Naiivi ajatukseni oli, että lauantai-iltapäivähän on mitä idyllisin ajankohta tuottaa kirjoitelmia. Unohdin asuvani opiskelija-asunnossa. Naapureiden mielestä lauantai-iltapäivä on mitä idyllisin ajankohta tuottaa kohtuuttomasti meteliä. Onneksi kipaleet ovat hyviä.
Asia ovat hienoisessa epätasapainossa. Ei ole mitään sellaista sanottavaa, minkä sanottuaan ei olisi tarpeellista sanoa kaikkea. Kaiken sanominen olisi ikävää eikä saavuttaisi koskaan loppuaan. En halua istua loppuelämääni ikuisuudessa, jossa luettelen tunnollisesti kaikkia asioita, jotka mutkien kautta liittyvät nyt lausumattomiin.
Sen sijaan otan Naamassa jylläävään arkisen kuvahaasteen vastaan täällä, koska jo niin moni suhatutuu siihen alkuperäisessä ympäristössään vihamielisesti. Oheen liitetty kuva on sen osa 1/5 Metsiemme kissapedot arjen elämässä. Haasteessa kuuluisi haastaa muita ihmisiä haasteen elinvoimaisuuden säilyttämiseksi, joten kutsun tätä vain elinvoimattomaksi haasteehkoksi.
Onko liian myöhäistä ryhtyä kissapetojen suojelijaksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti