En tiedä, voiko ihminen nähdä empatiapainajaisia. Luin Mandin nähneen painajaisia, joten seuraavana yönä juoksin karkuun frankensteineiksi muuttuvia kissoja ja ihmisiä. Viime yönä näin mukavampia unia. Nukuimme parin kaverin kanssa pienellä parvella, koska lattialla asui härkä, joka puraisi poikki ainoan huonekasvini.
Selvitin huonekasvini merkin reilun puolentoista vuoden yhteisen taipaleen kunniaksi. Se olisi pitänyt vaihtaa suurempaan ruukkuun jo kahtena keväänä. Kissa on syönyt siltä neljä lehteä poikki, koska sen uusi koti on matalammalla kuin vanha.
En osaa enää sanoa merkityksettömiä asioita. (Sellaisia itseni kannalta merkityksettömiä. Maailman kannalta merkityksettömiä puhuvat suunnilleen kaikki koko ajan kai.) Ehkä olen oppinut seisomaan sanojeni takana tai hiipimään vähin äänin pois epävarmojen sanojen luota. Jopa "totta" ja "juu" tuottavat uutta ahdistusta, ellen todella ole mieltä "totta" tai "juu". Jään sanattomaksi usein. Tai en, tulee usein sanaton olo.
Vierailijoiden virta jatkuu edelleen. Nyt pelailemme yhdessä Amnesiaa Mattiksen, Vilin ja kylään tulleen Pain kanssa. Eilen syötiin pizzaa. Lähimmässä pizzeriassa on halpa ja huono pizza, seuraavassa kallis ja hyvä. Elämä on sillä tavoin loogista. Illalla katsottiin Unelmien pelikirja. Siitä tuli hyvä mieli. Pidän elokuvista, joista tulee hyvä mieli. Muuta sanottavaa ei taida olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti