[jutun kuvat eivät liity tapaukseen]
Toisinaan oma kunnollisuus yllättää.
Herättää ihan virkeänä aamuun, vaikka pitää mennä siivoamaan kovempikuntoisten kanssajuhlijoiden viimeöiset jäljet.
Antaa voimaa palauttaa monen kymmenen euron edestä limaisia tölkkejä ja vielä jutella kiltisti vuoroaan odottaville ihmisille.
Kiidättää yhteistoiminnalliselle luennolle pikkutunneilla erinomaisesti haltuunotettu artikkeli mekon taskussa.
Laittaa paljon oikeita sanoja suuhun, jostain syystä saa aivon käymään hyvällä akateemisella vaihteella.
Herättää sisäisen kahvinarkkarin vasta iltapäivällä.
Täyttää kalenterin mustat aukot järkevällä puuhailulla ja jäsentää elämää.
Istuttaa auringonpaisteeseen huomaamaan kaupungin sekä kauneuden.
Kuljettaa ajoissa kotiin.
Syöttää oikeaa ruokaa ensimmäistä kertaa toviin.
Raivaa tilaa aikaan runoillakseen luentopäiväkirjan suurella sydämellä.
Solmii kiinni tossujen nauhat, ettei öisille metsäpoluille tulisi ikävä mua eikä mulle niitä.
Myös toisten kunnollisuus yllättää. Yhtäkkiä se antaa luvan ilakoida omastakin asiallisuudesta.
Aikaisella kotimatkalla tajusin asuvani oikeassa paikassa ja eläväni oikeaa elämää. Tajusin niin kovaa, että sisällä laajeni pakahdukseen asti. Se oli hieman noloa. On edelleen. On ällöttävää, kun mikään ei ole koskaan täydellistä, mutta nauttii siitä silti laajentunein rinnoin. Ahtaammissa mekoissa ahdistaa.
Kissa täytti neljä vuotta toissapäivänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti