Siivosin kahvinkeittimen viime yönä marttojen ohjeita seikkaperäisesti mukaillen. Sen jälkeen uhrasin monta tuntia yöunilta tärkeiden kahvi-infografien tutkiskeluun (vaikka joko siellä tai maailmassa olikin virhe vihreän teen kofeiinimäärän kohdalla). Muistin myös valella tärkeää infoa ympäristööni siihen vastaanottavaan pikkutuntiaikaan.
Aamulla keitin hartaudella puunatussa pannussa oikein tummaa kahvia ja unohdin sen eteiseen lähtiessäni. Metromatkan kyynelehdin henkisesti, yliopistolla nohevoiduin. UniCafen kahvikin maistuu kahville. Kaadoin varmuuden vuoksi puolet siitä ryhmätyökumppanini syliin. Onnekseni sillä oli ruskea hame, joten selvisin kainolla anteeksipyynnöllä.
Uni pujahti silmään jo luennolla, illassa odottelee pääkaupunkiseudun ensimmäinen teatterikokemus. Kaikki tämä traagillisuus johti synnintekoon. Laitoin eteiseen hylätyn kahvin mikroon hetki sitten, kun olin maistellut sitä ensin kylmänä (martat on aika velhoja, muuten).
Ei ole kuvia kahvista, kahvittelutovit on aina niin hektisiä tai väsyneitä. Sen sijaan Instagramista löytyi kuva kissasta, joka tutkii aiheuttamaansa teevahinkoa. Kofeiini mikä kofeiini. Kutsuin tänään ensimmäistä kertaa Helsinkiä paskakaupungiksi, koska kaupasta ei löydy mustia villahousuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti