Joskus opetettava asia roikkuu juuri sen verran kiinnostusrajan alapuolella, että puolivahingossa auenneesta sähköpostikansiosta suorastaan ryöpsähtää silmän kautta aivonystyrään tarve heiluttaa kauniit ja rakastavaiset hyvästit marraskuiselle elämälle. Osallistuin viimeksi nanowrimooon kolme vuotta sitten. Silloin epäonnistuin niin surkeasti, etten sen jälkeen ole kehdannut edes sohaista ajatuksella. Aivonystyrä sai muut vakuuttuneeksi, että yliopisto tarjoaa siis käytännössä rajattoman määrän aikaa kirjoitella ihan mitä huvittaa kuukauden ajan. Suurin osa tenteistäkin on vasta joulukuun puolella kuurajaa, hah.
Luen yhtä blogia, vaikka sen sisältö esittää itsensä comic sansilla (joissain asioissa on oltava äärimmäisen snobi). Luin omaa blogiani ja olen nyt erittäin (kiusallisen) tietoinen henkilökohtaisesta mieluisin valinta -sanastosta. En enää koskaan lue mitään tekstiäni toista kertaa, ei kannata, tulee vain paha mieli (huijaan varmaan).
Aika usein lounasseuranani on Nordea ja raitiovaunut. Ihmisiäkin toisinaan, mutta hyvin harvoin, paitsi odottelijoita. Raitiovaunu kurnuttaa maata, sitten mä ihmettelen, miten helposti luulee kaikkien Nordea-pysäkin odottelijoiden tulevan Nordeasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti