Viime viikko on ollut tiivistä seikkailua. Tulen kotiin, menen suihkuun, käyn nukkumaan, ja kaikki tämä liian myöhään. En ole vielä tainnut suhtautua sotaleskeyteeni vakavasti.
Enimmäkseen aikaa on vienyt teatteri. Neljä toveriani rakensivat kokoon teatteridiplomiesityksen, ja minä heille siihen lavasteet. Esityksestä tuli kaunis, myös lavasteisiin olen melko tyytyväinen. Teatteri on hyvä seikkailu, sillä se aiheuttaa stressiä, onnistumisia, sydämenlyöntejä ja ystäviä. Tällä kertaa tekijät olivat valmiiksi ystäviä, joten tekeminen ei olisi voinut olla saumattomampaa. Teatterissa aika vain hukkuu jonnekin, vaikka kissa odottaa kotona nälkäisenä ja kärttyisenä. Olen vuoden päivät leikitellyt ajatuksella teatterikissasta. Se asuisi teatterilla ja kesken minkä tahansa esityksen aivan milloin vain saattaisi tassutella miukuen lavan poikki. Narikasta saisi ostaa allergialääkkeitä. Joku olisi aina valmiina soittamaan bimbulanssin.
Meidän kisu on joutunut muuttamaan kuplaansa radikaalisti. Lajitoverin olemassaolon hyväksyminen on tuottanut hankaluuksia, vaikka pieni miukuserkku on aivan vastustamattoman vastustamaton! Siskoni sai joulun jälkeen oman purinaattorinsa. Veljeni kutsuu sitä Pasiksi, mutta se on silti tyttö.
Melkein sain ne yhteiseen kuvaan. Sitten Vili nolostui ja lähti pois.
Pitäisi kirjoittaa tärkeitä asioita, lukiosta valmistavia asioita. Joku toinen päivä sitten, tämä vuosi tuntuu vielä niin nuorelta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti