liian lähellä kolmeakymmentä

Olipa kerran sellainen päivä.

Treenien lopun ja töiden alun väliin jäi tänään neljä tuntiä. Ajasta huumaantuneena painoin enter ja loin itselleni uuden Instagram-valtakunnan. Valtakunnasta huumaantuneena otin valokuvan kotikutoisesta kärpäsloukusta. Kärpäsloukkukuvan kalastamista kolmesta tykkäyksestä huumaantuneena mietin maailmanvalloitussuunnitelmia.

Internetin maailma on muuttunut, enkä ole ollut siinä mukana. Muutama vuosi sitten maltoin vielä olla koko ajan uuden hermolla. Vanha ja Konservatiivinen Aikuinen varmaan lopetti uskaliaat kokeilut. Sen sijaan löydän itseni kuuntelemassa maistraatin muuttopuhelimen jonotusmusaa 23 minuuttia. Koska siitä saa rahastaa, ettei ole tajunnut ajoissa muutta kirjojaan virallisesti toiseen kaupunkiin. Sitten saa 23 minuutin jälkeen laittaa luurin korvaan. Hyvät terveiset maistraatin tädeille ja sedille.

Epäonnistumisista huolimatta aamuni päättyi ihan ok, nyt uskaltaa lähteä ulos kolostaan.

Niin.

klisee 3

Olen taas väsynyt mutta onnellinen, se pätee käsittämättömän moneen asiaan. Kuten pätee moni muukin yksittäinen kontekstistaan irroitettu sanaryväs. Tavarat muuttivat Helsinkiin jo kuukauden päivät sitten. Minä ja kissa muutimme lauantaina. Täällä on edelleen laatikoita vaikka muille jakaa, kunhan ne on ensin tyhjennetty, ja Mattis jatkaa työuraansa vielä tämän viikon. Silti minä ja kissa olemme hyvin tyytyväisiä olohuoneen vieraspetisohvalla, kun kaikissa huoneissa on viimein kattolamppu ja langaton verkkokin toimii. Uusi reititin on maailman söpöin laite, koska edellinen kohtaamani reititin oli iso ja musta. Kaikkia edellisiä kohtaamiani reitittimiä on oikeastaan yhdistänyt suuruus. Uusi reititin on maailman söpöin. Maailman söpöin. Sen nimi on Vauva. Sitä ei käsitä, ellei näe tai käy ostamassa Gigantista omaa vauvareititintä.

Äiti ja nuorempi sisarusosasto toivat mut tänne ja etenkin sisarusosaston vastustelusta huolimatta olivat mun seuranani pari päivää. En osaa päättää, onko olo nyt sitten haikea vai odottava. Aika varmasti molempia, kuten aina keskellä murroksia.

Toistan itseäni. Vaikkei joka päivä olekaan puhe vauvareitittimistä.

Noin viikko sitten kävelin Asemakatua alaspäin toisessa kaupungissa ja huomasin Marimekon plagioineen jälleen. Tällä kertaa mun vanhan koneen kuvatiedostoja! Liitän tähän nyt julmasti Marimekon omistaman kuvan:

Siinä ne Vili-Sauronit venkuloivat kauniisti rivissä! Suurin osa kissakuvista on edelleen pöytäkoneen albumeissa, mutta muutamia photoshoot-palasia voi verrata fanisivun lisäksi vaikkapa tässä puolijulkisessa albumissa. Oikeastihan haluan puolitoista metriä tota kangasta kämpän seinälle. Uskomaton yhdennäköisyys korostaa laahaavassa perässä ja roikkuvassa mahassa.

Mitäs vielä. Löysin selästäni katu-uskottavaa rupi-ihottumaa. Pari hetkeä kulukoon kortisonin kanssa tiiviissä yhteisymmärryksessä. Internet on mainio syy jakaa tautinsa kaikkien kanssa. Eiku.

muistiinpanoja

Kolme seitsemästä on ihan hyvä saldo, kun on kuitenkin päivistä kyse. Viimeisinä päivinä ehdin tehdä kämpillä vielä vähemmän nukkumisen lisäksi kuin kolmena ensimmäisenä. Ensi-ilta ei odottanut, vaan tapahtui lauantaina. Oli kirkasta ja koleaa. Söin karkkiöverit ja välitin ihmisistä. Kaksi yötä myöhemmin väsyttää edelleen, olo on hämmentyneen haikea.

Kävimme pomohenkilön kanssa haikeusruokailulla uudessa hampurilaispaikassa. Vajaa tunti tilauksesta puolet siitä saapui, mutta aterimet eivät. Saatiin vähän hyvitystä. Ravintolan töppäilyt tekevät surulliseksi, koska kaikesta ymmärryksestä ja hyvästä tahdosta huolimatta mieli ei vedä samaan paikkaan uudestaan. Itse hampurilainen oli kyllä maittava. En ottanut siitä valokuvaa puhelimella.

Olin ajatellut tekeväni kolme rästitreeniä tällä viikolla. Ainoa mahdollisuus onkin huomenna aamulla arki-iltojen sijaan.

Joudun ajattelemaan lähielämääni taas aivan uudella tavalla.

enskariviikon keskiviikko

Välillä tuskastun, kun mitään uutta ei löydy. Kai se täytyisi tehdä itse.

Eilinen surkuhupaisuus vaihtui tänään väsyneeksi huumoriksi. Siitä huolimatta sain kotiäitihameet valmiiksi. Kuuntelin paljon ompelukoneen hurinaa, tuli tuottelias olo. Suurimmaksi opetukseksi keskiviikolta nousi ehdottomasti napinläven ompelu omalla koneella. Manuaalistakin manuaalisempaa.

Katsoin Herttuatar-elokuvan. Olen suunnaton onnellisten loppujen ystävä, mutta oikeassa elämässä ei aina ole onnellisia loppuja. Siksi todellisuuteen pohjautuvat elokuvat eivät yleensä lopu onnellisesti, ellei joku venytä totuutta niin paljon, ettei siihen voi enää sanoa pohjautuvan yhtään mitään. (Annan kaikelle kaiken anteeksi, koska elokuva oli niin täynnä kauniita vaatteita, että itketti senkin takia.)

Ja CMX soitti nostalgiabiisejä televisiossa.

Pysyäkseni hetken aiheessa:

Ennakko numero 3 oli huikaiseva, kuten teatteri aika usein on. Alan heltyä jälleen maailmaa syleileväksi.

enskariviikon tiistai

Heikompi saattaisi masentua uutisista. Mä laitan sormet ristiin ja toivon, ettei oman elämän suunnat määräydy pelkästään edellisten sukupolvien lipsauttaman eläkepommin korjausliikkeiden mukaan. On hyviä kiintiöitä ja huonoja kiintiöitä. Tän aamun uutisissa käsiteltiin yhtä uutta huonoa kiintiötä, näin mustavalkoisesti pyöriteltynä.

Mulla on ollut Batman-paidasta huolimatta kova kylmä koko päivän. Lapset neuloivat silti kohmeisin sormin lehtiä lihansyöjakasville. Slipoverin ruudut kutistuivat silitysraudan alla. Kurjuus on ollut niin vahvasti päivän teema, että hymyilyttää. Jäätelössäkin oli kolo.

Unohdin tulleeni bussilla ladolle, joten en ehtinyt treeneihin tänäänkään. Suunnittelin, etten lähde enää mihinkään ilman polkupyörää. Ikinä. Polkupyörän juoksutekniset ominaisudet ovat kuitenkin melko kehnot, joten jätin sen kaikesta huolimatta iltalenkin ajaksi vielä parkkiin.

enskariviikon maanantai

Enskariviikko on aina sen verran totinen asia, että otsikot kannattaa valita tilanteen vaatimalla tavalla.

Viikko vaihtui keskikokoisen lihansyöjäkasvin parissa. Opettelin vuoripistoja kiinnitellessäni ikeniä huuleen. Vuoripistoni ovat vielä esteettisesti ja ehkä hieman toiminnallisestikin kehitysvaiheessa, mutta yrittämättä ei kai opi. Pitäisi ymmärtää se. Asennussiiderin ja koirankarvojen pöllytessä pitkin lattiaa pistot muuttuivat pikkuhiljaa osaksi kangasläjää ja edelleen kurkkuavokaadoa muistuttavaa valaslaitetta.

Ladolla makoilin lattialla ja esitin juurta, jotta pomohenkilöni saisi leikattua juurelle kivan pussukan. En ehtinyt jäädä katsomaan kaikkien teatterihekilöiden tämänkertaista tuotosta ensimmäiseen ennakkoon. Kävin treeneissä toteamassa, ettei mun käsivarsissa ole luultavasti ollenkaan lihaksia.

Illalla kävi teevieraita. Ihan hyvä maanantai. Nyt unettaa ja on oikeasti jo tiistai. Pää on juuri näin sanaton.

oma pää ja päästö

Joillain ihmisillä menee elämä ohi, kun ne eivät tajua katsella tai ihastella, ehtivät vain suorittaa. Voikohan elämä mennä ohi ihastelemalla liikaa. Jos jää ihastelemaan yhden asian jokaista nurkkaa pitkäksi aikaa, elämä ja muut ihasteltavat asiat kulkevat toisaalla. Sinne ei ehdi katsoa.

Miksi jotkut ihmiset osaavat ajatella järkeviä asioita? Mä osaan pohtia vain sellaisia juttuja, joiden kirjoittaminen ylös tuntuu ihan typerältä. Asioita, kuten ajan jakautuminen kodille ja kodin ulkopuolelle tulevaisuudessa. Ei sellaisia asioita mietitä etukäteen ja suunnitella. Veri vetää toisia löysäilemään ja toisia huseeraamaan.

Mä istun pomohenkilön kotona pomohenkilön koiran kanssa. Koira kylläkin makoilee, koska se on koirille jotenkin ominaisempaa kuin istuminen, vaikka ihmiset yrittävät kovasti molempia vaatia. Eläimet ovat velmuja. Korkeasaaressa luki, että pikkusammakon iholimalla voi ehkä parantaa hivin ja toisen värisen pikkusammakon iholimalla voi parantaa jotain muuta.

Päivät kuluu ja tunnit valuu. Enskari on alle viikon päästä. Alle kahden viikon päästä mä siirrän takapuoleni toiseen kaupunkiin pidemmäksi aikaa kuin muutamaksi päiväksi. Alle kolmen viikon päästä saan toiseen kaupunkiin vieraita ja kolmen viikon päästä me ollaan jo kaikki kolme siellä. Mua varmaan jännittäisi, jos aika antaisi myötä. Olen liian kiireinen vahtimaan koiraa.

vuotaa

Pari vuotta takaperin vuodatin pitkiä juttuja tuntemuksistani teatterista. Parissa vuodessa tunne ei ole laimentunut, mutta muuttunut hieman arkisemmaksi. Sellaiseksi, missä tekeminen on fiilistelyä suuremmassa asemassa. Tänään läpimenoa ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan seuratessani hiipi sellainen vanha fiilistelyvuoto takaisin. Ainutlaatuinen tilaisuus istua lihansyöjäkasvin kidassa, sovitella hököttimiä päälle, pursotella polyuretaanivaahtoa vääriin paikkoihin. Innostua suunnattomasti jätesäkin revetessä kauniisti oikeasta kohdasta koko matkalta. Työn päätteeksi hämyinen lato jähmettää nilkat.

Vaikka mä olen onnellinen koko ajan kaikesta, on kiva kokea samaa varauksettomuutta kuin joskus pitkien juttujen vuodatuksen aikoihin. Onnellinen voi olla ilman pelkoa epäonnesta. Koska tarpeeksi positiivisena negatiivinenkin näkyy positiivisena. Niin mä luulen. On tehtävä kliseinen irtipäästö. Missä irtipäästö on kliseinen, jokainen saa täyttää kliseisen kolosen ihan millä haluaa.

tarinoita tuntemattoman elektroniikan ihmemaasta

Mä olen saanut tuotua ensimmäisen kuvan! Se kertoo tarinoita muuton keskeltä muutaman viikon takaa.

aikomuksista

Aamut paistavat ja mä nukun. Ensi kuussa mulla on kesäloma, sitten valvon muutaman kerran aamuun asti näkemään kurkkivan auringon ja värisemään viileässä.

Mun tekee koko ajan mieli jäätelöä. Kaikenlaista jäätelöä. Voisin korvata kaikki ateriat jäätelöllä ja pysyisin silti äkäistä mahaa lukuunottamatta onnellisena.

mainokset sisältyvät hintaan

Olen askelen lähempänä valaistusta. Valokuvat ovat ilmeisesti onnistuneesti tietokoneen tallennustiloissa. Enää puuttuu ohjelmisto, joka muuttaa ne pyynnöstäni pienemmiksi kuin helvetin iso. Siellä on kuva vierekkäin pyllistävistä mangusteista, kakkivasta hanhivauvasta ja jalkoja lepuuttelevasta hepasta.

Tänään töissä rakensimme lihansyöjäkasvia. Lihansyöjakasvi on valtava ja siitä tulee oikein komea kaveri muutamalla lisätyötunnilla. Remonttimiehet ovat pyöritelleet putkista rakennelman, jonka päälle olemme ripustelleet mahdollisimman ällöttäviä kankaita. Jos joku sattuu hengailemaan Jyvääskylä-hoodeilla 20.7.-31.8. ja tekee kovasti mieli käydä teatterissa, voin oma lehmä ojasta ammuen suositella Pientä kauhukauppaa Latoteatterilla Kuokkalassa.

Muut tapahtumat tästä päivästä ovat pysyneet loitolla. Paitsi pisin tuttu seitsemän kilometriä järvenrantaa pitkin keskustaan. Eilen maantie puhkoi kumin polkupyörästä. Tänään poljin äitin hieman lättärenkaisella pyörällä tihkusateessa kolmen kassin kanssa hirveässä kiireessä. Kaupunginteatterin kohdalla meinasi itkettää, mutten itkenyt.

kärjistyksiä

Valokuvia olisi paljon, koska kävimme äitin kanssa Korkeasaaressa. Olen kliseinen pikkulapsi, haluaisin jokaisesta eläimestä oman kappaleen. Lumileopardi oli sunnuntaisen kierroksen suosikki. Mangustit myös. Hämmennyksekseni rakastuin myös vihreään käärmeeseen ja kuviokoppakuoriaisiin. Äiti olisi halunnut ostaa mulle avainkaulanauhan Korkeasaari Shopista, mutta siellä ei ollut menneen ajan hittituotteita myynnissä. Mä ihastelin apinapehmolelua, jonka hiukset heiluivat tuulessa ja jolla oli ihana pitkä heilurihäntä

Elämästä rakennetaan kai kokonaista hankkimalla sopivassa suhteessa kokemuksia ja materiaa. Jos ei ole paljon rahaa, täytyy tehdä valintoja. Oma valintani on kallis pieni materia ja halvat laajat kokemukset. Asiat ovat monimutkaisia, mutta kärjistettynä ne näyttävät siltä. Ruualla on paikka jossain siinä materian ja kokemuksen välissä. Mitä enemmän kärjistyksiä miettii, sitä hölmömmiltä ne tuntvat kaikki.

Musta on kiva olla kotona. Kotikotona. Veli pelaa telkkarilla, sisko puhelimella ja mä tietokoneella. Äiti on vasta matkalla Savonlinnan kokemuksesta takaisin tänne. Silti on kiva olla kotona.

Kuvitelkaa tähän video kahdesta kissasta stereopesulla.

ihan kaunista

Aikaisemmin kesä on ollut kirjoittelun kulta-aikaa. Tänä kesänä kaikki sosiaaliseen kirjoitteluun tarkoitettu laitteisto nukkuu Helsingin kolossa, mä vietän yöni vielä Jyväskylässä. Mulla on mukana vain puhelin. Kuuntelen siitä myös radiota. 

Ensi-ilta lähestyy ja mä olen syvästi kiintynyt kesätyön palaseeni. Olen saanut hyväksyntää Helsingin yliopistolta ja varasijan kiusallisten kahden pisteen päästä Aalto-yliopiston taideosastolta. Elämä on tavallaan melko rauhallista. 

Suunnilleen maailmaa suurempien päätösten ja muutosten edellä joutuu selittelemään toimiaan paljon. Kaikki ovat ainakin näennäisesti kiinnostuneita, kuinka uusi ikäluokka sijoittautuu yhteiskuntaan tuleviksi muutamiksi vuosiksi. Että tietävät mitä menoja kysellä tavatessa. Kaiken selittelyn lomassa en usko ymmärtäneeni vielä täysin osuuttani tulevien kertomusten aktiivisena toimijana. 

Sanavaraston antaessa vain pieniä määriä, pitää yrittää napata hyviä merkityksiä. Tänään me varmaan värjäämme kangasta töissä.