Sisälläni velloo palava halu kehua pääsiäisen juhlallisia ominaisuuksia. Pääsiäinen on viehättävän keskiverto juhla kaiken pramean aatteellisuuden alla. Alastomana se on ihanan askeettinen, suoraviivaisempi kuin joulu mutta mutkikkaampi kuin laskiainen. Keräännytään ilman ilmapiiriä kolhivaa etukäteiskuumotusta syömään lammasta ja suklaamunia. Aikataulullisesti heittelehtivänä henkilönä toki suren hieman kauppojen pitkää pimeyttä.
Pääsiäissiivosin hillojämät jääkaapista nauttien ne keksien päällä. Sain mummun tuomasta suklaamunasta vinonaamaisen dinosauruksen, jolle tein Instagram-tilin, koska mielestäni hän on erittäin karismaattinen nuori dinosaurus, josta huokuu samanlainen halu suorittaa arjen seikkailuita kuin itselläni. Luonani yöpyi perhettä, mutta unissa pilkahtelivat tuttavat vuosien takaa. Perhe ja mä nautittiin falafeleista auringossa. Illalla perhe lähti pois, mutta jääkaappi jäi täyteen onnellisiin hetkiin tarkoitettuja elintarvikkeita.
Ammuin ensimmäistä kertaa jollain muulla kuin vesiaseella. En ollut uskottava enkä hyvä, joten lopetin urani suvannossa. Nyt äidin toveripiiri naureskelee hyväntahtoisesti henkiselle kuilulle kettusukkaisen humanistin ja sotaleikkejä nähneen ilmakiväärin välillä. Se on mielestäni hyväksyttävää, näennäinen läheisyys on aivan riittävä läheisyys tässä suhteessa. Sen sijaan erään kanssahumanistin kanssa mentaalirakentelimme kesäistä performanssia Kauppatorin laidalle. Hävyttömän performanssin ja kettusukkaisen humanistin välillä on paljon pienempi henkinen kuilu.
Vähintäänkin sen yli kulkee tukeva silta.
Nukun aivan liian vähän. Edellisen virkkeen uutisarvo itselleni tai muille on hyvin pieni, mutta kaikesta huolimatta se on suurin kuulumiseni tällä hetkellä. Unettomuus johtaa asioihin, jotka johtavat toisiin, jotka johtavat ajatuksiin, jotka menevät solmulle ja muuttuvat painaviksi kastuessaan. Pääsiäisen aatteellisten höyryjen seassa alan uskoa kaiken itselleni todellisen olevan yhtä suurta kaikkialle ulottuvaa Unenpuutetta.
Ramen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti