Tällä viikolla olen ajatellut hauskaa sattumaa, mikä olisi vielä huvittavampi, jos pitäisin edelleen kaksi blogia sitten blogiani, jossa taka-ajatuksena oli pohtia kotikaupunkini rajoittumista vain yhdelle kadulle. Mun elämä ulottuu tällä hetkellä hyvin vahvasti vain yhdelle kadulle. Kyse ei ole samasta kadusta kuin silloin, vaan yhdestä korttelia ylempänä. Käytännössä yksi katu on kuitenkin teoriassa ja kartalla kaksi katua. En ole ikinä ymmärtänyt, miksi tien nimen voi mielivaltaisesti vaihtaa kesken matkan.
Tänään opiskelin vuosien 1939-1944 tapahtumia Suomen ulkopolitiikassa. Kuinka paljon pyssyjä saatiin keneltäkin ja kuka oli kenenkin kaveri. Samalla kävin leppoisaa tekstiviestirupattelua pommikenttää viritelleen SuomenMaanPuolustajan kanssa.
Kisu lueskeli mun kanssa saman viltin alla lämmönsäästösyistä.
Niin! Kokkasin tänään taas! Olen ilmiselvästi kulinarisesti kekseliäimmilläni kahdeksan jälkeen illalla, kuten kaikki suuret taiteilijat. Illan valinnaksi päätyi TÄRÄRÄRÄRÄ: ranut! Eli ranskalaiset eli/tai lankkuperunat riippuen vähän siitä minkä muotoisia niistä tekee. Siinä itsessään ei ole vielä mitään kovin erikoista, teen ranuja aika usein, koska peruna on Halpaa. Tällä kertaa menin kuitenkin vaatimattomana tyttönä paukaisemaan ELÄMÄNI PARHAAT RANUT. Maukkaita ja rapsakoita. Onnettomuus ja onni siinä olivat, että olen täällä aivan yksin syömässä niitä. Haha.
Kyllä, uuni on ihan yhtä likainen kuin se oli pizzapäivänäkin.
Matkani lumisateessa reeneistä kotiin sai yllättävän mutkan postin kautta. Laatikko sisältää puolet fuusiolahjastani. En ole hankkinut mitään erityistä synttäreillä viime vuonna enkä viime jouluna. Uusiin synttäreihin ja kisojen loppumiseen se tulee vähän ajoissa. Palaan sen pariin kuitenkin vasta sitten, kun toinenkin puolisko saapuu mun luokseni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti