kerättyjä (elinvoimaton haasteehko 4/5)

Mitä oikein?

Taannoin eräällä (jos on hidas, tapahtuu kaikki taannoin) menomatkalla kohtasin nopeasti kiven vieressä onnellisia luonnonlapsia. Jos olisin havainnut ne vähän aikaisemmin, olisin vastannut kutsuihin ja pysähtynyt ihmettelemään. Luulen, että niillä oli retkipöydällä tarjolla teetä. On aina sääli pyyhältää ohi teekutsuilta.

Valkovuokkojen äitienpäiväominaisuus valkenee aivan uudella tavalla ensimmäisen etelän rannoilla tanssitun kevään jälkeen. Epäilen, että kouluaikojen tunnistustehtävät suosivat hieman etelän kollegoita. Pidempään paikalliset eivät innostu joka kerta mustarastaan nähdessään.

Laatikollinen vaatteita lähti luotani pois, vaikka osassa paidoista tuoksui vahva menneisyys. Suunnaton nostalgia valahti päälle ja ympäröi tiiviisti. Sen takia ei kuitenkaan voi säilöä paitoja, vaikka kuinka tekisi mieli.

Ystävä kysyi, olenko onnellinen. Sanoin olevani, koska onnellisuuden ei tarvitse olla lähelläkään täydellistä ollakseen olemassa. Olen tosi onnellinen. Sanoin paljon muutakin, luultavasti ohi suuni aamuyön rannalla.

Muutenkin alkanut kesä on suosinut aamuöitä ja rantoja. Lähes jokaisena aamuyönä olen ihmetellyt käsissä pyörivää maisemaa. Aamuöillä on tapana saapua vaivihkaa ja vilahtaa sitten ohi ennen kuin huomaakaan. Rantojen kokeilun ohella olen pohtinut seurassa sen semantiikkaa.

Jääkiekkotilanteen muuttumisen saattoi kuulla kadulle asti (tai painaa korvan simpukkaan). Joka paikassa kulki ambulanssi. Joen varrelta saattoi löytää ihailijoita tahtomattaan. Kilpparilta roikkui pyllystä kakkaa, koska sen elämänfilosofia on huoleton. Yöllä kioskimamma möi herkullisen purilaisen kahdelle nälkäiselle yökyöpelille. Muutaman korttelin päästä löytyi aarre, aarteelle piti juosta, ettei se katoa.

Toivoisin elämääni enemmän kahden ylläolevan kuvan näköisiä aamuja, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Kissa ei ole oma, vaikka helppo on erehtyä.

Turku on ihana.

En ole aivan varma, onko lähtökohtaisesti olemassa kahdenlaisia ihmisiä (niitä, jotka innostuvat museoista, linnoituksista, paikoista, rakennelmista sekä tarinankertojista ja niitä, jotka eivät) vai tuleeko kaikista ihmisistä vartuttuaan innostuvia. Joko kyseinen innostuvaisuus on ominaisuutena hypännyt rakkaiden sisarusten yli tai sitten olen saavuttanut innostuvaisuusiän huomattavasti heitä nopeammin.

Kunnes maailma pääsee tutkimuksessaan vastaukseen asti, kierrän ihan tyytyväisenä äitin kanssa ahkerasti kaikki ihmeteltävyydet samalla kun sisarusto innostuu aivan muunlaisista asioista.

Matkallani osuin yhteen onnelliseen asuntoon. Siellä oli ikkuna auki ja tieltä raikasi autojen ja ihmisten ääniä. Muutamat niistä opettivat toisilleen suomen kielen tärkeimpiä fraaseja, kuten olet kaunis.

Sekasorrossa elää kissoja.

Viimeisimmät juhlat olivat aivan violetit. Niissä juhli vanhoja ja uusia ystäviä ja ne jatkuivat ihan aamuun asti. Viimeisimpien juhlien viimeiset näkemiit kerrottiin vasta aamulla, kun aurinko oli jo vanhasti läsnä. Violettiuus oli jo kadonnut, mutta rakkautta oli vielä paljon jäljellä. Vähän liikaakin, istun kotona ja mietin edelleen, mitä tehdä tällä kaikella ylimääräisellä.

Useampia juttuja en saanut enää sanoiksi, joten yritän ryhdistäytyä heti, kun seuraava juttu tulee mieleen, ettei kaikkea tarvitse korvata kuvilla.

Kissa jäi reissun päälle. Ikävissäni olen kasvattanut korvaavaa lemmikkiä auringonkukanaluista.

elinvoimaton haasteehko 2/5

Vietin kolme tuntia ruuanlaiton ihmemaassa. Opin seuraavia asioita:
1. Jyväquinoa ja hiutalequinoa ovat eri asia (monella tasolla).
2. Tankoparsan keittäminen ei ole yhtä vaikeaa kuin parsakaalin.
3. Maapähkinöistä tulee eksoottisemman makuisia, jos ne paahtaa.
4. Taatelikuutio säilyy jääkaapissa käyttökelpoisena vuosia.

Ruuasta tuli äärimmäisen herkullista ja maukkaampaa kuin mistään valmistamastani ikuisuuteen. Ulkonäöllisesti aikaansaannokseni muistuttaa häkellyttävän paljon yrjöä. Haasteehkoni säännöllisen takautuvasta etenemistahdista johtuen todistan sanani kuvin sitten huomenna.

Tässä kakkososassa astutaan juhlien maailmaan. Mulla on tukassa myrsky suunnilleen 4/5 kaikesta ajastani. Eräs hyvä toverini on sanoittanut pöytäjuhlahittiin oman säkeistön pelkästään mun tukalle. Se kertoo siitä, kuinka mun tukassa, hänessä, on juhlat. Eilen juhlat olivat äityneet villeiksi. Siispä osa 2/5 Kesytön hiusrieha – uhka vai mahdollisuus?

Lopuksi lukijalahjana inhorealistinen teos nimeltä 101 syytä alkaa kissanomistajaksi – Viidakkoseikkailut.

[toim. huom. eläimiä ei satutettu kuvauksissa, mutta omasta silmästäni pääsi vaaraton määrä hurmetta]

elinvoimaton haasteehko 1/5

Naiivi ajatukseni oli, että lauantai-iltapäivähän on mitä idyllisin ajankohta tuottaa kirjoitelmia. Unohdin asuvani opiskelija-asunnossa. Naapureiden mielestä lauantai-iltapäivä on mitä idyllisin ajankohta tuottaa kohtuuttomasti meteliä. Onneksi kipaleet ovat hyviä.

Asia ovat hienoisessa epätasapainossa. Ei ole mitään sellaista sanottavaa, minkä sanottuaan ei olisi tarpeellista sanoa kaikkea. Kaiken sanominen olisi ikävää eikä saavuttaisi koskaan loppuaan. En halua istua loppuelämääni ikuisuudessa, jossa luettelen tunnollisesti kaikkia asioita, jotka mutkien kautta liittyvät nyt lausumattomiin.

Sen sijaan otan Naamassa jylläävään arkisen kuvahaasteen vastaan täällä, koska jo niin moni suhatutuu siihen alkuperäisessä ympäristössään vihamielisesti. Oheen liitetty kuva on sen osa 1/5 Metsiemme kissapedot arjen elämässä. Haasteessa kuuluisi haastaa muita ihmisiä haasteen elinvoimaisuuden säilyttämiseksi, joten kutsun tätä vain elinvoimattomaksi haasteehkoksi.

Onko liian myöhäistä ryhtyä kissapetojen suojelijaksi?

nugetit pimeydessä

[muutama kuva puhelinikuisuudesta, jonka siirsin koneelle, koska se ei mahtunut enää synnyinsijoilleen. niissä asuu viime kesä ja päiväkohtainen innostus ysäriin väriboogieen.]

Maailma ei kuulemma ole koskaan valmis, mutta eräs puute pitäisi korjata äärimmäisen pian. Sydämeni halajaa kansallista Nugettien Ystävät -yhdistystä ja sille sähköpostilistaa. Listalla tiedotettaisiin kaikkien nugettien koostumusta kauhistelevien uutisten lisäksi aina, kun jossain päin yliopiston kampustoa olisi tarjolla nugetteja. Ettei ainoankaan Nugettien Ystävän tarvitsisi herätä päivään, jona saa tietää nugettien olleen ruokalistalla eilen.

Empiiriseen tiedonhankintaan perustuvan näennäistieteellisen tutkimukseni mukaan nugetit ovat nuggetteja, jos ne on halpiksen sijaan laadullisen merkin tuottamia (lisäksi pakasteissa esiintyy hieman eineksiä enemmän yhden g:n varianttia, sillä pakastenugettimarkkinoita hallitsee halpismerkit). Kielitoimiston sanakirja esittää yhden g:n kirjoitusasua, sen sijaan Wikipedian artikkeli on nimetty kahden g:n kirjoitusasulla. Toisaalta on hyvä huomata, että kahden g:n variantti esiintyy useimmiten vain edusosana määriteosan kana kanssa. Google antaa joka tapauksessa enemmän osumia yhden g:n vahtoehdolle kuin kahden g:n, määriteosan kanssa tai ilman. Ilmeisesti myös kastike vaikuttaa kirjoitusasuun, sillä Valion reseptiarkistossa limedipin kanssa tarjoiltavat leivitetyt kanapalat ovat nuggetteja, mutta majoneesin kera syötävät leivitetyt kanapalat ovat nugetteja.

Henkilökohtaisessa elämässäni olen päättänyt käyttää kirjoitusasuna varianttia nugetti. Puheessa lausun geminaatan vain erityisissä kiireettömissä tilanteissa, joissa haluan osoittaa arvostusta yöruokalajien kuninkaalle. Yksikään rationaalinen väite ei viene pois emotionaalista ja kulinaristista kiintymystäni nugetteihin.

[lähteet: Kielitoimiston sanakirja, http://www.valio.fi/reseptit, http://fi.wikipedia.org, http://www.google.fi]

Liittymättä sen kummemmin nugetteihin. Makasin keittiöni lattialla laulaen lähes unessa tärkeiden ihmisten välissä Valssia tanssitaidottomille. Nukahdin niin onnellisena, että melkein sattuu. Tänään seurasin ravintolan ikkunasta, kuinka hinausautot siirtelivät kalliita mersuja lakaisulakaisukoneen tieltä ja kuinka painepesurin vesi kimalteli auringossa.
Osuimme katutyyliblogistin kameraan.
Suomen kieli alkaa siitä mihin avaruus päättyy.

Joskus järjestötoiminta on sitä, että keräilee kiviä radan varresta ja kimpullisen pajunkissoja koirankakan seasta. Pimeässä. Pimeässä epäilee helposti katuvalojen olleen joskus kadunmiehiä. Niillä on niin miesmäinen olemus. Pimeässä.