raato

Salaisissa haaveissani olen halunnut olla se, joka istuskelee maailma sylissään pehmoisissa lakanoissa. Lakanat kiertävät patjoja parketin päällä ja parketti alkaa siitä, mihin ikkunalaudan alla puksuttava retropatteri päättyy. Sekaisin kanssani kiertävät valot ja lämpö. Aamuyöstä kommuuni alkaa hiljetä.

En oikeastaan ole varma, löytyikö salaisistakaan haaveista näin hienoa kotia.

Kaikki on hieman hassua. Pienessä ajassa pakkasin kamat, vaihdoin metron sporaan, idän länteen. Sisällä vallitsee outo rauha. Rauhantuntu muuttuu vähän liikuteltaessa. Idässä käydessä velloo eri rauha kuin täällä uudessa maassa. Täällä lauantai on edelleen viikon päivistä potentiaalisesti ilakoitavin ja aamuisin ihailen ikkunasta oravien kaltaisia metsänolentoja. Keittiön välitilassa vieraita odottaa keksipurkki. Keksipurkkien kulttuuri on suomalaisessa keittiössä hieman marginaalissa, mutta niin olemme mekin. Byrokratia on näyttänyt itsestään paljon sellaista, jonka olisin jättänyt näkemättä. Meidän marginaalimme on ihan turvallinen vielä, silti marginaalin ovien raottuessa alkaa heikomman polvia tutisuttaa.

Jossain kohtaa aikaa aloin kirjoittaa irrallisesta olosta. Nyt en rikastuisi juurikaan niistä konkreettisista tunneista. En olisi rikastunut varmaan vuosiin. Silti hyllyni kaipaa pientä lasipurnukkaa, jonka kyljessä lukisi "penni konkreettisesta hetkestä". Eikä mulla edes ole enää yhtään pennejä. Vähävaraisena on raskaudestaan huolimatta antoisa matkustaa.

Kävin valloittamassa Joensuun. Istuin yksin brunssilla nimi toista päivää poissa asunnottomien kirjoista. Kaikki oli hyvin eikä mikään lumimaisemaista ikkunaa vasten höyryävää kahvia kauniimpaa.

kulttuurinurkka: palindromihommissa II

On kulunut tovi, kun viimeksi johdattelin palindromien maailmaan. Sen kummemmitta johdatteluitta (ja aiempaa julkaisulistaa tarkastamatta):

Assi, olit naamat. Astelet satamaan tiloissa.

"Isona pikavene Rioon", anoo Irene, vakipanosi.

Sarjan edellinen osa ja tarkemmat tiedot katsottavissa täällä.

todellinen elämä todellisuudeton henkilö jonkinlainen todellisuus

"Eilen vietin niin tiiviin kahdenkeskeisen päivän kielitieteen kanssa, etten ehtinyt riisua yökkäriä tai käydä kauppaa edempänä kalassa. Vähän ehdin vilauttaa pikkusormea eräälle sivuaineelle ja elämäni mielitiloja internetille. Muutoin pysyin visusti vaativan rakastajani seurassa. Koska kaikki tavarani ovat muuttaneet erinäisiin asemiin ympäri muuta Helsinkiä, en voinut nousta patjalta sorvin ääreen, vaan jouduin luomaan sorvimaiset olosuhteet patjalle. Aamiainen ei ollut kuin Tiffanylla. Eikä ollut lounaskaan."

En pidä dikotomioista. Harvoja maailman asioita on mahdollista sijoittaa kiistatta kahteen erilaiseen laatikkoon. Eron muutos käy vähintään lineaarisesti ja linjat päällekäin. Perustavanlaatuisuuteen pureutuminen on hieman mielenkiintoisempaa. Mukavampi sukeltaa, hivelee mieltä pehmeämmin.

Maailma myös näyttää suuremmalta auringonpaisteessa. Ahdistuneessa mielentilassa suuruus pelottaa. Ilmiöillä lienee yhteys, vaikka syissä seurauksineen onkin epäselvyyksiä. Kerääkö masentuneisuus harmautta ympärilleen magneetin lailla, vai kulkevatko ihmiset masentuneina aina silmät kiinni. Alakuloiset silmät ovat kuitenkin vähän hauraat ja kirkkaus julmaa. Mitä ei näe, ei osaa todellisuudeksi panna, siksi aurinkoiset päivät eivät esiinny mielialaltaan harmaissa kertomuksissa. Aion uskoa huteraan teoriaan, sillä kieli muokkaa todellisuutta. Ja toisin päin, oli alun jäljille pääsy kuinka hankalaa tahansa.

Ihan ok -mielentilassa maailman suuruus on tyydyttävää.

Johonkin takataskuun jäi konkreettiset kertomukset isänpäivästä, mutta oikeasti päivien koostumuksesta kertoo se, että selkein juttu luennolla on kirjan metafysiikka. Senkin selkeys piilee siinä, että selkeyttämättömässä tilassa tunnistaa maailmakseen vain tavallisesta selkeydestä poikkeavan

Muutan joskus.

Sanat ovat valtavia. Sanat voivat tehdä kenestä tahansa hetkessä sankarin tai tekopyhän mulkun. Myös sanomattomat ja sanotuiksi kuvitellut sanat pystyvät samaan. En voi kuin toivoa sanovani ja jättäväni sanomatta elämässä oikein, koska aina puolueettomuuteen ei riitä hiljaisuus tai kauniit sanat.

Jaa.