suoriutumattomuutta ja metafysiikkaa aamuun

Kohtaismme vanhan koneen kanssa viimeistä kertaa eilen. Lähestyvä hoivaliike loi kipristeleviä toivon pirskahduksia, mutta lopullinen tuomio osoittutui käyvän yksiin pahimman pelon kanssa. Opin, että emolevy on yli seitsemänkymmentä prosenttia koko tietokoneesta, ja sen vaihtaminen tulisi käytännössä kalliimmaksi kuin uusi kone. Vakuutusyhtiö pelottaa enemmän kuin ikinä. Jos selviän kohtaamisesta selkänahka ehjänä, lupaan etten enää ikinä tee mitään uuteen kohtaamiseen johtavaa. Toivoin salaa, että  huoltomiehet olisivat päivittäneet jotain hauskaa mun Naama-seinälle, koska mä itse en osaa.

Lähiviikkoina olen ollut omaan tekniseen elämäsuoritukseeni pettynyt huomattavan usein. Ennen viimeisimpiä kommelluksia olin muotoillut seuraavaa:

"Torstai alkoi kulua todella paljon myöhemmin kuin oli kaiken hyvän tahdon ja maun mukaan tarkoitus. Ollakseni edes jotenkin tärkeä itselleni, kävin hakemassa kirjastosta kirjan, jolla korvataan luennoitsijan kahden viikon sairasloma. Olisin käyttänyt loppupäivän varmasti laahaten naamaa itsesäälin rymymailla, ellei ruokalassa pöytääni olisi eksynyt Iloisia Oikisveikkoja. Raitiovaunuihin verrattuna lakioppilaat ottivat paremmin kontaktia. (Toverini tulkinnan mukaan oikislaiset on hilpeitä, koska niiden tulevaisuus hohkaa keskimääräsiesti enemmän valoa kuin taidehihhulin tai perushumanistin.) Vakuutin, etten ole turhan tarkka pilkkujen suhteen.

Jälkiruokakahviltakin löysin seuraa. Kasvot hämmentyivät, kun säälirypemiset jäivät taas ja aukko täyttyi ihan oikealla keskustelulla ihan oikeiden ihmisten kanssa. Kaikesta tästä hurmioituneena keräsin vielä itsesäälin reunalla sätkivät palaseni takaisin kokoon. Niiden kanssa marssin laskemaan kiveä Kiven alle ja katsomaan kiviaiheisia sekä Kivi-aiheisia elokuvia ihmisten kanssa, joista osan olin tavannut ainakin kerran. Ja mulla oli niin paljon kivaa, mitä nyt voi olla omia palasiaan pitelevällä ihmisellä mukavuusmaailmansa rajametsiä kulkiessaan.

Kuitenkin oon vähän surullinen, ku Parasta ennen olis tänään Jyväskylässä ja minä en. Vielä kahteen viikkoon."

Pakollinen synkkä tilannekatsaus väittää, että oon nauttinut unta ylitse äyräiden, saattanut tietokoneen viimeiselle matkalleen, polttanut tukkani ja ollut henkisesti epäkypsä elämään. Mä väitän, että kaikki tämä hykerryttää nauruhermoja lähitulevaisuudessa. Jo nyt mulla on kamera täynnä eilisen iltaseikkailun satoa ja enemmän kuin miljoona maailman parasta asiaa tiedossa. Kotiretki on lähempänä kuin viikko sitten ja voin aina palata oranssin kupin ääreen pohtimaan sen sisällön metafysiikkaa.