Kuinkas silloin kävikään?
Varaslähdettiin torstaina, kainaloviiniteltiin Minnan patsaalla ja tanssittiin reggaen tahtiin Lutakon valoissa kunnes piti päästä vessaan. Löydettiin ystävät perjantaina, syötiin mustikkapiirakkaa tärkeän luennon ravisuttaessa mieltä. Meno alkoi levähtää reisille: oli kolme tyttöä ja yksi piirakka, two girls and one cup, hävytöntä, dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon ja upouudet pikkarit jäivät pöydälle. Hiljennyimme Hobitti-korttipelin äärellä. Lauantaina maalattiin naamat ja pistettiin ykköset ylle. Möyrittiin, mutta ennen kaikkea yhdessä. En ehtinyt käymään äitin luona. Vaihdettiin tikkari sohvaan ja kannettiin se keskustasta ylioppilaskylään veisaten samalla. Mentiin, sitsattiin ja voitettiin.
Matkan aikana huolella hävitin kaksi leitä ja yhdet aurinkolasit, se on turistin kohtalo. Elämän kulku risteää aina välillä vanhan kanssa. Joskus olin turistiopas itselleni, tällä kertaa muille.
Facebook kaipaisi enemmän tykkäysnappeja. Koko maailma kaipaisi enemmän tykkäysnappeja, sillä joskus ei ole mitään sanottavaa, vaan sydämen täydeltä välittämistä. Sunnuntai-iltana aurinko laski selkien taa, muttei tarvinnut ottaa aurinkolaseja nenältä, koska kuu oli niin suuri. Kaiuttimissa Pikku G kehotti keräämään ympärilleen ystäviä ja kertomaan että tykkää niistä. Tein työtä käskettyä. Sittemmin tiiviissä autossa raikasi vain kylki kyljessä -kipaleita ja Sukkula Venukseen. Sain termin ilmiölle pörröinen darra.
On vähän vaikea puhua. Ehkä, koska opintomatkalla unohdin surutta kaiken muun paitsi rekonstruoinnin ja Boom Kahin sanat, ja maanantain tavallinen maailma tuli liian pian. Ehkä, koska takanani istuu joku, eivätkä sanat tule, jos niitä vaanitaan takaapäin. Ehkä, koska lähdin mukaan kutkuttavimpaan pitkään aikaan.
Ruotsalaisesta hammastahnasta tulee vaaleanpunaista harjausjätettä, olen hullaannuksissani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti