oli vielä tarpeeksi lämmintä käydä puskapissalla.

Eräiksi öiksi ajettiin mökille. Löysin hetkestä niin täydellisen onnen tunteen, että epäilin sen olemassaoloa. Tunteen, ihmisten, musiikin ja tuoksujen todellisuus saattoi olla vähän epävarma, mutta se epävarmuus ja irrallisuus lisäsi tarvetta paketoida hetki hyvin ja kaivaa esiin joskus huonompana. Harjasin tukkaa kokonaisen päivän. Kylämarketissa kaupunkilaisuuteni piiskasi mua naamaan raivokkaasti ja alkoi vähän pelottaa.

Räjähtää on olemassa vaikka räjätä ei olekaan. Se olisi liian suurpiirteinen kuvaamaan ihmisten maailmaa, mutta maailmankaikkeuden mittakaavassa sille voisi olla käyttöä. 

Lisäksi pyörityksessä ovat olleet kieliopilliset metaforat ja niiden ekologinen lokero, väkivalta ja sen tutkimisen haasteet, yhteiskunnan rakenteelliset vääristymät ja niiden taipumus hävitä silmistä, elämä ja sen sietämätön olomuodottomuus.

Ennen syksyä kävin Berliinissä. Olisin käynyt myös Virossa, elleivät ystävällismieliset laivahenkilökunnan jäsenet olisi käännyttäneet mua pois ennen kuin Helsinki ehti jäädä laiturille. Lintu oli tehnyt pesän terminaalin reunaan. Tein pikaisen ekskursion Heinolaan makaamaan alasti laiturille katselemaan Linnunrataa. Pelasin ensimmäistä kertaa elämässäni beer pongia.

Pitäisi lähteä saunaan, mutta pelkään sen häviävän olemasta jossain tässä matkalla, Helsinki velloo niin voimakkaasti. Oon nukkunut hieman enemmän päivin kuin öin ja surrut hieman enemmän sisältä kuin ulkoa.