aina virtaa ja virtaa [yks. part; akt. ind. prees., yks. 3.] (ajatuksen/ajatus), faktoissa parannettavaa !

On taas kamala määrä sanottavaa, luultavasti vielä enemmän kuin viimeksi. Lokakuu häpeää nurkassa hiljaisuuttaan. Mä pidin hauskaa sen kustannuksella, kävin viimein Jyväskylässä. Se pyöritti mua. Juoksin onnesta humaltuneena ruokapöydästä jälkiruokapöytään, viinilaisilliselta teemukilliselle. Ajattelin olla kirjoittamatta mitään, pitää hyvät muistot ja mennä huomenna suihkuun, mutta muutamat hetkistä runollisimmat ansaitsisivat rivinsä päiväkirjaproosana monien sinänsä merkityksettömämpien rivien rinnalla. Tilanteiden roikkuessa tomerasti runollisuuden käsitteessä kiinni, saa esitystapa nukahtaa  mielenkiinnottomien lauserakenteiden päälle.

Siksi

TAVALLISIA HUOMIOITA KESKIMAASTA:

1. Suomi on kaunis. Se on harmaa ja kylmä, mutta ehdottoman kaunis. Tosin epäilen kaiken ovan kaunista, kotimatkalla. Onko ensilumi automaattisesti paikkaan sidottu ilmiö, vai voiko subjektiiviseksi ensilumen kokemukseksi kutsua hellästi valkoisia peltoja junan ikkunassa.
2. Jämsän juna-asema herättää merkillisiä positiivisia perhosia mahassa muutaman vierailla perhoskukkuloilla vietetyn kuukauden jälkeen.
3. Tutussa pisteessä leijailee tyynenä tuttu laittoman sätkän pieru. Hajuelämys asuu sinnikkäästi samassa muistilokerossa kuin lämpimät kesäpäivän makuuhuoneen ikkunalla, mikä aiheuttaa päänsisäisen huojunnan syyssateessa varjotta ikkunan toisella puolella.
4. Valtion punaviinipuodin toimipiste on paikallaan myös niillä leveyksillä. Minuuttiaikataulustani huolimatta hyppysissäni oli eniten tunteja ja sain tehdä ostoksia muidenkin puolesta. Vähän liian monta litraa viinTÄ sivistyneessä muovikassissani kuuntelin yhden mantujen sympaattisimman katumuusikon kuluvan vuoden viimeisintä JKL-city-hoodz-keikkaa. En voinut olla hymyilemättä kolmevuotiaalle vähän enemmän yksi- kuin molemminpuoleiselle ystävyydellemme.
5. Kävin hakemassa viehättävän väliaikaisen kettunaaman ystävältäni, joka työskentelee sisäpihalla Valkoisen Ruusun ja Punaisen Lyhdyn välissä. Olen erittäin varma, että ensi kuun sankarini seikkailee noin proosallisessa paikassa vähintään yhden luvun verran.
6. Kotona on televisio, josta ei ole mitään hyötyä, kun Teeman ohjelmat alkavat niin myöhään, että Spice Girls - puoli tuntia silmänruokaa jää silmiltäni nauttimatta. Nyt kurisevat tyhjyyttään.

Silittelin kissoja radan vieressä. Kävin äitin kanssa opiskelijalounaalla, rakkaan ystävän luona mansikkarahkalla, isin luona makaroonilaatikolla (ja luovuttamassa ylpeän isosiskon elkein nuorimmalle veljekkeelle seuraavan Harry Potter -kirjan luettevaksi), toisen rakkaan ystävän luona dyykkaamassa viimeiset mintturakeet. Maalasin siiven erään tärkeän teatterin seinään. Nautin teatterista ja Mozartista. Kävin eräässä yökerhossa, jossa en useinkaan hyvästä syystä käy, mutta mukanani oli aatesisar, mikä lievensi kipua. Näin asunnollista ystäviä kettuasu päällä. Larppasin söpöä elämää uudessa kahvilassa nätti mekko päällä, vaikka polvi onkin ruvella, käsivarsi mustelmilla, tukka takussa, eilinen meikki naamassa ja takkikin ruma. Kävin ensimmäistä kertaa uudessa kotilähikaupassa, jonka pihasta tuli vähävaatteisten vesisadekuvien estradi. Tohinaa seurasi tyhjyys aivossa. Onneksi juna toi silti takaisin toiseen kotiin. Hyvä olla molempiin suuntiin kotimatkalla.

Asiat kiemurtelevat vaivihkaa takaisin arkiuomiinsa. Safariinkin on tullut se päivitys, joka saavutti Firefoxin ja Chromen jo ehkä kaksi vuotta sitten. Uusi välilehti on nyt uuden ikkunan yläpuolella. Availen alvariinsa uusia ikkunoita. Helsinki on myös ihan kaunis, vaikka Keskuskadun värivalot ovatkin päätä kaivertavassa järjestyksessä. Siittämisen ja kivun laulun sijaan analysoin masentavia Suomi-kuvia.

hymyjä

On kamala määrä sanottavaa. Olin eilen juhlimassa. Laulamassa ja syömässä. Juhlat kestivät myöhään. Yövyin toverin luona kauniissa talossa toisen toverin kanssa levitettävällä sohvalla. Heräsin käsittämättömän aikaisin aamulla täynnä käsittämätöntä elämäntarmoa. En malttanut herättää seuralaisiani vaan hiippailin vähin äänin pois. Olisin jättänyt lapun täynnä sydämiä, mutten löytänyt paperia, joten kirjoitin facebookviestin. Kuvittelin olevani vaikuttava bisnesnainen matkalla töihin. Sellaisia juttuja tiistaiaamuisin tehdään. Jokainen asia hymyilytti. Itään päin siirryttäessä maa kuurautui. Joltain pysähtymältä matkaan nousi uskonnollisten lehtien kauppaajia. Olin ystävällinen kauppamiehelle, vaikka hän istui viereeni kehumaan silmiä tai korvia ja kyselemään ikää. Kaikki maailman musiikki tuntui kuulemisen arvoiselta.

Puhun suotta imperfektissä. Juhlat meni jo, mutta maailman musiikki tuntuu edelleen kuulemisen arvoiselta.

En tiedä mistä maailmaa syleilevä oloni johtuu, kenties viini lamautti jonkin tärkeän ahdistushermon. Olen ehtinyt olla onnellinen yksinäisyydestäni tässä päivässä. Vitutan vähän itseänikin, saati sitten niitä, joita koittanut aamu on kohdellut enemmän kaltoin. Otan oloista kaiken irti. Hymyilen mummoille ja päästän ne rollaattoreineen ihan rauhassa metroaseman ovista ennen mua, koska mulla ei ole mikään kiire. Juttelen pitkään kirjastotätin kanssa, koska mulla ei ole mikään kiire. Juttelen pitkään kahden satunnaisen raitiotievaunupysäkkiläisen kanssa, toinen on vasta muuttanut Helsinkiin, toinen ei osaa mua paremmin neuvoa tietä bussipysäkille. Olen uudestaan ystävällinen sille samalle kauppamiehelle, tällä kertaa idän sijaan Kaisaniemen sydämessä.

Maa vähän väliä hypähtelee tassujen alla. Istun taukoviikon autioittamassa alennuskahvin ravintelissa nauttimassa täysin rinnoin järjettömästä hilpeydestä sisälläni. Tukka on taas takussa. Kassan takana häärii yleensä ihan toisen ravintelin asiakkaita palveleva nainen. Hänkin joi tänään kahvinsa mustana. Mä en ilmeisesti näytä siltä, että käyttäisin kahvia mustana. Ymmärrän nykyään, kuinka kahvinsa voi juoda miten sattuu. Se on sellainen ymmärrys, joka kertyy vasta hitaasti matkalla suklaakahvista tuplaespressoon.

Eilen kahvin kanssa sai muffinin. Vierustoverini muffini vieri kanssamme pöydän alle laulun aikana, nostin sen kuitenkin takaisin lautaselleen. Mulla oli herätessä oman laulukirjan lisäksi jonkun muun laulukirja. On ollut rattoisaa rakentaa itselleen lähimenneisyyttä siihen, mistä se näin todisteiden valossa puuttuu.

tila sunnuntain ja maanantain välissä, sekä sieltä terveisiä

Toiset bailaa perjantai-iltaisin kuin viimeistä päivää. Mä oon harjoittanut viimeisten päivien metsärynnintää. Viime (tai edellis, koska saatoin lipsua maanantaihin) viikon perjantaina juoksin paikallisen ennätysaikani, sunnuntaina matkan, lähiöni metsät ovat olleet sillä tavoin suopeita. Reenirintamalla on vallinnut hiljaisuus, koska rintamaa ei ole oikeastaan ollut vähään aikaan nuhien satunnaistamaa ryntäilyä lukuunottamatta. Ehdin hämmästellä .zip-reisiäni, kunnes tein kaksi kotikyykkyä ja söin viikonlopun ajan patonkia. Painiskelen uskottavuusongelmien kanssa myös ruokaosaastolla, sillä en malta olla höystämättä maitorahkaani kaakaojauheella.

(Maitorahka kaakaojauheella ja leseillä tuo suuhun luumun, kuten rusinat ja mantelit kaakaon.)

(Alan jälleen hiljaa liukua taiteellisten ratkaisujen äärelle.)

(Olen hyvin pienessä ajassa kehittänyt vakavan riippuvuussuhteen kielitoimiston sanakirjaan, joka eteeni etuoikeutena joitain hetkiä sitten laskettiin.)

Maailma on mulle just nyt tosi absurdi. Käytän aikaani sellaisiin asioihin kuin TitiVITUNtyy ja henkinen prosessi. Aivon kapasiteetissa liikkuu ihmiset sekä hyvät ja huonot maailmantilat; rakkaudet ja ikävät. Kaikki on mukana sekavassa, heittelehtivässä ja ajelehtivassa.

Jyväskylän piti tulla luokseni, muttei tullutkaan. Olen sitä kompensoidakseni harrastanut vakavaa teeretkeilyä (hetkeilyä) parilla mäellä ja puistossakin. Linnanmäellä valot pitivät karnevaalia, toisella mäellä turistit. Puistossa tapasin lähinnä hauhau-eläimiä joinekin omistajineen. Henkilökohtaisten teehetkien taustalla lienee orastava hätä ajattelupaikkojen puutteesta uudessa kaupungissa. Helsinki on onneksi helposti lähestyttävä. Aurinkoisen sunnuntain pitäessä hyvänä odottelin vain sitä, että tekisi mieli jatkaa matkaa.

(Teehetkien ansiosta on varaa kuvittaa tulevat miljoona tarinaa. Konkurssien aikana otamme sen minkä saamme, emmekä ala niuhottamaan yhteenkuuluvuuden kaltaisista pikkuasioista.)

Myöhemmin tänään osallistun juhliin, joissa syödään, lauletaan ja juodaan hieman viiniä. Kukaan ei estä mua päättämästä jokaista tarinaa toteamukseen traagisuuden suhteellisuudesta.

suoriutumattomuutta ja metafysiikkaa aamuun

Kohtaismme vanhan koneen kanssa viimeistä kertaa eilen. Lähestyvä hoivaliike loi kipristeleviä toivon pirskahduksia, mutta lopullinen tuomio osoittutui käyvän yksiin pahimman pelon kanssa. Opin, että emolevy on yli seitsemänkymmentä prosenttia koko tietokoneesta, ja sen vaihtaminen tulisi käytännössä kalliimmaksi kuin uusi kone. Vakuutusyhtiö pelottaa enemmän kuin ikinä. Jos selviän kohtaamisesta selkänahka ehjänä, lupaan etten enää ikinä tee mitään uuteen kohtaamiseen johtavaa. Toivoin salaa, että  huoltomiehet olisivat päivittäneet jotain hauskaa mun Naama-seinälle, koska mä itse en osaa.

Lähiviikkoina olen ollut omaan tekniseen elämäsuoritukseeni pettynyt huomattavan usein. Ennen viimeisimpiä kommelluksia olin muotoillut seuraavaa:

"Torstai alkoi kulua todella paljon myöhemmin kuin oli kaiken hyvän tahdon ja maun mukaan tarkoitus. Ollakseni edes jotenkin tärkeä itselleni, kävin hakemassa kirjastosta kirjan, jolla korvataan luennoitsijan kahden viikon sairasloma. Olisin käyttänyt loppupäivän varmasti laahaten naamaa itsesäälin rymymailla, ellei ruokalassa pöytääni olisi eksynyt Iloisia Oikisveikkoja. Raitiovaunuihin verrattuna lakioppilaat ottivat paremmin kontaktia. (Toverini tulkinnan mukaan oikislaiset on hilpeitä, koska niiden tulevaisuus hohkaa keskimääräsiesti enemmän valoa kuin taidehihhulin tai perushumanistin.) Vakuutin, etten ole turhan tarkka pilkkujen suhteen.

Jälkiruokakahviltakin löysin seuraa. Kasvot hämmentyivät, kun säälirypemiset jäivät taas ja aukko täyttyi ihan oikealla keskustelulla ihan oikeiden ihmisten kanssa. Kaikesta tästä hurmioituneena keräsin vielä itsesäälin reunalla sätkivät palaseni takaisin kokoon. Niiden kanssa marssin laskemaan kiveä Kiven alle ja katsomaan kiviaiheisia sekä Kivi-aiheisia elokuvia ihmisten kanssa, joista osan olin tavannut ainakin kerran. Ja mulla oli niin paljon kivaa, mitä nyt voi olla omia palasiaan pitelevällä ihmisellä mukavuusmaailmansa rajametsiä kulkiessaan.

Kuitenkin oon vähän surullinen, ku Parasta ennen olis tänään Jyväskylässä ja minä en. Vielä kahteen viikkoon."

Pakollinen synkkä tilannekatsaus väittää, että oon nauttinut unta ylitse äyräiden, saattanut tietokoneen viimeiselle matkalleen, polttanut tukkani ja ollut henkisesti epäkypsä elämään. Mä väitän, että kaikki tämä hykerryttää nauruhermoja lähitulevaisuudessa. Jo nyt mulla on kamera täynnä eilisen iltaseikkailun satoa ja enemmän kuin miljoona maailman parasta asiaa tiedossa. Kotiretki on lähempänä kuin viikko sitten ja voin aina palata oranssin kupin ääreen pohtimaan sen sisällön metafysiikkaa.

seikkailijan runoviikot osa 2

hajamielisyys on hallinnut elämääni viimeaikoina. 

kumarruin säätämään radiota, nyt hiuksista nousee palaneen katku.

ne on kuitenkin vielä tallessa, eikä kynttiläkään sammunut. 

seikkailijan runoviikot

eilinen on nyt jo toissapäivä

ranteita myöten mustat sormet kertoo, kuinka hoivasin kenkiäni rakkaudella tänään.

matkalla kaupungin halki tuijottelin vain varpaita, niin kauniiksi rakastin tossut taas ravan ja ravaamisen jälkeen. 

ennen sitä oli vain minä, keskiviikko ja hyvin hitaasti terveeseen referaatin mittaan kasvava tekstin riekale.

kahvikin maistui jälleen.


(toim. huom. Kosketusnäytöllä on helpompi tehdä isoja alkukirjaimia, mutta vaikeampi laitaa sanoja hyvään jonoon.)

arkipäivien tragiikoista

Hmm. Luonnos on pyörinyt tekeytymässä jo monta päivää. Päivät jatkavat kulumistaan vielä hetkisen. Tietokone sai vettä juodakseen eilen illalla. Se vietti yön ylösalaisin tyynyn päällä. Aamulla soiteltiin sairaalaan ja vakuutusyhtiöön. Heräsin kahdeksalta. Myöhästyin kahden jälkeen alkaneelta luennolta.

Korvassa on soinut myös monta päivää Faith No More ja se ilman mitään uskonnollissävytteisyyttä kuvaa mun abstraktia olotilaa ihan hyvin. Palaan astialle onnellisena terveeksi hoivatun Masiinan palattua kotiin.

chai, chai, chai, chai

Ihmisyyteni on palasta ehjempi. Kävin ostamassa kaappiin oman chai-teen lopettaakseni kavereiden kaappien kaluamisen ja kaiken rahan sijoittamisen Lasipalatsin kahvilaan. Voin nyt pakata omat chai lattet salapulloon ja mennä kahvilaan, jossa kaikesta muusta saa tarra-alennusta. Kävin siellä tänäänkin olemassa tehokas. Peliaikani kanssa. Mulla ja mun peliajalla on aika usein pieniä ideologisia erimielisyyksiä... Paikka olisi muuten hyvä kolo tehdä, elleivät kappaleiden feidaukset (taas huomaan etsiväni epätoivoisesti synonyymiä) olisi niin huonot, että päähän sattuu jokaisessa välissä.

Toki siis. Mun chai-tee on sellaista silmään viilaavaa instantia, mutta purkin kauneus sokaisi mutkin niin, etten oikeastaan punninnut muita vaihtoehtoja rationaalisesti, en edes mainittavasti. On oltava joku veruke käydä Lasipalatsilla (ja kavereiden luona) jatkossakin. Se sellainen chai latten kokoinen tauko suorittamisesta on mahdollinen vain korkean pöydän ääressä tietä katsellen. Elämänvilinä edessä ja takana pakottaa ujuttautumaan pikkuhetkiksi ohikulkijoiden tiloihin. On hyvä rentoutua, kun kaikilla muilla suhisee kiire tilassa.

Se joka väittää, etteivät pienet yksityiskohdat vaikuta suuriin kokonaisuuksiin, ei ole olemassa.

tunnustus ja taidekokeiluja

Joskus opetettava asia roikkuu juuri sen verran kiinnostusrajan alapuolella, että puolivahingossa auenneesta sähköpostikansiosta suorastaan ryöpsähtää silmän kautta aivonystyrään tarve heiluttaa kauniit ja rakastavaiset hyvästit marraskuiselle elämälle. Osallistuin viimeksi nanowrimooon kolme vuotta sitten. Silloin epäonnistuin niin surkeasti, etten sen jälkeen ole kehdannut edes sohaista ajatuksella. Aivonystyrä sai muut vakuuttuneeksi, että yliopisto tarjoaa siis käytännössä rajattoman määrän aikaa kirjoitella ihan mitä huvittaa kuukauden ajan. Suurin osa tenteistäkin on vasta joulukuun puolella kuurajaa, hah.

Luen yhtä blogia, vaikka sen sisältö esittää itsensä comic sansilla (joissain asioissa on oltava äärimmäisen snobi). Luin omaa blogiani ja olen nyt erittäin (kiusallisen) tietoinen henkilökohtaisesta mieluisin valinta -sanastosta. En enää koskaan lue mitään tekstiäni toista kertaa, ei kannata, tulee vain paha mieli (huijaan varmaan).

Aika usein lounasseuranani on Nordea ja raitiovaunut. Ihmisiäkin toisinaan, mutta hyvin harvoin, paitsi odottelijoita. Raitiovaunu kurnuttaa maata, sitten mä ihmettelen, miten helposti luulee kaikkien Nordea-pysäkin odottelijoiden tulevan Nordeasta.

punctuation

On hajanaisia sanoja ja lauseehkoja. Suurin osa koskettaa maailman, elämien, ihmisten, mun ja kliseiden suhdetta. Haluaisin kliseelle synonyymin, erikoisten sanojen hohto katoaa nopeammin kuin tavallisten. Ainoa ehdotettu vaihtoehto on latteus, mutta se sisältää maailmallisesti paljon vähemmän lataumia kuin klisee. Lokakuu on livautellut itseään eteenpäin suunnilleen huomaamatta.

Kamalin ja kaunein asia, jonka äiti voi kaukana asuvalle tyttärelleen tehdä, on jättää jääkaappiin lähes kokonainen paketti juustoa, joka haisee vähän pahalta olematta mitään pahaa.

En oo vielä henkisesti kypsä julkaisemaan aikaisemmin kuluneen yön naamiaiskuvia. Julkaisen kuvan musta, poskestani, bambimekosta ja pilkkupaidasta (jossa vakavasti aion viettää kaikki päiväni jouluun asti), sillä kissastakaan ei ole uusia taideotoksia.

Tein harppauksen talvimusiikin puolelle. Systeemi laulaa, että se on väkivaltaista pornografiaa. Twin Peaks työntyy nostalgiakoloihin. Edes minä en pysty kuuntelemaan levyjä ilman levysoitinta, mutta Spotify voi.

Eräs rakas (ja hauska) ystäväni kuvasi uuden ripsarin korkkaamista seuraavin sanoin:
"oh my god I look like a princess"
Mun mielestäni se on edelleen paras kuvaus uuden ripsimaalin korkkaamiselle. Tosin kuvaukseen liittyy vahvasti myös muisto äänenpainosta sekä käsiliikkeistä, joita en osaa toistaa. Tässä.

Tän seikkailukertomnuksen punainen lanka on hävinnyt väleihin, jotka viisi hautomapäivää on jättänyt. Oon tehnyt naamiaisasun, ollut naamiaisissa, törmännyt bussissa toveriin monen vuoden takaa, ruokkinut kissaa, ahdistunut perjantaisesta yksinäisyydestä, korvannut rohkeasti yksinäisyyden kahdella eri Vilmalla ja punaviinillä (♥ Vilmoille ja viinille, mutta enemmän Vilmoille, koska ihmiset ovat monin kerroin rakastettavampia kuin ohikiitävät lasilliset), valvonut liikaa, nukkunut liian vähän, syönyt kalliin aterian hämärässä kellariravintolassa, luullut perjantaita lauantaiksi ja lauantaita sunnuntaiksi.

Viimeksi kuluneet kolme tuntia nautin laatuajasta tangleteezerin kanssa. Harjasin pitkästä aikaa ihan ehtoja rastoja pois tukasta, sitä se naamiaishulina teettää. Pienenä ja lyhyttukkaisena pörröjuhlien jälkeen saattoi jättää harjaamisen kahden viikon päähän. Nyt kaksi itsepetollista päivää oli aiheuttaa henkisen itsemurhan ja romahtamisen. Säästyin vain säästämällä niskatakun kohtaamisen jonnekin tulevaisuuteen.