Aina sattuu paljon. Lähes kaikki on jossain vaiheessa laitetty ylös, mutta sensuroituu viimeisessä kaarteessa.
Erityisesti pari kesää sitten olin aktiivinen keittiöni ruokaimprokerhon jäsen. Maaliskuun lopuksi verestelin muistoja tilin huhuillessa tyhjää. Sitten juhlin syntymäpäiviäni.
Pieni masentuneisuus kuuluu kevääseen. Ei mikään radikaali perinteisen tason melankolia, vaan aurinkoa kohtaan kokemistani ristiriitaisista tunteista pulpahteleva pikkuahdistus. Niin paljon rakkautta ja vihaa mahtuu samaan valopalloon, etten pysty käsittelemään niitä yhden käsitteen alla. Aurinko ei anna mun nukkua. Aurinko paljastaa mun liikkuvuudellisuuden hitauden. Silti se saa mut hymyilemään vastaantulevalle ja -tulijoille.
Aurinkomasennus edustaa jokavuotista pysyvyyttä elämässä. Kuluvan kevään uutuustuote on eksistentiaalissävytteinen pohdinta ympäristöhöyryistä ja itsemääräämisoikeudesta. Ovatko ne höyryt, jotka ohjaavat tekemään päätöksiä, valitsemaan mielipiteitä ja riepottelevat kuin eläintä lieassa. Kuuttieläintä. Onko ympäristössä vain niin paljon höyryjä, että näennäinen itsemääräämisoikeuden tuntu pysyy olemassa. Näennäinen riittää mulle kyllä aivan hyvin.
Heräsin joku edellinen tänään sellaiseen todellisuuteen, että kaikilla blogeilla on oma sähköpostiosoite, jonne voi pyytää lähettämään terveisiä terveisien ilmaantuessa. Seikkailulla ei ole. Eikä ehkä tulekaan, mutta leikittelin ajatuksella nostalgisen vieraskirjaperinteen elvyttämisestä. Ajalta ennen.
Määrittelemättömänä hetkenä muutama viikko sitten mulle tuli kurttu otsalle. Metrojen valaistus on sellainen, että se paljastaa otsakurtut tunnelissa tai pimeässä illassa heti, kun vilkaisee ikkunaan. Otsien luonne on toki taipuvainen kurttuuntumiseen muutenkin, mutta tämä kurttu on aivolähtöinen kestokurttu, joka sijaitsee syvemmällä kuin päällepäin näkyy (kuten jäävuoret). Se enteili ehkä viimeöistä henkilökohtaista sirpaloitumista. Sirpaleita keräillessä ja takaisin liimaillessa kurttu jatkaa eloaan vielä hetken, vaikka ajattelin sen saavuttavan loppunsa maaliskuun kanssa yhtä aikaa. Murehdin tovin hukkaan valuvaa elämääni, kunnes muistan taas kuinka monella tavoin hyödyllisesti vuotensa voi kuluttaa ja kasvatan kurtun tilalle sarven.
Kurttu antaa näkökulmaa elämään, mutta luo solmuja. Kurttuotsaiset ihmiset eivät ole automaattisesti kireitä. Saattavat kyllä muuttua sellaisiksi, jos suhtautuvat kurttuun väärin.
"kumitossut ja huppari päälläni
otsa kurtussa
löysin pääsiäissaaret tyyneltämereltä"
"kurttuotsin etiketin mukaan eletään
ja jos se etiketti petti, sitten itketään"
Kaiken tämän keskellä haluan jakaa vain äärimmäisen seesteisiä ja maailmasta irrallisia valokuvia.
Näin unta, että istuin junassa, joka kiisi kavereineen valosana yössä, ja jouduin pitämään penkistä kiinni kaikissa kaarteissa. Tahtoisin kysyä, vietämmekö kesäpäiviä yhdessä. Onko tyhjänpäiväisillä asioilla enemmän arvoa, jos ne julkaistaan reaaliajassa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti