klisee 3

Olen taas väsynyt mutta onnellinen, se pätee käsittämättömän moneen asiaan. Kuten pätee moni muukin yksittäinen kontekstistaan irroitettu sanaryväs. Tavarat muuttivat Helsinkiin jo kuukauden päivät sitten. Minä ja kissa muutimme lauantaina. Täällä on edelleen laatikoita vaikka muille jakaa, kunhan ne on ensin tyhjennetty, ja Mattis jatkaa työuraansa vielä tämän viikon. Silti minä ja kissa olemme hyvin tyytyväisiä olohuoneen vieraspetisohvalla, kun kaikissa huoneissa on viimein kattolamppu ja langaton verkkokin toimii. Uusi reititin on maailman söpöin laite, koska edellinen kohtaamani reititin oli iso ja musta. Kaikkia edellisiä kohtaamiani reitittimiä on oikeastaan yhdistänyt suuruus. Uusi reititin on maailman söpöin. Maailman söpöin. Sen nimi on Vauva. Sitä ei käsitä, ellei näe tai käy ostamassa Gigantista omaa vauvareititintä.

Äiti ja nuorempi sisarusosasto toivat mut tänne ja etenkin sisarusosaston vastustelusta huolimatta olivat mun seuranani pari päivää. En osaa päättää, onko olo nyt sitten haikea vai odottava. Aika varmasti molempia, kuten aina keskellä murroksia.

Toistan itseäni. Vaikkei joka päivä olekaan puhe vauvareitittimistä.

Noin viikko sitten kävelin Asemakatua alaspäin toisessa kaupungissa ja huomasin Marimekon plagioineen jälleen. Tällä kertaa mun vanhan koneen kuvatiedostoja! Liitän tähän nyt julmasti Marimekon omistaman kuvan:

Siinä ne Vili-Sauronit venkuloivat kauniisti rivissä! Suurin osa kissakuvista on edelleen pöytäkoneen albumeissa, mutta muutamia photoshoot-palasia voi verrata fanisivun lisäksi vaikkapa tässä puolijulkisessa albumissa. Oikeastihan haluan puolitoista metriä tota kangasta kämpän seinälle. Uskomaton yhdennäköisyys korostaa laahaavassa perässä ja roikkuvassa mahassa.

Mitäs vielä. Löysin selästäni katu-uskottavaa rupi-ihottumaa. Pari hetkeä kulukoon kortisonin kanssa tiiviissä yhteisymmärryksessä. Internet on mainio syy jakaa tautinsa kaikkien kanssa. Eiku.