27. päivä

Yritin ottaa kuvan TÖRKEÄN suuresta kuupallukasta, mutta parvekkeen lasi oli jumissa, eikä kaikki muukaan ollut aivan kohdallaan. Mutta se oli iso! Oli varmasti.

On välihuutelun paikka. Aivohuuhtelun. Jälleen päivät ovat kulkeneet kiiresumussa. Kirjoittelukiireet vaihtuivat ennakkotehtäväkiireiksi. Kirjoittelukiireet oli siinä määrin miellyttävämpiä, koska piti osata vain päästäkseen läpi pakollisista aineista (olen kyllä pääsemässä läpi varmaankin ja ihan nätisti vielä, ei sillä), sai välillä olla sitä mieltä, että nyt ei jaksa. Ennakkotehtäväkiireessä ei riitä, että kuuluu enemmistöön, joka pääsee läpi. On kuuluttava vähemmistöön, joka pääsee sisään. Jos antaa lungin tulla, saattaa tehtävä jäädä yhtä puolitiehen kuin koulupaikan saavuttaminen.

Nolo tennarikuva todistamaan kevään ensimmäistä tennaripäivää. Hyvät tennarit taitaa joutua vaihtoon viimeistään kesän jälkeen, koska niissä alkaa olla enemmän liimaa ja paikkoja kuin alkuperäistä kenkää.

Tätä naputellessa on vielä 27. päivä. Oikein hyvää 27. päivää kaikille! 27. päivissä on jotain erityistä. Maaliskuussa silloin on kulunut jo tovi omista syntymäpäivistäni, samoin hyvän ystäväni syntymäpäivistä. Tomu on ikään niin laantunut. Luonani kävi kynnelle kykeneviä kamuja nauttimassa sokerista ja vähän myös toistensa seurasta. Olin kerrassaan huumaantunut illalla siitä, että minulla on paljon kamuja sekä siitä, että sain oikeasti myös lahjoja! Yhden lahjan sain tänään (27. päivä) vasta, mutta sitä kannatti odottaa.

"Onko sulla mulle numeroita..." *helman hiplailua ja katseen väistelyä*
- Mitä?
"Onko sulla mulle esseestä numeroita..."
- On mulla.
"..."
- Haluutko kuulla?
"En mä tiedä..."
- Et tiedä.
"Nii, haluunko mä kuulla?"
- No mitä nyt kukakin haluaa kuulla...
"Ähh..."
- Noh?
"Menikö se hyvin?"
- No, mikä nyt kullekin on hyvin...
"Ähh..."
- Noh?
"No okei kerro vaan... Sitte..."

Olen vältellyt kaikkien alustavien tulosten kysymistä, etten masentuisi. Erityisesti äidinkielen kohdalla visioin itselleni tuskan, joka seuraisi huonoja uutisia, joten en käynyt kysymässä. Tänään kuitenkin puolivahingossa kävin edellisen keskustelun esseeni alkutarkastaneen opettajan kanssa. Palkinnoksi kaikesta stressistä meitsin essee lähti täysillä pisteillä YTL:än huomaan. Mieltäni ei oikeastaan varjosta se, että suuret sankarit palaavat usein pienempinä takaisin, koska ainakaan en kirjoittanut pahasti alle omien tavoitteiden. Olen niitä lapsia, jotka kokevat onnen tunnetta esimerkiksi hyvästä meiningistä koulutyön parissa. Kiusallista. Niin on myös loppuun lisäämäni kissapaketti kuluneilta päiviltä.