Kamalin ja kaunein asia, jonka äiti voi kaukana asuvalle tyttärelleen tehdä, on jättää jääkaappiin lähes kokonainen paketti juustoa, joka haisee vähän pahalta olematta mitään pahaa.
En oo vielä henkisesti kypsä julkaisemaan aikaisemmin kuluneen yön naamiaiskuvia. Julkaisen kuvan musta, poskestani, bambimekosta ja pilkkupaidasta (jossa vakavasti aion viettää kaikki päiväni jouluun asti), sillä kissastakaan ei ole uusia taideotoksia.
Tein harppauksen talvimusiikin puolelle. Systeemi laulaa, että se on väkivaltaista pornografiaa. Twin Peaks työntyy nostalgiakoloihin. Edes minä en pysty kuuntelemaan levyjä ilman levysoitinta, mutta Spotify voi.
Eräs rakas (ja hauska) ystäväni kuvasi uuden ripsarin korkkaamista seuraavin sanoin:
"oh my god I look like a princess"
Mun mielestäni se on edelleen paras kuvaus uuden ripsimaalin korkkaamiselle. Tosin kuvaukseen liittyy vahvasti myös muisto äänenpainosta sekä käsiliikkeistä, joita en osaa toistaa. Tässä.
Tän seikkailukertomnuksen punainen lanka on hävinnyt väleihin, jotka viisi hautomapäivää on jättänyt. Oon tehnyt naamiaisasun, ollut naamiaisissa, törmännyt bussissa toveriin monen vuoden takaa, ruokkinut kissaa, ahdistunut perjantaisesta yksinäisyydestä, korvannut rohkeasti yksinäisyyden kahdella eri Vilmalla ja punaviinillä (♥ Vilmoille ja viinille, mutta enemmän Vilmoille, koska ihmiset ovat monin kerroin rakastettavampia kuin ohikiitävät lasilliset), valvonut liikaa, nukkunut liian vähän, syönyt kalliin aterian hämärässä kellariravintolassa, luullut perjantaita lauantaiksi ja lauantaita sunnuntaiksi.
Viimeksi kuluneet kolme tuntia nautin laatuajasta tangleteezerin kanssa. Harjasin pitkästä aikaa ihan ehtoja rastoja pois tukasta, sitä se naamiaishulina teettää. Pienenä ja lyhyttukkaisena pörröjuhlien jälkeen saattoi jättää harjaamisen kahden viikon päähän. Nyt kaksi itsepetollista päivää oli aiheuttaa henkisen itsemurhan ja romahtamisen. Säästyin vain säästämällä niskatakun kohtaamisen jonnekin tulevaisuuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti