poetry jam, miksi kukat häviävät?

Vihreän teen vesi on valmista, kun ei enää kärsi koskea keittimen metalliosia. Ei ole vieläkään varaa vedenkeittimeen, joka säätäisi lämpötilan itse.

Eilen illalla erääseen kellariin kerääntyi sanataiteen ystäviä. Suurimman osan hipsteruskottavuus oli korkealla tasolla. Myös minä ja toimitustoverit olimme siellä. Häkellyin monta kertaa. Häkellyin esityksistä, joiden aikana ei voinut muuta kuin olla häkeltynyt. Häkellyin (uudelleen) edullisesta talon punaviinistä. Häkellyin vaivattomuudesta, jolla tapahtuma kulki eteenpäin ja jota ei olisi välttämättä tavattavissa maantieteellisesti missä tahansa. Olisin ostanut levyn, jos mulla olisi ollut kymmenen euroa.

Kovaäänisten iltojen jälkeen hiljaiset aamut tuntuvat hyvältä. Vanha resepti, tee ja kynttilät, toimii ihan hyvin. Usein harmittelen, että kissa on niin iso, ettei se mahdu kissankokoisiin kasseihin eikä sitä jaksa kantaa. Iso kissa lämmittää enemmän syliä, kun kotona ei vielä toimi patterit.

Tänään lähden saunomaan. Saunakin lämmittää, vaikka uusien ihmisten saunatottumuksiin mukautuminen onkin lähtökohdiltaan jännittävää. Ei se olisi jännittävää, ellei olisi menneitä kolmea vuotta saunonut vanhojen ihmisten kanssa. Tuttuuteen turtuu, eikä sitä osaa arvostaa oikein enää kohta. Haluaisin lähettää maailman suurimman henkisen rakkausterveisen tutuille saunaihmisilleni.

Oikeastaan syksyhöyryissäni haluaisin lähettää henkisiä rakkausterveisiä vähän kaikille. Yritin etsiä nostalgista syyshypetystä vanhasta blogista ihan vain kokonaisilmettä muuttavaksi yksityiskohdaksi, mutta jäinkin taas suu auki miettimään eksistetiaalisia kysymyksiä. Kuka mä olen, mitä mä haluan kirjoittaa ja ennen kaikkea missä?