takaperoisia pikkuhetkiä kissan ja mun elämässä

Ajan kokemus ei ole erityisen lineaarista eikä mukavasti minuutista toiseen pyörähtävää ikuista liikettä. Se on enemmän sellaista kiviin ja kuoppiin kompastelua, oman naaman putsailua ravasta, matkan jatkamista, mutaan makaamaan jäämistä, ehkä muutamia hyviä eväshetkiä ja hienoja kiviä tien reunasta taskuun.

Juttuihin hukkumista.

Luulen, että tulisi olla olemassa satuja Kissan ja Kukkiksen seikkailuista. Kissa ja Kukkis olisivat ylimmät ystävykset, ellei Kissa söisi Kukkiksen oksia sitä mukaa kun niihin ylettyy ruokapöydältä. Kävimme Kissan kanssa vakavaa keskustelua kavereiden pureskelusta.

Satuvalot, V-S ja Kukkis.

Toteutin Paras (ja Ainoa) Sisko -rooliani seisoskellen pakkasvaatteet ympärilläni pienessä ja mieltä kainosti kuumottelevassa putiikissa odottelemassa varmistusviestejä siskolta, joka oli jättänyt Unelmiensa Mekon™ siihen putiikkiin käydessään täällä reissulla. Harmi, että Unelmien Mekkoa™ löytyi kahdesta väristä, eikä sisko ollut vielä päättänyt, kumpi väreistä olisi Unelmampi™.

(hauska fakta -aika! merkki-ikkunassani on kolme suosikkia: ♥, ø ja ™, koska rakastan, teen morfologisia selvityksiä ja nimeän keski-ironisia asioita tuotemerkeiksi)

Etsin erittäin täydestä Lidlistä raejuustoa, joka oli kerran jo nenän alla. Löydettyäni ne toinen nainen keräsi kaksi viimeistä purkkia omaan koriinsa. Nenän alta. Kirosanat sensuroitu.

Unohdan aina mikron oven selälleen ennen kuin yritän käynnistää sen ensimmäisen kerran. Sydän muljahtaa elintovereidensa ympäri, vaikkei mikroaallot lähdekään liikkeelle ovi auki.

Tein suunnilleen maailman parasta kasvissosekeittoa sunnuntaimarketin ja omien kaappien valikoimasta.

Lohdutan huonosti. Osaan kuunnella tarkasti, mutten osaa pukea sisälle muodostuvaa rakkautta ja lohduttavuutta oikeiksi sanoiksi. Tekojenkin kanssa on vähän niin ja näin. Ajankohdat ja esiintymistiheys ovat mielivaltaisia. Umpimähkäisiä. Epäsäännöllisiä.