näivettyneiden tuulten tällä puolen

Vähän säälittävä tekstimaaliskuu. Tieteellisesti ja viihteellisesti. Maaliskuu on muutenkin kummallinen säteillen valoa ja lämpöä maailmaan rännän sijaan. Ehdin pistäytyä Jyväskylässä jo uudestaan ja ylihuomenna lähden sinne jälleen. Kaksi viikkoa sitten saavuin aurinkoista aurinkoisempaan kotikaupunkiin, mikä puristi kevään sydämeen muhimaan. Sieltä se on pirskahdellut esiin auringonvalon kanssa täsmällisesti stereona. Aurinkoinen kesäsää valtaa mut sellaisella ololla, etten osaa edes käsitellä sitä. Kylkiluiden alla kiehuu, mutta se on pakko yrittää teljetä sisään. Hulluna pidetään jo hymystä.

Keskimaassa juhlin ystävääni ystävien kanssa. Kaikki oli vaaleanpunaista höyryä. Nukuin 72 tunnin aikana neljä ja puoli tuntia. Toisella puolen valtamerta jaettiin Oscar-patsaita, Setälä juhli 150-vuotispäiväänsä ja Suomi laskiaista. Silmäpussit lattiaa viistäen luen ilmaisjakelulehdestä univajeen haitoista ajatellen rakkaudella jokaista hereillä koettua hetkeä. Väsyneet keskustelut ennen kuin ryömii sänkyyn aamuseitsemän jälkeen, pöydällä sulavat pakastemacaronit, aiheeseensa hurahtaneen väitöskirjailijan luento, unelmat hernekeittokylvystä ja kermavaahto laskiaispullalla kietoutuvat toisiinsa aivokiemuroissa, sitten meen viimeinkin nukkumaan.

Perjantaina podin ensimmäistä kertaa etelän elämäni aikana hämmentyneitä pelkotiloja juoksumetsällä. Pimeään nurkkaan asettuneet paikalliset teinit huutelivat juhliensa tuoksinasta kannustavia kommentteja, kuten "kuka ihme lenkkeilee tähä aikaa???++1!". Olin vähällä jäädä sivistämään lapsia tulevaisuuden nukkumaanmenoajoista, mutta sitten keräsin zenin rippeet liukkaalta pururadalta. Luultavasti juoksumetsä vain on perjantaipäivällä urheilijoiden ja -yöllä paikallisen nuorison. Kuten Muumipapan uimahuone on talvisin Tuutikin.

Ei ole uusia kuvia, sillä kamera on tällä kertaa Jyväskylässä. Onneksi kuulumisetkin ovat jo hieman elähtäneitä.